SAFAn Otto-Iivari Meurman -palkinto Oulun kaavoitusjohtaja Kari Nykäselle

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA myöntää vuoden 2023 Otto-Iivari Meurman -palkinnon Oulun kaupungin kaavoitusjohtajalle, tekniikan tohtori ja arkkitehti Kari Nykäselle. Nykänen peräänkuuluttaa kaupunkisuunnittelulta rohkeutta, laatua ja kestävyyttä.

Kari Nykänen. Kuva: Sanna Krook

SAFA myöntää legendaarisen yhdyskuntasuunnittelijan, Otto-Iivari Meurmanin, mukaan nimetyn palkinnon vuosittain arkkitehdille tai arkkitehtiryhmälle, joka on merkittävästi vaikuttanut hyvän elinympäristön aikaansaamiseksi.

Kari Nykänen on työskennellyt yhdyskuntasuunnittelun monilla tasoilla pitkään ja vaikuttavasti; opettajana, tutkijana ja konsulttina. Hän on johtanut Oulun kaupungin kaavoitusorganisaatiota vuodesta 2018. Hänen toimintansa on ollut arvostavaa ja kuuntelevaa. Kari Nykänen peräänkuuluttaa kaupunkisuunnittelulta rohkeutta ja laatua – sekä kykyä tuottaa kestävää, myös ennakoimattomille ja uusille toimille ja tapahtumille tilaa antavaa kaavoitusta, palkintolautakunnan puheenjohtaja Asko Takala perustelee valintaa.

Kari Nykäsen erittäin ajankohtainen väitöskirja ”Joustavaa tarkkuutta – Sääntelytarkkuus ilmastotavoitteita toteuttavassa yleiskaavoituksessa” sai Liikesivistysrahastoon kuuluvan Oskari Vilamon rahaston väitöskirjapalkinnon vuonna 2021.

Kari Nykänen on toiminut pitkään erilaisissa asemakaavaopin opetustehtävissä Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikössä. Kokonainen arkkitehtisukupolvi on saanut häneltä innostavaa ja asiatuntevaa opetusta asemakaavaopin teoriassa ja ohjausta harjoitus- ja opinnäytetöissä.

Menestys rakennus- ja yhdyskuntasuunnittelun arkkitehtuurikilpailuissa sekä vahva ammatillinen osaaminen on avannut Kari Nykäselle mahdollisuuden vaikuttaa rakennetun ympäristön ratkaisuihin myös suunnittelukilpailujen palkintolautakunnissa.

– Yhdyskuntasuunnittelussa tulee hahmottaa suuria kokonaisuuksia ja samalla huomioida tärkeitä yksityiskohtia oikeissa paikoissa ja oikeaan aikaan. Kari Nykäsen toiminta Oulun kaupungin asemakaavapäällikkönä, sittemmin kaavoitusjohtajana, on hieno esimerkki siitä, miten suuren kaavoitusorganisaation johdossa toimiva arkkitehti saa kuntapäättäjien arvostuksen ja tulee kuulluksi, Asko Takala kertoo.

Kari Nykänen on vuosien aikana toiminut lukuisissa luottamus- ja asiantuntijatehtävissä mm. SAFAn eri toimikunnissa ja työryhmissä, viimeksi maankäytön ja rakentamisen lainsäädännön seurantaryhmässä 2018–2022.

 

Legendaarisen yhdyskuntasuunnittelijan, Otto-Iivari Meurmanin, mukaan nimetty vuotuinen palkinto myönnetään arkkitehdille tai arkkitehtiryhmälle, joka on merkittävästi vaikuttanut hyvän elinympäristön aikaansaamiseksi.

Hae sivustolta: