Ritareita juhlimassa
Arkkitehtien saamat ritarikuntien kunnianosoitukset kertovat, että arkkitehtien ammattitaitoa arvostetaan osana suomalaista kulttuurielämää.
SAFAn hallituksen ja liittovaltuuston puheenjohtajilla oli tammikuun lopulla iloinen tehtävä emännöidä vuotuista mitalipäivällistä. Kuudelle suuresti arvostetulle kollegalle luovutettiin ritarikuntien ansiomerkit. Liiton hallitus anoo ansiomerkkejä useille arkkitehdeille vuosittain. Hakukriteerit ovat suunnilleen kohdallaan, sillä suurin osa hauista tuottaa tuloksia.
SAFAn anomia kunnianosoituksia saivat seuraavat: Asmo Jaaksille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki, Pia Iloselle, Kari Järviselle ja Pihla Meskaselle Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki, Hannele Grönlundille Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki ja Sari Viertiölle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi. Saajat ovat syntyneet vuosien 1940 ja 1970 välillä ja toimineet hyvin erityyppisissä tehtävissä.
Asmo Jaaksi on osakkaana JKMM-arkkitehtitoimistossa, jolla on ilmeisesti Suomen ennätys arkkitehtuurikilpailuissa menestymisessä. Uusin ja runsaasti myönteistä huomiota herättänyt kohde on Amos Rex -taidemuseo keskellä Helsinkiä. JKMM on profiloitunut tuoreita näkökulmia tarjoavien julkisten kohteiden osaajana. Itse käytän Turun mainiota pääkirjastoa ahkerasti. 12 vuotta käytössä olleen kirjaston ovella on alituiseen jono aamuisin vähän ennen yhdeksää odottamassa ovien avautumista.
Pia Ilonen tunnetaan sinnikkäänä asumisratkaisujen pohtijana ja uusien synteesien luojana. Näkökulmien ravistelua tarvitaan, sillä asuntojen suunnittelua hankaloittavat lisääntynyt kiire, kaupungistumisen tuottamat rakentamispaineet ja eräiden toimijoiden voitontavoittelu laadun edellä.
Kari Järvisellä on erittäin monipuolinen ansioluettelo, joka sisältää niin asuntosuunnittelua kuin erityyppisiä julkisia uudisrakennuksia sekä hienosti oivallettuja restaurointihankkeita. Oli jo aikakin tunnustaa yli 50 vuotta jatkunut ura! Minulla oli suuri ilo työskennellä Järvinen-Airas -toimistossa 1970-luvulla opintojeni loppuvaiheessa ja valmistumisen jälkeen. Siellä saatu oppi on pysynyt mukana vuosikymmenten ajan.
Pihla Meskasen erityisala on lasten ja nuorten arkkitehtuurikasvatus, jonka lähettiläs hänestä on tullut sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Hän on johtanut Arkkitehtuurikoulu Arkkia parikymmentä vuotta ja kertoo keskittyvänsä lähivuosina Arkin konseptin kansainvälistämiseen. Tehtävä vaatii huomattavaa sitkeyttä yhteyksien luomisessa, sillä joissain maissa jo ajatus naisjohtajasta edistämässä yritystään herättää kummastusta.
Hannele Grönlund on erikoistunut näyttelysuunnitteluun ja graafiseen suunnitteluun. Harva arkkitehti on valinnut tämän tehtäväkentän. Grönlund on toiminut sekä Rakennustaiteen museossa (nyk. Arkkitehtuurimuseo) että saanut toimeksiantoja lukuisilta merkittäviltä näyttelyjen järjestäjiltä. Näyttelysuunnitelmat ovat taidetta itsessään ja niiden värien käyttö erityisen ansiokasta.
Sari Viertiö tunnetaan rakennusperinnön ja kaupunkikuvan asiantuntijana. Hän on perehtynyt kulttuuriympäristöjen vaalimiseen sekä valvovana viranomaisena että suunnittelevana arkkitehtina. Hän on työskennellyt mm. Museovirastossa, Vantaan kaupunginmuseossa ja Helsingin rakennusvalvonnassa.
Mitalien luovutusta seuranneen päivällisen aikana oli kiinnostavaa kuulla itse kultakin ”ritarilta” siitä, miten he hakeutuivat arkkitehtuurin pariin ja miten erityyppiset urat ovat muotoutuneet. Toisille on kehittynyt ammatin myötä suurempi, toisille pienempi läheisten työtovereiden piiri. Kaikki tähdensivät sitä, että tässä ammatissa ei toimita yksin: jokaisessa hankkeessa on yhteistyökumppaneita.
Joku voi ajatella, että on liian systeeminmukaista hakea valtion myöntämiä kunnianosoituksia yksittäisille arkkitehdeille. Eikö arkkitehtien pitäisi keksiä jotain luovempaa, omaa, erilaista, jotain, mikä tunnustaisi ammatin vaatiman ryhmätyön? Tähän voi vastata, että suunnittelukilpailuissa palkitaan työryhmiä ja muissa kunnianosoituksissa kuten SAFA-palkinnossa tai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnossa myös organisaatioita.
Arkkitehtien saamat ritarikuntien kunnianosoitukset kertovat, että arkkitehtien ammattitaitoa arvostetaan osana suomalaista kulttuurielämää. Olisi perin outoa, jos kaikki muut kulttuurin alat olisivat edustettuina, mutta arkkitehtuuri ei. Mitalien saajilla ei ehkä loppujen lopuksi ole monta tilaisuutta kantaa suuria kunniamerkkejä juhla-asun rinnuksessa, mutta kaikkien safalaisten kannattaa iloita siitä, että joukossamme on näitä ritareita.
Maarit Kaipiainen
Kirjoittaja on SAFAn liittovaltuuston puheenjohtaja.