Jäsentarina: Armi Patrikainen
Perheessäni tai lähisuvussani ei ole arkkitehteja.
Kuvaamataidon opettajani suositteli arkkitehdin ammattia, koska olin hyvä piirtämään. Sitä ennen en tiennyt alasta mitään. Opintojen alussa kuvittelin, että arkkitehdit vain piirtävät kauniita taloja. Työnkuva selvisi vasta myöhemmin. Arkkitehdin työssä saa olla tekemisissä rakennetun ympäristön kanssa, mikä tuntui kiinnostavalta: rakennettu ympäristöhän koskettaa kaikkia ja vaatii konkreettista suunnittelua.
SAFAan liityin alun perin opiskelijajäsenenä. Opiskeluaikana jäsenyyttä pidettiin lähes itsestäänselvyytenä. Jäsenyyden kautta sai myös Arkkitehti-lehden huomattavan edullisesti. 1990-luvulla työllistyminen oli epävarmaa, ja jäsenyyden yhteydessä oli mahdollista huolehtia myös työttömyysturvasta. SAFAn jäsenyyden kautta koin opiskelijanakin olevani osa arkkitehtien ammattiyhteisöä.
En ole ollut erityisen aktiivinen safalainen, mutta jäsenyys on auttanut verkostoitumista ammattikuntaan eri paikkakunnilla työskennellessä. Paikallisjärjestöjen koko ja aktiivisuus vaihtelevat melko paljon, mutta pienilläkin yhteisöillä on merkitystä keskustelun herättäjänä ja ylläpitäjänä.
Tärkeitä SAFAn viimeaikaisia esiin nostoja ovat esimerkiksi arkkitehtuurin, asumisen ja rakentamisen laatu sekä näkyvät kannanotot suojelukysymyksiin. SAFAn vakiintunut kilpailukäytäntö on hyvä tuki ja laadun tae myös kilpailun järjestäjätahoille.