Miksi systeemit kadottavat sisällön? Tarkoitan systeemeillä normatiivisia organisaatioita, toimintaa, jota ohjaavat muodolliset kriteerit niin julkisissa kuin yksityisissä organisaatioissa. Tämän ongelman kohtaa melkeinpä joka kerta jokaisessa työssään: alkuperäinen tarkoitus katoaa ja käsillä on vain muodollisuuksia jonka tuloksena tavoitteita ei saavutetakaan.
Tämä koskee terveydenhuoltoa, opetusta, liikennettä ja kaikkea muutakin. Lopputuloksena ovat koulut, joihin ei edes tulla, terveydenhoitojärjestelmä, jonka tuloksena on sairaampi kansa. Kaikki on kuitenkin tehty pilkulleen määräysten mukaan, määräysten mukaisessa järjestyksessä. Tarkoitus on vaan prosessissa kadonnut.
Uskon, että virhe on näkökulmassa, modernistisessa ajattelussa ja sen uskossa rationaliteettiin, kaikki on voitava laskea. Opiskelin nuorena vähän aikaa koneenrakennusta, ja olen ajatellut insinöörin ja arkkitehdin työn oleellista eroa.
Insinööri suunnittelee koneita ja siinä kaikki voidaan muu kuin ihmisen osuus voidaan laskea. Arkkitehti suunnittelee ihmisille, ja siinä ei voida laskea mitään. Koska ihminen ei ole rationaalinen, koneen lailla toimiva. Kun arkkitehti suunnittelee ihmisille, ainoana apuna ovat hänen omat aistinsa, koska kaikki ihmiset havainnoivat itseään ja ympäröivää maailmaa aistiensa kautta. Järki tulee prosesseihin paljon myöhemmin.
Kyseenalaistajasta tulee häirikkö
Kun joku missä tahansa prosessissa kyseenalaistaa systeemin ja nostaa pöydälle itse tarkoituksen, sisällön, hän astuu systeemin ulkopuolelle, hänestä tulee häirikkö, joka uhkaa suistaa koko porukan valmiilta ladulta ja totuttu rutiininomainen päivätyö, jossa luovuuden voi käyttää seuraavan viikonlopun ohjelman miettimiseen, uhkaa muuttua painajaismaiseksi ongelmien ratkaisuksi.
Mutta silti kannattaa kyseenalaistaa. Koska kuitenkin joskus todelliseen ongelmaan halutaan ratkaisu, joka on itse sisällön kannalta oikea. Muodoista välittämättä. Tätä tietä maailma muuttuu paremmaksi, pieni askel kerrallaan.