Jos Kirkkonummen maalaismaisemaan nousee nelikerroksinen tai Kankaanpään keskustaan 10-kerroksinen torni, ne ovat tosi korkeita. Shanghain Pudongin pilvenpiirtäjäviidakossa pitää olla yli satakerroksinen erottuakseen joukosta. Korkeus on suhteellista.
Pilvenpiirtäjien historia alkoi Chicagon suuresta palosta 1871. Sen jälkeen opittiin palosuojaamaan kantavat teräsrakenteet. Amerikkalainen herra Otis oli jo vuonna 1853 keksinyt hissin, joka oli paloturvallisuuden ohella toinen tekninen edellytys tornitalojen yleistymiselle.
Menestyksen maku
Kilpailua maailman korkeimmasta rakennuksesta käydään nykyään nopean talouskasvun ja suurten tuloerojen maissa, joissa on huomattu, että kiinteistöbusiness on tuottavampaa kuin öljynporaus – kunnes sekin kupla puhkeaa. Auringon paahdetta peilaava pilvenpiirtäjä on statussymboli siinä kuin keltainen Lamborghini, ei väliä, vaikka takapihalta alkaisi slummi. Sadasta korkeimmasta pilvenpiirtäjästä 40 on Kiinassa ja 27 Arabian niemimaalla.
”Järvenpää ei nuukaile korkeudessa”, sanoi kaupunginjohtaja kehuessaan Keski-Uudenmaan Manhattanin ensimmäistä, 18-kerroksista tornia. (HS 28.2.2016) Korkeudessa on menestyksen maku.
Torneista unelmoivat niin pienet kuin isot pojat. Onko kyse egosta – kovat kundit rakentavat korkealle ja kovaa? Kiehtooko se, että insinööritaidon keinoin taistellaan painovoiman lakeja vastaan, vai ajatus huipulta avautuvasta näkymästä, mene tiedä. Rakennuttajien ja maanomistajien vain vaivoin peiteltyä innostusta on helpompi ymmärtää: enemmän myytäviä neliötä samalla sokkelilla. Markkinointikaan ei vaadi suurta luovuutta: ”Kylän korkein rakennus”.
Korkea vai tiivis
Kuuma keskustelu kaupunkirakenteen tiiviyden huonoudesta tai hyvyydestä johtaa monia harhaan. Miespuoliset harrastelijaurbanistit uskovat, että mitä korkeampaa, sitä urbaanimpaa. Kuitenkin esimerkiksi Pariisin, Berliinin tai Kallion perinteinen korttelirakenne on tehokkain tapa käyttää maata.
Manhattanin keskusta New Yorkissa on monien mielissä pilvenpiirtäjäkaupungin perikuva. Ruutukaavassa korkeat rakennukset reunustavat kuitenkin vain leveitä pohjois-eteläsuuntaisia avenuita. Suurkaupungin ihmisvilinä takaa katutason ravintoloille ja kivijalkakaupoille tasaisen asiakasvirran kellon ympäri. Avenuita yhdistävien kodikkaiden poikkikatujen varrella on yleensä vain nelikerroksisia kapeita kaupunkirivitaloja pienine etupuutarhoineen.
Delhin naapurissa oleva Gurgaon on Manhattanin täydellinen vastakohta. Siellä korkeat rakennukset seisovat keskellä laajoja pysäköintialueita ja keinokasteltuja nurmikenttiä. Töihin ostoksille ja syömään ajetaan omalla autolla, eikä kaduilla näy muita kuin kastittomia jalankulkijoita.
Korkea rakentaminen on taitolaji. Se voi kertoa piittaamattomasta ahneudesta, nousukasmaisesta mahtipontisuudeta tai pelkästä lapsellisesta tietämättömyydestä. Se voi olla myös vastuullista maankäyttöä siellä, missä ihmisiä liikkuu paljon ja tontit ovat todella arvokkaita, esimerkiksi Keski-Pasilassa, joka on joukkoliikenteen solmukohta.