Helsingin Sanomat julkaisi 27.8.2016 mielipidekirjoituksen, jossa nimimerkki Te amo avautui puolisonsa lopputyön tekemisen vaikeudesta. Kirjoittajan perheessä lopputyön keskeneräisyys näkyi luonnollisesti perheen sisäisessä dynamiikassa sekä toimeentulossa. Työn hakeminen on haastavaa ilman alan papereita, eikä työttömäksikään voi ilmoittautua menettämättä opiskeluoikeutta. Sittemmin vastineensa alkuperäiseen tekstiin kirjoittivat dosentti Timo Jokela (HS 30.8.2016) ja Elisa Juholin (HS 1.9.2016). Kummankin vastineen pääteesi oli, että lopputyön tekeminen on pohjimmiltaan yksinkertaista, mikäli motivaatiota työn tekemiseksi löytyy ja elämäntilanne mahdollistaa kunnollisen paneutumisen.
Hitaasti kypsyvää porukkaa
Arkkitehtuurin opiskelijoilla on surullisenkuuluisa maine erittäin pitkään yliopistossa viihtyvänä joukkona. Keskimääräinen valmistumisaika on pitkään huidellut 10 vuoden paremmalla puolella, joskin vuonna 2005 voimaantullut opintoajan rajaus hieman kaunisti tilastoa keskimääräisen ajan lyhennyttyä noin 8 vuoteen vuonna 2012. (lähde: Tilastokeskus). Edelleen valmistuminen kuitenkin kestää reilusti tavoiteaikaa kauemmin ja yli kymmenen vuotta opiskellut, lopputyötä vaille valmis arkkitehti on vieläkin varsin tavallinen tapaus.
Toisin kuin Hesarin alkuperäisen mielipidekirjoittajan tapauksessa, arkkitehtiopiskelijoilla on onneksi pääosin melko hyvä työllisyystilanne, vaikka valmistuminen häämöttäisikin jossain sielläpäin. Arkkitehtiopiskelijat pääsevät suureksi osaksi työelämään jo varhaisessa vaiheessa opintojaan, ja opintojen edetessä työnteko luonnollisesti lisääntyy. Tämä tietenkin vaikuttaa loppuvaiheen opintoja viivästyttävästi ja monesti muutama puuttuva kurssi sekä lopputyö jäävät jonnekin taka-alalle määrittelemättömäksi ajaksi. Lisäksi ylipäätään arkkitehdiksi kypsyminen vaatii useamman vuoden työ- sekä elämänkokemusta.
Arkkitehdit itse eivät juuri kummeksu pitkää opiskeluaikaa. Valmiit muistavat vielä hyvin oman kokemuksensa ja vielä opiskeluvaiheessa olevat kykenevät samaistumaan tilanteeseen. Lisäksi alalla ymmärretään se, että työn oppii tekemällä, mikä osaltaan mahdollistaa sen, että työnteon ja opiskelun yhdistäminen sujuu usein erittäin luontevasti. Luonteva yhdistyminen johtaa siihen, että vältetään nimimerkki Te amon tilanne, jossa ollaan ajauduttu pattitilanteeseen: työtä on vaikea löytää valmistumatta, eikä valmistuminen etene väliaikaisista töistä sekä taloudellisista ongelmista johtuvan stressin takia. Mikäli vastaavanlainen asetelma mahdollistettaisiin useammalle alalle, lopputyön via dolorosa kenties kevenisi ainakin hieman?