Sain vähän aikaa sitten mielenkiintoisen puhelun. Vauvan nukkuessa päiväuniaan maakuntalehti halusi arkkitehdin mielipiteen näkymäkuvien vastaavuudesta rakennettuun todellisuuteen nähden (AL 9.5.2016). Mieleni teki vauvaan vedoten kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, joihin en kokenut asiantuntemukseni riittävän. Edellisen kerran viilailin näkymäkuvia kai opiskeluaikoina. Varmistin vielä, minuako haastattelija todella tavoitteli.
Lopulta en kuitenkaan malttanut olla kertomatta muutamaa ajatustani aiheesta. Koin myös velvollisuudekseni toimia kuten toivon kollegoidenikin toimiva. Siis ottamalla kantaa arkkitehtuurikeskusteluun, popularisoimalla, provosoimalla, olemalla kiinnostunut ja kiinnostava. Välittämättä siitä, edustaako jokainen annettu lausunto koko ammattikunnan yhteistä konsensusta. Keskustelu alastamme, kepeä ja värittynytkin, nostaa esiin ammattimme tarpeellisuutta ja ammattikuntamme monipuolisuutta.
Blogi-tekstini aihe valikoitui myös siksi, että sain hiljattain mahdollisuuden seurata hersyvää kaupunkien kehitykseen liittyvää keskustelua aitiopaikalta. Fasilitoin Arkkitehtipäivillä järjestetyn paneelikeskustelun, jossa kuuden hengen asiantuntijaraati keskusteli innostavasti kaupunkien tulevaisuudesta. Tehtäväkseni jäi seurata mielipiteidenvaihtoa sivusta ja jakaa puheenvuoroja; vain muutaman kerran ohjailin keskustelua lempeästi uusille urille.
Asiantuntijoista vain kaksi oli arkkitehteja, loput pohtivat kaupunkia mm. poliitikon ja kaupunkiaktivistin näkökulmista. Tämä sopikin hyvin Tampereella käytyyn kaupunkisuunnittelukeskusteluun, sillä tamperelaiset ovat hanakoita ottamaan kantaa kaupunkinsa kehittämiseen, oli kyse sitten ratikasta, rantatunnelista tai kaupunkirakenteen tiivistämisestä. Yhtä lailla näiden hankkeiden vastustaminen kuin puolustaminen on tulkittava kiinnostuksena asioihin, joiden kanssa me onnekkaat saamme ammatissamme painiskella. Silloinkin kun valitukset johtavat hankkeiden viivästymiseen.
Arkkitehteina meille kaikille on varmasti tuttua se, että monet ns. maallikot kokevat olevansa esimerkiksi asumisen tai kaupunkikulttuurin asiantuntijoita. Emme voi, eikä meidän ole syytä, omia näiden teemojen asiantuntijuutta, eikä meidän myöskään pitäisi hankaloittaa vuoropuhelua vaikeaselkoisella kielellä tai kuvituksella. Toisaalta meidän pitää pysyä mukana keskustelussa omaa erityisosaamistamme korostaen.
Toimittajan esittämä kysymys sisälsi väitteen, että arkkitehtien näkymäkuvilla yritetään, hieman vilpillisestikin, vakuutella päättäjiä hankkeiden myönteisyydestä. Itse en tahalliseen vilppiin usko, vaan kuvittelen näkymäkuvien ilmentävän suunnittelun tavoitteita, ja sen, mikä nykyaikaisissa visualisoinneissa on yltäkylläistä ja korkeakiiltoista, olevan eräänlaista ammattislangia. Esitystavat seuraavat tekniikan kehittymistä ja usein trendejäkin, mutta ensisijaisena tavoitteena tulisi olla ymmärrettävän informaation välittäminen. Aivan kuten silloinkin kun puhumme arkkitehtuurista.
Huomenta Kaupunkiin! –paneelikeskustelu järjestettiin osana Arkkitehtipäivien 2016 ohjelmaa. Paneelissa olivat mukana Sanna Marin, Juha Kostiainen, Jorma Mukala, Pasi Mäenpää, Johanna Palomäki ja Jouni Wallander.