Terveisiä metsälähiöstä

Olemme käyneet leikkipuistoissa, kolunneet metsäpolkuja ja monenlaisia kulkureittejä uimarantojen hiekkaa kokeilemaan. Vanhempainvapaalla on ollut mahdollisuus tutkia lähiympäristöä ja varsinkin luontoa, jonka keskellä asumme.

Rakennuskannan ja luonnon diversiteetti
Kaupunginosamme asemakaava on sodan jälkeisiltä vuosilta. On rintamamiestaloja, puisia ja rapattuja rivi- ja pienkerrostaloja, niiden sekoituksia, lamelleja ja pistetaloja kallioiseen luontoon taitavasti sovitettuna. Mutkittelevat tiet muuttuvat jossain rakennusten reunustamiksi katumaisiksi osuuksiksi, välillä ollaan luonnon keskellä.
Rakennusten ohella olemme ihmetelleet luonnon monimuotoisuutta. Luonto on suorastaan räjähtänyt kukkimaan ja versomaan. Luonnonvaraiset puut ja pensaat sekoittuvat asukkaiden istuttamiin kasveihin, jotka ovat aikojen kuluessa villiintyneet tai karanneet omille teilleen. Omena- ja kirsikkapuut kukkivat paitsi pihoilla myös metsissä ja pienissä puistoissa. Metsiköiden, kallioiden ja pihojen välillä ei ole selkeitä rajoja.
Faunakin on monipuolinen. Olemme nähneet kauriita, kärppiä, kettuja, kaneja, jäniksiä, siilejä ja koteihin pyrkiviä oravia ja pieniä jyrsijöitä. Linnusto on runsas ja jopa merikotkan voi nähdä satunnaisesti korkeilta kalliolta. Lehtopöllöpoikueesta tuli paikallinen nähtävyys.

Vanhaa Herttoniemeä.

Palveluiden ja lapsiperheiden paluu
Vanhan metsälähiön palvelut ovat hämmästyttävän hyvät, vaikka kivijalkatiloja onkin nykyisin asuntoina. Viime aikoina osa kaupoista on herännyt henkiin ja kahviloitakin on lähiökapakoiden joukossa.
Yllättäen päiväkotipaikoista on pulaa historiallisen pienten ikäluokkien aikoina. Pienten lasten vanhemmille on järjestetty niin paljon ohjelmaa, että hengästyttää. Aktiivisimmat järjestävät vielä kirpputoreja ja kaupunginosafestivaaleja. Perheemme koululainen tuntee lähes jokaisen kadulla kulkijan ja useimpia vastaantulijoita tervehditään.

Metsälähiöistä urbaaniin
Kantakaupunkiin on reilun kymmenen minuutin metromatka. Metroasemien lähistöllä voi saada esimakua uudesta tiivistämisestä ja täydennysrakentamisesta, joka on lähes samanlaista kaikkialla. Massiivisten kerrostalokortteleiden pihoilla on nurmikenttiä ja istutuksia.
Toisaalla on rakenteilla rykelmä pistetaloja, jotka havainnollistavat uuden rakentamisen ikävän piirteen: rakentaminen alkaa luonnon täystuholla. Karike kuoritaan, puusto kaadetaan ja kalliot räjäytetään tasaisiksi kloonattujen pistetalojen tieltä.
Uutta urbaania kulissia, tiivistä ja korkeaa halutaan kaikkialle – mitä korkeampi tehokkuus sitä parempi. Poliitikkojen puheissa vaaditaan jopa lähiöiden purkamista uuden tehokkaan kaupunkirakenteen tieltä. Mitähän saadaan tilalle?
Mielestäni jotkut 50- ja 60-lukujen metsälähiöt ovat parasta ja omintakeisinta, mitä suomalainen kaupunkisuunnittelu on tuottanut. Metsälähiöissä on osattu yhdistää asuminen, palvelut ja suomalainen luonto tavalla, jota ei ole kyetty ylittämään.
Luonnonläheisyyttä arvostavat niin uudet urbanistit kuin vanhat maaltamuuttajatkin. Olisiko mahdollista kehittää lähiöiden täydennysrakentamista luontoa säästäväksi ja typolgialtaan rikkaammaksi? Harkitsemattoman täydennysrakentamisen seurauksena lähiöt kadottavat luontonsa ja identiteettinsä. Viherkatot, raskaat hulevesijärjestelmät, nurmikentät ja kuorikkeesta nousevat puuistutukset eivät mitenkään korvaa luonnon monimuotoisuutta.

Herttoniemeä tiivistetään.