Nyt on pakko
50 % päästövähennys olisi mahdollista saavuttaa Suomessa keinoilla, jotka toisivat silkkaa taloudellista säästöä nykytilanteeseen verrattuna. Ilmassa on ollut iloista ilmastohypeä ja -pöhinää.
Syksyllä 2008 olin masentunut. Olin juuri tehnyt matkan Saksan Freiburgiin, jota pidettiin ja pidetään yhä edelleen Euroopan johtavana kestävän rakentamisen malliesimerkkinä. Olin nähnyt plusenergiatalot ja Vaubanin ja Rieselfeldin uudet ekologiset asuinalueet, liikennejärjestelmän, joka soljui polkupyörien tahtiin sekä pikaraitiotien, joka kyyditsi ihmisiä maaseudun ja keskustan välillä. Minne vain silmäni kaupungissa käänsin, näin polkupyöriä ja aurinkopaneelien tuottavan puhdasta sähköä. Kaikki oli ihanaa ja valoisaa.
Mutta Freiburgista lähtiessäni kohtasin toisen maailman, joka alkoi heti Freiburgin kaupunginrajojen ulkopuolella. Valtavia määriä hiilidioksidia syydettiin ilmakehään, kaikkialla ja koko ajan. Eikä järkytystäni yhtään lieventänyt Freiburgin matkalla tapaamani ilmastoasiantuntijat: heidän viestinsä oli pelottava.
Kaikki tieto ja teknologia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on ollut olemassa jo pitkään. Vähähiilinen asuminen on täysin mahdollista nykyisillä tekniikoilla ja mukavuuksilla. Olemassa olevien rakennusten lämmitysenergian kulutusta voi helposti nipistää pelkällä laitteiston säädöllä 10–20 %, perusteellisempi remppa tuo jopa 50 % säästön. Siirtymällä uusiutuviin energiamuotoihin, tipahtavat talon päästöt murto-osaan alkuperäisistä. Rakentaminen ja rakennetun ympäristön käyttö aiheuttavat nykyisellään yhteensä yli puolet päästöistämme. Kyse ei ole siis ihan pikku jutusta.
Ihmisiä luulisi vähähiilisyyden porkkanan houkuttavan: kasvisruoka on todettu tutkimuksissa varsinkin punaista lihaa huomattavasti terveellisemmäksi ja työmatkapyöräilijän eliniänodote on muutaman vuoden autossa röhnöttävää lajitoveriaan pidempi. Helsingin kaupunki on jopa laskenut, että yksi pyöräilyyn sijoitettu euro säästää näin 8 euroa terveys- ja muista kuluista.
Emme myöskään voi väittää, ettemmekö tietäisi ilmastonmuutoksen vaaroista. Esimerkiksi Rodney and Otamatea Times -lehti kertoi jo 1912 hiilidioksidin tupruttelun taivaalle lämmittävän ilmastoa ja kotoinen vuoden 1968 Mitä Missä Milloin -kirja puolestaan kuvasi artikkelissa ”Näin voi käydä” miltä Pohjola näyttää jäätiköiden sulettua ja merenpinnan kohottua 70 metriä.
Tuore, lokakuussa julkistettu IPCCn 1,5 asteen raportti antoi uutta toivoa. Sen mukaan lämpötilan kohoaminen on edelleen mahdollista rajoittaa 1,5 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikakauteen, joskin se edellyttää ihmiskunnalta rivakkaa päästöjen vähentämistä sekä hiilinielujen eli käytännössä metsien lisäämistä. Tavoite on päästä hiilineutraaliin tilanteeseen, jossa hiilinielut imaisevat hiilidioksidia samaan tahtiin kuin sitä taivaalle päästelemme. Yksinkertaista.
IPCC:n raportin jälkeen nähtiin lokakuussa suuria ilmastomarsseja. Eri puolueiden johtajat kertoivat toimistaan päästöjen pienentämiseksi. Lehdissä on näkynyt ilahduttavia uutisia vähähiilisistä tehtaista ja hiiltä sitovista pelloista. Sitran tilaaman selvityksen mukaan 50 % päästövähennys olisi mahdollista saavuttaa Suomessa keinoilla, jotka toisivat silkkaa taloudellista säästöä nykytilanteeseen verrattuna. Ilmassa on ollut iloista ilmastohypeä ja -pöhinää.
Mutta entä jos ihmiskunta ei edelleenkään muutakaan tapojaan? Entä jos populistipoliitikot, jotka vähättelevät ilmastonmuutosta ja lupailevat halpaa bensaa ja huokeita lentoja, saavat vallan? Entä jos rakentaminen ja rakennetun ympäristön käyttö eivät muutukaan, vaan tehdään niin kuin ennenkin koska niin on vaan aina tehty? Alan kadota taas synkkyyteen. Näen viimeisen ihminen kuolevan kännykkä kädessä ottaen itsestään The End -selfietä. Mutta eihän ihminen voi olla niin typerä? Eihän?
Ravistelen pahat ajatukset pois. Ei saa vaipua epätoivoon. Nyt on pakko toimia. Nyt on pakko.
Aiheesta lisää:
Pekka Hänninen
Kirjoittaja on kestävän kehityksen mukaiseen suunnitteluun erikoistunut arkkitehti ja Eko-SAFAn puheenjohtaja.