Kikokake vei voiton

Capellan puistotien kortteleitten arkkitehtuurikutsukilpailu Kalasatamassa on ratkennut. Asuntotuotantotoimisto Att:n ja Kaupunkisuunnitteluviraston järjestämä kilpailu oli luonteeltaan ideakilpailu, jonka tarkoituksena oli löytää toimiva ja toteutuskelpoinen kokonaisratkaisu asemakaavan laatimisen pohjaksi sekä asuinkerrostalojen rakentamiseksi. Kaikki 4 kilpailutyötä olivat huolellisesti laadittuja ja rakentamisen kannalta kehityskelpoisia.
Kilpailuun kutsuttiin Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki, Arkkitehtuuritoimisto B&M, Arkkitehtitoimisto NRT ja Verstas Arkkitehdit. Kilpailijat valitsivat edustajakseen tuomaristoon Asmo Jaaksen.
Arviointiryhmä piti ehdotuksen Kikokake rakenteellista kokonaisideaa merkittävänä sisällöllisenä oivalluksena. Idea perustuu kytkettyihin pistetaloihin. Ratkaisulla on saavutettu ympäristöönsä hienovireisesti avautuva, mutta kuitenkin samalla selkeästi rajautuva kortteli sekä asuntopohjien kannalta tehokas ja muuntautuva runkoratkaisu.
Ehdotuksen tekijäksi paljastui Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäeltä Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki. Avustajina toimivat Maritta Kukkonen, Jukka Savolainen ja Miguel Silva.
Kaikkien töiden planssit ja pienoismallit ovat esillä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston Areena-kerroksessa 15.5.–24.5. klo 8.15 – 16.Lue lisääJulkaistu 14.5.2013
Takaisin

Hae sivustolta: