Jotakin Rotia
”Taidetta voidaan erinomaisesti hyödyntää rakennetun ympäristön käytettävyyden parantamisessa. Erinomainen esimerkki tästä on Porin kaupungin käyttäjälähtöinen taideprojekti, jossa lapset otettiin mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan julkisia vessoja.” (ROTI-raportti, sivu 46)
ROTI eli Rakennetun omaisuuden tila 2019 -raportti julkistettiin 19.3. Se tarkastelee kuutta osa-aluetta: rakennuksia, liikenneverkkoa, yhdyskuntatekniikkaa, koulutusta ja kehitystä, digitaalisia ratkaisuja sekä arkkitehtuuria, suunnittelua, muotoilua ja taidetta, erityisteemana on kaupungistuminen.
Heti alkuun muistutetaan isoista prosenttiosuuksista: kiinteistö- ja rakentamisala kattaa 15% bruttokansantuotteesta, 20% työllisyydestä, 35% energiankulutuksesta ja peräti 83% kansallisvarallisuudesta (45% rakennuksia, loput infraa). Samalla muistutetaan, että ”rakennetun ympäristön kunnossapidon laiminlyönti maksaa vuosittain 3,4 – 5,7 miljardia euroa”.
Suomessakin moni taho on sitoutunut toteuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Niistä yli puolet koskettaa kiinteistö- ja rakennusalaa. Ilmastonmuutoksen todellisuus alkaa viimein iskostua tietoisuuteen ja aletaan ymmärtää, ettei kyse ole viattomasta jääkarhusta vaan koko yhteiskuntaa järisyttävästä murroksesta. Rakennusten osuus Suomen energiankulutuksesta on 32 % ja hiilidioksidipäästöistä 30 %. Yksi vaadittavista toimenpiteistä onkin investointi älykkääseen energiainfraan. Elinkaariajattelun ei pitäisi enää olla mikään uutinen, mutta kunnossapidon merkitystä ei valitettavasti voi riittävästi painottaa. Tämä koskee myös vesihuoltoa, jonka elintärkeys tahtoo unohtua, koska toistaiseksi järjestelmä on toiminut.
Viime viikkoina on puhuttu tunnin junista, EU:n TEN-T -verkosta, Tallinna-tunnelin linjauksista ja Raide-Jokerin hinnasta. Raideliikenteen merkitys kaupunkien ja kaupunkialueiden yhdistäjänä on korostunut. Raportissa luetaan madonluvut valtion rahakirstun vartijoille: ”Suomen liikenneinfrastruktuurin rahoitus pitäisi olla vuosittain 2,3 miljardia eli prosentti bruttokansantuotteestamme. … Rahoituksesta 1,3 mrd € olisi ohjattava perusväylän ylläpitoon ja loput investointeihin. Tällä hetkellä infraan investoidaan vuosittain noin 0,45 miljardia euroa ja ylläpitoon miljardi euroa.” Raportissa kaivataan uusia rahoitusmalleja. Mutta haluaisimmeko todella suurvallan x tai salkunhaltijan y omistavan strategista infrastruktuuriamme? Onko jo unohtunut, miten kävi sähkö- ja puhelinverkoille?
Kun vertaa yleisönosastokirjoituksiin ja ”ei enää rumia taloja” -someryhmien näkemyksiin, yllättää, että 78% suomalaisista on tyytyväisiä elinympäristöönsä, vielä useampi viher- ja virkistysalueisiin. Vakiovalituksista raporttiin on kuitenkin kirjattu toive kaavoituksen nopeuttamisesta ja ’notkeuttamisesta’. Mitä mahdetaan ajaa takaa vaatimalla, että kaavoitusta pitäisi voida hallita rakennus- ja aluekohtaisesti. Onko taustalla yksityisten maanomistajien MRL:a uudistettaessa ilmaisema halu ohittaa laajempia kokonaisuuksia tarkastelevat yleiskaavat. – Samaan aikaan toisaalla kuitenkin todetaan, että ”liikennejärjestelmiä on suunniteltava ja optimoitava kokonaisuutena”. Eikö niitä pidä suunnitella nimenomaan elimellisenä osana maankäytön suunnittelua, siis kaavoitusta?
”Taide lisää rakennetun ympäristön viihtyisyyttä, elämyksellisyyttä ja vetovoimaisuutta.” Näin todetaan luvussa, jolla on ylevä otsikko ”Ilman kauneutta ja toimivuutta ei ole kestävyyttä”. Tässä vaiheessa pulssini alkaa nousta. Erinomaisena esimerkkinä nimittäin esitellään ”Porin kaupungin käyttäjälähtöinen taideprojekti, jossa lapset otettiin mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan julkisia vessoja.”
Eikö vieläkään ymmärretä, että rakennusteollisuuden tuotteesta tulee arkkitehtuuria vain huolellisella suunnittelulla, jossa kaikki mahdolliset ja mahdottomat kysymykset on kysytty ja kaikkiin on mietitty ratkaisu? Esitettäisiinkö Aallon Paimion parantolaa maailmanperintökohteeksi, jos siellä olisi asukkaiden maalaamat vessat? Tai perustuuko parantolamiljöön ”taiteellisuus” julkisivuväritykseen?
ROTI-raportissa on paljon hyödyllistä pohdintaa ja faktaa. Yksi huolestuttavimmista on rakennus- ja kiinteistöalan tutkimus- ja koulutuspanosten asteittainen romahdus 2010-luvulla. Joitakin teemoja jäi kaipaamaan, esimerkiksi asuntojen ja kuihtuvien kaupunkien kiinteistöjen arvon romahdus. Myös rakennussuojelun problematiikkaa soisi käsiteltävän enemmänkin.
Kaarin Taipale
Kirjoittaja on tekniikan tohtori, kaupunkitutkija ja kaupunki- ja maakuntapoliitikko. Hän on ollut mm. Arkkitehti-lehden päätoimittaja, Helsingin rakennusvalvonnan päällikkö ja kaupunkien kestävän kehityksen maailmanjärjestö ICLEIn puheenjohtaja.