Kohtaamisia taiteen ja arkkitehtuurin parissa
Turussa helmikuun alussa järjestetyssä Turku-SAFA:n tapahtumassa ”Taide rakennetussa ympäristössä” pohdittiin miten taiteilija voi kohdata arkkitehteja ja rakennuttajia – ja miten saadaan halutut ihmiset mukaan keskusteluun taiteen osallisuudesta rakentamisessa? Voiko taiteilija mennä arkkitehdin tai rakennuttajan luo tai kohdata rakentamisen ammattilaisia vaikkapa rakennus- tai asuntomessuilla? Löytyykö sellainen neutraali foorumi, jossa voi verkostoitua, esitellä omia ajatuksia ja ottaa vastaan erilaisia näkökulmia?
Taiteen, arkkitehtuurin ja käytännön rakentamisen yhdistävä taho tarpeellinen
Yksi tapa lisätä kohtaamisia voisi olla koordinaattori, jolla olisi aikaa markkinoida taidetta rakentajille, luoda verkostoja ammattimaisesti ja vaikkapa kirjoittaa juttuja Rakentaja- ja Arkkitehti-lehtiin tai blogia nettiin. Tilausta olisi julkisen taiteen yhteyspisteellä, jolta rakennuttaja voisi ostaa palveluna taidetta. Tällaisen toiminnan pitäisi perustua eettisesti kestäville ja reiluille periaatteille.
Myös taloyhtiöiden ja taiteilijoiden sekä arkkitehtien välillä voisi toimia välittäjä, manageri, joka tarjoaisi ideoita taloyhtiöiden käyttöön. Kiinteistöpalvelut ja isännöitsijät voisivat auttaa taloyhtiöitä ”tuunaamaan” asuinrakennuksia. Julkisivuremonttia suunnitteleva taloyhtiö voisi valita sopivan aiheen ja järjestää taidekilpailun, jolla saataisiin ympäristöön uutta eloa. Arkkitehdin ja taiteilijan yhteistyö voisi poikia tässäkin tapauksessa kiehtovia ideoita.
Julkisen taiteen ideoita voisi pallotella vaikkapa monialaisessa parviäly -verkostossa. Myös taiteilija-arkkitehti-työpajoissa voisi syntyä hedelmällistä yhteistyötä, joka johtaisi konkreettisiin toteutuksiin. Taiteilijoiden ja arkkitehtien yhteinen markkinointislogan voisi olla vaikkapa ”Viihtyisä kaupunki” tai ”Kauneutta kansalle”. Myös rakennuslaki velvoittaa kulttuuriarvojen vaalimista ja uusien arvojen luomista – kauneutta tulee edistää rakennetussa ympäristössä. Tarvitaan pitkäjänteistä hankesuunnittelua, jotta saadaan olemassa oleva potentiaali ja elementit käyttöön.
Selättääkö käytännönläheisyys skandinaavisessa kulttuurissa estetiikan?
Jos ongelma on kulttuurinen, pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia. Usein luullaan, että kaikki haluavat samoja elementtejä ympäristöönsä. Esimerkiksi suomalaisille tarjotaan sisustustarvikemyymälöissä enimmäkseen mustaa, valkoista ja harmaata valikoimaa, kun taas muissa maissa menevät kaupan värikkäät tuotteet. Tai ihmiset pukeutuvat kaupunkikuvassa haalareihin ja heijastinliiveihin esteettisten asujen sijaan.
Toisinaan vaikuttaa siltä, että koko kaupunkisuunnittelu perustuu liikennesuunnittelun varaan ja suunnittelun keskiössä ovat parkkipaikat. Kaupunkia ja hyvää ympäristöä pitäisi tehdä kuitenkin ihmisille.
Mitä laadukas keskustelu hyvästä ympäristöstä vaatii?
Keskustelu vaatii myös hyvää kuuntelua ja moniäänisyyden lisäämistä – ja erityisesti läsnäoloa, luottamusta ja läpinäkyvyyttä. Siinä onkin yksi asian ydin: Miten saadaan ihmiset olemaan läsnä kaupungissa? Ja miten eri yhteistyötahoista koostuva ryhmä voisi olla ajattelultaan läpinäkyvä muille tahoille? Myös rakentajissa ja rakentamisen johtajissa piilee mieletön potentiaali – heillä on myös visuaalista silmää.
Ihan normaalilla reitillä, jolla kulkee päivittäin, voi vaikka kevättalvisena helmikuun yönä avautua uusi näkökulma maisemaan tai kaupunkitilaan. Olemalla läsnä siinä hetkessä voi huomata yksityiskohtia, jotka ovat ennen jääneet huomaamatta. Hyvässä ympäristössä voi kokea ”maisemahumalan”!
Tiltu Nurminen
Kirjoittaja toimii Turku-SAFA:n paikallisasiamiehenä sekä yrittäjänä Arkkitehtitoimisto Creative Turku -yrityksessään.