Arkkitehtuurin opiskelu Suomessa ja Englannissa – mitä eroa?
Teoria-aineiden opiskelu sisältää runsaasti pienryhmätyöskentelyä ja esseiden kirjoittamista suunnittelutöiden ohella.
Opetan arkkitehtuuria Cambridgen yliopistossa, ja liityin SAFAn tutkimus-ja koulutustoimikunnan jäseneksi tänä vuonna. Haluan oman kokemukseni pohjalta kehittää erityisesti suomalaisten arkkitehtikoulujen tohtorinkoulutusta: sen ei pitäisi olla pelkkää koneen ääressä istumista, vaan myös kenttätyötä ja empiirisen materiaalin keräämistä.
Oma ‘fieldwork’ on vienyt Mumbaista Etiopiaan, enkä voisi kuvitella kiinnostavampia työpäiviä.
Myös perustutkintovaiheessa on merkittäviä eroja. Teoria-aineiden opiskelu sisältää runsaasti pienryhmätyöskentelyä ja esseiden kirjoittamista suunnittelutöiden ohella.
Vain pieni osa opetuksesta tapahtuu luennoilla. Opiskelijat kokoontuvat muutaman hengen ryhmissäkeskustelemaan opettaja johdolla, ja valmistautuvat opetukseen kirjoittamalla esseitä. Opiskelija ei voi ’piiloutua’ luentosaliin, vaan vaikeistakin aiheista pitää pystyä keskustelemaan.
Esseitä kirjoitetaan koko opintojen ajan. Ajatellaan, että kommunikointi kuvilla ei välttämättä arkkitehtikoulun ulkopuolella riitä, vaan myös arkkitehtiopiskelijoiden on opittava ilmaisemaan itseään kirjoittamalla. Jokainen arkkitehtiopiskelija tekee kolmannen vuoden lopussa kattavan tutkimustyön (‘dissertation’). Aiheet vaihtelevat Lagosin markkinoista Kaney Westin Yeezus-kiertueen analysointiin. Työn ei tarvitse liittyä rakennuksiin, vaan kulttuurihistoriaa voi käsitellä laajemmalti.
Suunnitteluopetuksessa opiskelijat valitsevat studion, joissa opiskellaan laajalla skaalalla – esimerkiksi maisemasuunnittelu, filmi, konseptirakennukset – ja usein ilman ennalta määriteltyä ohjelmaa. Suunnitteluopetus seuraa Oxford-Cambridge perinnettä, missä hyvä opiskelija osaa opetuksen perusteella itse rajata kiinnostavan koekysymyksen ja sitten vastata siihen. Esimerkiksi: “Informality in Architecture. Discuss.”
Yksinkertaiset välineet, hyvät ideat
University of Cambridgen arkkitehtiosasto on perustettu vuonna 1912. Puitteet ovat sympaattiset ja taidekoulumaiset, mutta Suomeen verrattuna vaatimattomat, ja budjetti tiukka. Opetuksen laatua ei kuitenkaan mitata tietotekniikan määrässä vaan henkilökohtaisessa opetusajassa. Luonnontieteilijäopiskelijatkin saavat usein vain lyijykynän käteen: yksinkertaiset välineet, mutta hyvät ideat.
Opetus tapahtuu osittain Collegeissa, joita Cambridgessa on 31. Collegeissa on ruokasali, kirjasto ja opiskelija-asuntoja. Jokaisessa Collegessa opiskelee vain yhdestä kolmeen arkkitehtiopiskelijaa per vuosi ja niinpä opiskelijat tapaavat muun alan ihmisiä enemmän kuin oman alan opiskelutovereita: astronomeja, antropologeja, filosofeja jne.
Valmistumisen jälkeen suuri osa opiskelijoista päätyy työskentelemään arkkitehtitoimistoissa, mutta osa hakeutuu kirjoittamisen, väitöstutkimuksen tai opettamisen pariin – tai sitten ihan muille sektoreille kuten finanssialalle. Osa perustaa kollektiiveja, kuten Assemble.
Rohkeasti kohti poikkitieteellisyyttä
Teoriasta kiinnostuneita opiskelijoita kehotan hakeutumaan rohkeasti poikkitieteellisille kursseille, esimerkiksi sosiologian, antropologian ja luonnontieteiden pariin. Arkkitehtikoulutuksen(kin) pitäisi opettaa analysoimaan ja kyseenalaistamaan vallitsevia käsityksiä ja koulimaan opiskelijoita käymään vakavasti otettavaa akateemista vuoropuhelua eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
Erona omiin opiskelukokemuksiini 1990-luvun Suomessa, Cambridgessa opiskelijat ottavat opintonsa vakavasti ja näkevät sen ammattiuransa alkuna. Pääsykoehaastattelut ovat tiukat, kilpailu kovaa ja sosiaalinen paine ankaraa, kun kaikki ovat lahjakkaita.
Siihen verrattuna omasta opiskeluajastani Tampereella Tuomiokirkonkadulla ei ole kuin huikean positiivisia muistoja: Helmerin pömpelistä Toren spiraaliin. Niillä opeilla on hyvin pärjätty.
Minna Sunikka-Blank, MSc Arch, PhD, arkkitehti SAFA
Lisätietoa: https://www.arct.cam.ac.uk