SAFA: ELY-keskusten valitusoikeutta ei syytä rajoittaa

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos koskien rakentamisen ja kaavoituksen sujuvoittamista on edennyt eduskuntakäsittelyyn. Suomen Arkkitehtiliitto SAFA oli ympäristövaliokunnan kuultavana 17.2.2017. SAFAn mielestä ehdotetut maankäyttö- ja rakennuslain muutokset mahdollistavat joustavat kaavoitus- ja lupamenettelyt, sekä tarjoavat kunnille mahdollisuuden toteuttaa tarvittaessa rakennushankkeita nykyistä nopeammin. SAFA kuitenkin peräänkuuluttaa joustavuuden rinnalle asiantuntijuutta ja riittäviä suunnitteluresursseja kuntiin.
Lakiehdotuksessa ELY-keskusten valitusoikeutta ehdotetaan rajattavaksi ja kuntien alueiden käytön ja rakentamisen ohjaavaa roolia supistettavaksi. Tämä ei ole SAFAn mielestä kannatettavaa. Kaavavalituksista ELY-keskusten osuus on ollut vain 4 %. Valitusten menestyminen oikeusasteissa kertoo, että ne ovat olleet oikeaan osuneita ja perusteltuja lainmukaisuuden varmistajia.Demokratiavajetta ei saa syntyä
ELY-keskusten roolin muuttuessa MRL:n toteutumisen valvonta siirretään aiempaa enemmän kuntalaisille ja yhteisöille. Samaan aikaan lakiesityksessä ehdotetaan, että asemakaavan hyväksyminen voidaan myös vaikutukseltaan merkittävien kaavojen osalta siirtää valtuustolta kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. SAFAn mielestä päätöksenteon tulee olla avointa ja päätöksentekijöiden joukkoa ei saa kaventaa tarpeettomasti.Palveluverkon hajautuminen on ehkäistävä
Kaupan suuryksiköiden sijoittumisen osalta lakiesityksen vaikutusta yhdyskuntarakenteeseen ei ole huomioitu riittävällä tavalla. Päivittäistavarakaupan sekä erikoiskaupan sijoittuminen kauas keskustasta johtaa palveluverkon hajautumiseen ja merkittäviin yhteiskunnallisiin kuluihin. Palveluiden saatavuus eri väestöryhmille ja eri liikennemuodoilla on turvattava kaikin keinoin. SAFA on esittänyt, että lakiehdotuksen 4000 k-m2 rajaa vähittäiskaupan suuryksikön alarajaksi lasketaan 3000 k-m2, jotta sillä olisi käytännön merkitystä.
– Lakiehdotuksessa on ehdotettu poistettavaksi pykälä, jonka mukaan asemakaavamääräykset voivat koskea vähittäiskaupan laatua ja kokoa, jos se kaupan palvelujen saatavuuden kannalta on tarpeen. Pykälän poisto on otettu lakiehdotukseen ilman perusteluja, eikä sen vaikutuksia ei ole tarkasteltu riittävästi. Yleisesti tärkeänä pidettyä pykälää ei tule poistaa laista, sanoo SAFAn erityisasiantuntija Heini Korpelainen.
Maankäyttö- ja rakennuslain yksittäisten muutosten sijaan kaivataan lain kokonaisvaltaista tarkastelua. Lakiesityksessä ehdotetut muutokset voidaan ottaa tarkasteluun myös MRL:n kokonaisuudistuksessa, joka on aloitettava pikimmiten.Lisätietoja:
– Heini Korpelainen, erityisasiantuntija, SAFA, p. 040 724 0971, heini.korpelainensafa.fi
– Lausunto kokonaisuudessaan: https://www.safa.fi/fin/ajankohtaista/lausunnot_ja_kannanotot/Julkaistu 21.2.2017
Takaisin

Hae sivustolta: