Kenen mielestä Kiinan urbanisaatio on ihanne?
Olin huhtikuussa elämäni toisella Kiinan matkalla. Viime keväänä olimme Nankingissa Aallon opiskelijoiden kanssa, ja tutkimme urbanisaatiota ja asuntorakentamista paikan päällä. Tämänkertaisen matkani oli yksityinen ryhmämatka. Näimme suurkaupunkien lisäksi Unescon maailmanperintökohteita kuten, Suzhoun kanavakaupunki sekä Hangzhoun laajoine puistoineen ja temppelialueineen. Matka alkoi 24 miljoonan Shanghaista ja päättyi Jangtse-joen varrella sijaitsevaan 33 miljoonan Chongqingista, isosta teollisuuskaupungista, jossa on hyvin saastunut ilmasto.
Kiina on kaikilla mittareilla maailman pisimmälle urbanisoitunut valtio. Kaupunkialueilla väkimäärä on lisääntynyt viime vuonna 18 miljoonalla ja on nykyisin 831 miljoonaa eli lähes 60 % ihmisistä asuu kaupungeissa. Kiinalaisia on lähes 1400 miljoonaa eli noin 18 % maapallon asukkaista.
Modernin ajan uskon mukaan onni löytyy kaupungista. Satojen miljardöörien ja tuhansien miljonäärien lisäksi Kiinan keskiluokka vaurastuu nopeaa vauhtia. Köyhimmät ovat niitä, jotka ovat jääneet maalle – ja ilmeisesti aika usein he ovat väestön vanhimpia, joskus myös isovanhempia lastenlastensa kanssa.
Urbanisaatio on tapahtunut Kiinassa helposti: maa on keskusjohtoinen ja valtio omistaa kaiken maan. Kun asukkaiden on siirryttävä pois, esim. aikoinaan ns. Kolmen rotkon patotyömaan alta Jangtse-joella, he todella muuttavat eikä kaavoituksella tai jollain demokratialla prosesseja hidasteta. Kaikkialla on samantyylisiä, noin 40-kerroksisten asuintalojen alueita silmänkantamattomiin. Chongqingissa ne todella häipyivät harmaaseen kaukaisuuteen hotellin ikkunasta katsottuina.
Kaupunkien keskustat vaikuttavat hyvin eläviltä: paljon asukkaita (Shanghaissa turistejakin) liikkeellä, kadulle avautuvia myymälöitä ja pikku ravintoloiden pöytiä kadulla, eksoottisten hedelmien kauppiaita kärryineen…Ja erittäin sekavaa liikennettä, jossa pitää varoa sähkökäyttöisiä, hiljaisia mopoja kuin autoja. Maassa on jo paljon henkilöautojakin, mutta myös toivoa siitä, että polkupyörät ja mopot säilyttäisivät asemansa eikä kaikkien unelma omasta autosta täyttyisikään, koska joukkoja liikutellaan kuitenkin metrolla suurimmissa kaupungeissa.
Kerrostaloalueet näyttävät jatkuvan loputtomasti. Talojen tikkumainen hoikkuus johtuu lainsäädännöstä: jokaisesta asunnosta on oltava näkymä ainakin kahteen ilmansuuntaan, eikä näin ollen voida rakentaa samanlaisia syvärunkoisia taloja ja kapeita yksiöitä kuin meillä nykyisin pahimmillaan.
Aavekaupunkeja ja vartioitua tiedon välitystä
Chonqingissa hotellimme sijaitsi ns. alakeskuksessa, jossa oli kaikki palvelut, mutta muuten lähes pelkkiä uusia asuinkerrostaloja. Lähes kaikki aiempi kaupunkikerrostuma oli purettu alta pois. Liikennevirrat keskustasta siirryttäessä olivat valtavat: koko ajan ruuhkaa viidellä kaistalla molempiin suuntiin. Kaupungin alueella oli melkein 30 siltaa valtavan Jangtse-joen yli. Kauppakeskuksessa oli liikkeellä paljon lapsiperheitä, mutta piha-alueilla ei paljon ihmisiä näkynyt eikä kaikissa ikkunoissa valojakaan. Olivatko he menneet varhain nukkumaan vai jääneet myöhään töihin? Vai olivatko ihmiset vielä edes muuttaneet uusiin koteihinsa, joihin heidän oli siirryttävä joko puretuista entisistä tai maalta? MIT-yliopiston Technology Review -lehden mukaan Kiinassa on yli 50 aavekaupunkia. Luku oli saatu selville paikantamalla Baidun (Kiinan Googlea vastaava) käyttäjätietoja, mutta ei se välttämättä ole lopullinen totuus, koska Baidun käyttäjissä painottuu nuorten ja varakkaiden osuus. Kaikki aavekaupungit eivät ole koko ajan tyhjinä, vaan saattavat täyttyä esimerkiksi loma-aikoina.
Kiina seuraa tarkoin omien kansalaistensa toimia – ja niin varmaan turistejakin. Mitään ihmeellisempää en tässä suhteessa havainnut kuin että pientä 17 hengen ryhmäämme kovasti pidettiin koossa: joka välissä tarkistettiin, ettei kukaan vaan ole eksynyt tai jäänyt matkasta. Mutta jotenkin ryhmämme tunsi olevansa “vartioitu”- ja samoin se informaatio, mitä paikalliset oppaat kertoivat, oli ilmeisen valikoitunutta. En saanut esimerkiksi koskaan vastausta kysymykseeni, mikä on lukutaitoprosentti maassa. Meille kerrottiin 99 kansallisuudesta, joiden omaa kulttuuria tuetaan, mutta uiguureista, joiden vainosta maailmalla puhutaan, kukaan ei sanonut mitään.
Kiina investoi valtavasti rakentamiseen niin infraan kuin rakennuksiinkin. Kaikkialla on hyvin rakennettuja moottoriteitä ja luotijunaratoja, laajoja viheralueita ja istutettua metsää. Jangtse-joen patoaminen oli katastrofi ympäristölle – ja samaa kiinalaiset tekevät nyt myös Brasiliassa tehostaakseen energiantuotantoa ja valtaansa ympäri maailmaan. Suomessakin Kiina yrittää tätä nykyajan kolonisaatiota: Jäämeren radan hanketta on alkanut vetää kiinalaisen rahan avulla liikemies Vesterbacka, joka jo aiemmin on esitellyt Tallinnan tunnelisuunnitelmiaan, myös kiinalaisella rahalla. Matkakokemukseni vanhasta ja uudesta kulttuurista Kiinassa ovat olleet monipuolisia, mutta maan globaali investointiin perustuva valloituspolitiikka ja vartioitu yhteiskunta herättää ristiriitaisia tuntemuksia.
Helena Teräväinen
Tekniikan tohtori ja arkkitehti, joka toimii nykyisin opettajana ja tutkijana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, Arkkitehtuurin laitoksella.