Osaatko sinä nimetä talon, joka teki sinusta sinut? Tai rakennusta, joka teki sinusta sellaisen arkkitehdin tai arkkitehtuurin kuluttajan, joka olet nyt? Onko joku talo ollut sinulle erityisen rakas, merkityksellinen tai vaikuttava?
Palasimme hiljattain opiskelijoiden kanssa Nykyajan arkkitehtuurin historian ekskursiolta Pariisista. Elämyksellinen matka oli minulle ja professori Olli-Paavo Koposelle myös eräänlainen muistomatka, sillä edesmennyt kollegamme Marianna Verhe ideoi matkaa vielä reilu vuosi sitten ja elätteli toiveita päästä matkalle mukaan.
Ekskursion eräänä pääkohteena oli Pierre Chareau’n ja Bernard Bijovet’n suunnittelema Maison de Verre, joka oli myös eräs Mariannan lempirakennuksista. Lasisuudestaan ja metallisuudestaan huolimatta talo näyttäytyi minulle kujeilevana, lämminhenkisenä ja ihmisläheisenä, mikä sai minut miettimään ihmistä, jolle tämä talo oli ollut erityisen merkityksellinen. Kertovatko talot, joista pidämme jotain myös itsestämme? Väittäisin, että arkkitehtoniset mieltymyksemme ilmentävät aina muutakin kuin vuosien opiskelun tai suunnittelutyön kerryttämää asiantuntemusta. Joukossamme on niin mahtipontisuuden, värikylläisyyden kuin patinankin ystäviä, ja osittain nämä mieltymykset ovat synnynnäisiä ja persoonaamme liittyviä.
Moni talo tai paikka tulee merkitykselliseksi siihen liittyvien muistojen tai tarinoiden kautta. Oikeastaan taloja ja tarinoita on vaikea edes erottaa toisistaan. Toki on myös taloja, jotka vaikuttavat nimenomaan arkkitehtuurinsa, tilallisuutensa, materiaaliensa tai materiaalisuuteen liittyvien kvaliteettiensa kautta. Silloin arkkitehdin opinnot voivat auttaa erittelemään näitä tekijöitä, vaikka itse vaikutelmat syntyvät myös ilman kykyä niiden analysointiin.
Onko sitten merkitystä sillä, kuka esitteli talon sinulle tai kuka kertoi sen erityisyydestä? Oliko hän luennoitsija, maallikko vai arvostettu kollega? Vai oletko oivaltanut talon erityisyyden aivan itse? Toki lukijoiden joukossa on niitäkin, jotka ovat saattaneet piirtää merkityksellisimmän talonsa itse.
Itse en kuulu tähän armoitettuun joukkoon, enkä ehkä tule koskaan kuulumaankaan. Opettajana saan kuitenkin viedä opiskelijoita rakennuksiin, joista saattaa tulla heidän merkityksellisiä talojaan. Tai ainakin jokainen vierailu tuo opiskelijan lähemmäs ”sen oikean” löytämistä kehittämällä näkemystä, arviointikykyä ja yhtä kaikki – kasvattamalla nähtyjen ja koettujen kohteiden määrää ja siten lisäämällä merkityksellisen kohtaamisen mahdollisuutta.
Tampereen teknillisellä yliopistolla pidämme ensimmäisen vuosikurssin arkkitehtuurin historian viikoittaiset luennot eri paikoissa ympäri Tampereen keskustaa. Syksyisen löytöretken aikana vierailemme luentojen yhteydessä yli kymmenessä mielenkiintoisessa rakennuksessa, muiden muassa Aarne Arvin suunnitteleman Virastotalon valtuustosalissa, Wivi Lönnin suunnittelemalla paloasemalla ja Pietilöiden suunnittelemassa pääkirjasto Metsossa. Kaikkiin näihin kohteisiin liittyy myös pieni suunnittelullinen harjoitustehtävä, ja tarkoituksena onkin saada opiskelijat katsomaan maailmaa ja rakennettua ympäristöä suunnittelijan silmin. Ei haittaa, vaikka matkan varrella joku löytäisi myös oman merkityksellisen rakennuksensa! Arkkitehtuuri on paitsi tilaa ja tarpeiden tyydyttämistä, myös elämysten ja kokemusten näyttämö.