Minulla on suosikkinurina. Harmittaa rajattomasti, jos joku kertoo artikkelissa tai haastattelussa tähän tapaan: ”Uuden aukion viihtyvyys on suunniteltu huolellisesti.” Silloin kysyn: mistä päättelet, miten aukio viihtyy?
Suomen kielen teonsanojen riemastuttava notkeus tekee monelle tepposet. Verbejä voi kieputtaa eri päätteiden avulla haluamaansa suuntaan. Tuoreelta kuulostava muoto saattaa livahtaa yleiseen käyttöön ilman sen kummempaa harkintaa. Kyllähän ’viihtyvyys’ kuulostaa paljon tieteellisemmältä kuin ’viihtyisyys’…
Onko arkkitehdin aina välttämätöntä suunnitella viihtyisiä tiloja ja paikkoja? Viihtyisyyden tavoite sisältää ajatuksen, että paikassa tai tilassa oleskellaan mielellään ja että sinne halutaan palata toistuvasti. Viihtyisässä paikassa on kiinnostavaa koettavaa, siellä tuntuu turvalliselta ja siellä voi suojautua säältä tarpeen mukaan. Viihtyisässä tilassa voi valita, mitä tekee, milloin ja kenen seurassa. Viihtyisässä paikassa ja tilassa voi kokea viihtyvyyttä.
Tämänhetkisessä kokemuspiirissäni Turun pääkirjaston uudisosa (suunn. JKMM) on paras esimerkki tilayhdistelmästä, jossa viihtyisyys toteutuu erinomaisesti. Kirjastosta tuli oitis kaupunkilaisten olohuone. Vuonna 2007 valmistuneen rakennuksen ilme on jo osin nukkavieru jatkuvan asiakasvyöryn takia. Osassa tiloja, vaikkapa lehtialueella, voi kokea hiljaista yhteisyyttä muiden lehdenlukijoiden kanssa. Yläkerran nurkkauksissa voi keskittyä lukemiseensa ja välillä ihailla Aurajoelle avautuvaa näkymää. Viihtyisyyttä lisää laaja kuvataideohjelma, joka näyttäytyy kirjaston eri tiloissa monin tavoin.
Tilasuunnittelijan keskeinen taito on luoda vetovoimaa. Entä tilat ja paikat, joissa ihmisten ei haluta viipyvän? Pitääkö viihtyä sairaalassa, vankilassa tai pysäköintihallissa? Kuuluuko suunnittelijan taitoon myös torjuvien tilojen luominen? Suunnittelija saa olla erityisen taidokas, jos hankkeessa tavoitellaan työntekijöiden viihtymistä työpaikalla, mutta asiakkaiden (potilaiden tms.) mahdollisimman nopeaa kiertoa ja pysymistä poissa. Julkisen sektorin työpaikoissa työntekijöiden halutaan viihtyvän vain vakiotyötuntien verran, ei yhtään enempää. Kauppakeskuksissa tavoitellaan sekä työntekijöiden että maksavien asiakkaiden viihtymistä, rahattomat menkööt muualle. Pysäköintihallit lienevät torjuvien tilojen malliesimerkki, moni haluaa niihin sisään, mutta myös nopeasti ulos.
Kalevalan 25. runossa kerrotaan, miten Ilmarinen palaa kosioretkeltä Pohjolasta morsian mukanaan. Runossa hahmotellaan arkkityyppinen kotimaisema, jollaista moni suomalainen edelleen tavoittelee, vähintäänkin lomapaikkaa valitessaan. Jo esivanhemmat tiesivät, miten viihtyisyyttä luodaan. Mitkä ovat meidän aikamme keinot?
”Ohoh kullaista kyläistä,
maan parasta paikaistani!
Nurmet alla, pellot päällä,
keskellä kylä välillä;
kylän alla armas ranta,
rannassa rakas vetonen:
se sopivi sorsan uia,
vesilinnun vieretellä.”
(Kalevala XXV: 375-382)