Väitös: Nykyaikainen hirsi tektoniikan näkökulmasta. Suomalaisten käsityksiä hirrestä arkkitehtonisena materiaalina

1 joulukuun, 2023
Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, sali L10

Arkkitehti Matti Lakkalan väitöstutkimuksen perusteella hirsi koetaan terveellisenä rakennusmateriaalina ja -tekniikkana ymmärrettävyytensä ja umpipuisen koostumuksensa ansiosta. Nämä ominaisuudet näyttäytyvät tutkimuksessa keskeisinä myös arkkitehtoniselle laadulle.

Vuosituhantinen hirsirakentamisen perinne on hyvin tunnettu Suomessa. 2000-luvulla yleistynyt liimaa sisältävä lamellihirsi on mahdollistanut hirren käytön monipuolistumisen kesämökkirakentamisesta arkkitehtonisesti aiempaa vaativampiin kohteisiin, kuten julkiseen rakentamiseen. Historian painolasti ja nämä viimeaikaiset muutokset aiheuttavat arkkitehtuurin näkökulmasta kuitenkin epävarmuutta siitä, miten hirttä tulisi tänä päivänä kehittää ja käyttää.

Vastauksena tähän haasteeseen Lakkalan väitöskirjassa muodostetaan käsitys nykyaikaisesta hirrestä arkkitehtonisena materiaalina, tektoniikan näkökulmasta.

Haastatteluiden avulla on selvitetty hirteen liitettäviä käsityksiä. Näiden kautta on tarkasteltu kuinka hirsi vaikuttaa arkkitehtoniseen tilaan kokemuksen ja rakenteen tasoilla, ja edelleen, miten tämä rakennusmateriaalin ja tilan suhde edistää arkkitehtonista laatua.

Tutkimuksen johtopäätösten perusteella teollinen liimahirsi, erityisesti ristiinlaminoitu painumaton hirsi, voidaan nähdä paitsi hirtenä myös nykyaikaisena massiivipuisena rakennuselementtinä. Tämä väitöstutkimuksen kautta syntynyt ymmärrys voi auttaa karistamaan kulttuurista taakkaa hirren käyttämisestä uusilla tavoilla.

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika:
Pe 01.12.2023 klo 12:00

Väitöstilaisuuden paikka:
Linnanmaan kampus, sali L10

Väitöksen aihe:
Nykyaikainen hirsi tektoniikan näkökulmasta. Suomalaisten käsityksiä hirrestä arkkitehtonisena materiaalina

Väittelijä:
Arkkitehti Matti Lakkala

Tiedekunta ja yksikkö:
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Teknillinen tiedekunta, Arkkitehtuurin yksikkö

Oppiaine:
Arkkitehtuuri

Vastaväittäjä:
Professori Matti Kuittinen, Aalto-yliopisto

Kustos:
Professori Janne Pihlajaniemi, Oulun yliopisto

Lue lisää tapahtumasta

Tämä kuukausi

Hae sivustolta: