Puhdasta ilmaa, kiitos
Vanhassa Spaceballs-parodiassa nuuhkittiin Perri-airia, puhdasta ilmaa tölkistä, sen käydessä vähiin ympäristöstä. Vitsi jäi mieleen, mutta puhtaan ilman puute rakennuksissamme on ongelma, josta vitsit ovat kaukana.
Suunnittelijoille tarjoillaan hohtavin ominaisuuksin kuorrutettuja materiaaleja. Päivän sanoja ovat nopea toteutus, olematon kuivumisaika ja kerralla valmis. Kun pinnat puhdistautuvat itsestään tai lika suorastaa räjähtää pois, jäljelle jäävät sisäilmasta hengitykseen ja verenkiertoon kulkeutuvat kemikaalit. Tutkimus ja myrkyt kieltävä lainsäädäntö eivät pysy perässä, kun tarjolla on jo uusia koktaileja.
Tuholaisten ja mikrobien torjuntaan tarkoitettuja myrkkyjä on lähes kaikkialla ympäristössämme. Suunnittelija tekee vaikuttavia valintoja, kun ihmiset maassamme viettävät lähes koko elonsa sisätiloissa. Kun suunnittelee kotia sisäilmasta sairastuneelle, oppii nopeasti tutkimaan tuoteselosteita. Lämpökuidut ja luonnolliset sidosaineet ovat peitenimiä muoveille ja niissä oleville kemikaaleille myös tuotteissa, joita myydään luonnonmukaisina. Kokonaiskemikaalikuorma voi olla niin merkittävä, ettei virallisen M1-päästöluokan materiaaleja käyttämälläkään saa tehtyä altistuneelle ihmiselle sopivaa taloa. Eikä puhtaan rakennuksen pitäisi olla poikkeus, tai jollekulle kuuluva etuoikeus, vaan sääntö. Voisiko kemikaalien rajoittamisella kuitata osan energiansäästövaatimuksista?
Palataanko ajassa?
No ei nyt aivan jurttaan, kuten helsinkiläiset koululaiset sisäilmaongelmia paetessaan, mutta perinteisiin massiivisiin materiaaleihin? Kerroksellisten rakenteiden toiminta perustuu huolelliseen työhön, silloinkin kun suunnitelmat ovat ainakin teoriassa toimivia. Aina nekään eivät ole olleet. Mutta ihmisethän näitä rakentavat ja virheitä sattuu.
Toimiviksi ja terveellisiksi ovat osoittautuneet rakennukset, jossa materiaalikerroksia on vähän ja joiden korjaus on yksinkertaista. Kemikaalikuormakin on vähäinen, jos välipohjissa on purua ja pinnassa lautaa. Teollisuudelle tällainen ei tietenkään ole houkutteleva vaihtoehto, jos ainoaksi tarpeelliseksi muoviksi jää purupaalin ympärillä ollut kuljetuspussi. Kansallisvarallisuuden rakentuminen sellaisten materiaalien varaan, jotka ovat korjattavissa, huollettavissa ja toimintavarmoja, tuntuisi melko järkeenkäyvältä idealta.
Tulevaisuuteen
Laajemmassa asunto- ja toimitilatuotannossa paluu viime vuosisadan alkukymmenien tekniikoihin ei taida olla kaiken kattava ratkaisu. Tarvitaan helposti työstettäviä materiaaleja, kiertotaloutta ja esivalmisteisuutta. Kaikkien ratkaisujen pitäisi kuitenkin tähdätä siihen, etteivät ihmiset sairastu rakennuksista. Esimerkiksi ilmanvaihdon ratkaiseminen tuloilman lyhyillä kanavilla pitäisi olla sääntö, ei poikkeus. Energiatehokkuuden tavoitteet eivät saisi estää tai tehdä liian hankalaksi ja kalliiksi perinteisten toimivien, turvallisten ja kestävien materiaalien ja rakennustapojen käyttöä. Uudet laskennallisesti energiatehokkaat rakennuksetkin kun muistuttavat päästöiltään saksalaista autoa. Tutkittua tietoa on sekin, että vanhojen rakennusten kulutus on laskennallista pienempää. Totuus lienee siis jossain puolivälissä.
Voidaanko virheistä viisastua?
Viimeaikoina on mediassa nostettu esiin rakennuskannan ongelmia ja normistojen haasteita. Puheenvuoroja ovat esittäneet niin lääkärit kuin mikrobiologitkin. Korjausrakentamisen kursseilla on suorastaan tungosta. Olen iloinen huomatessani arvostamieni kollegoiden, arkkitehtien ja muiden rakennusalan suunnittelijoiden, osallistuvan keskusteluun. Tämä on oikea suunta. Edessämme on vielä tonneittain korjaajia odottavia homeongelmista kärsiviä kuutioita. Keskustelemalla jaetaan tietoa ja opitaan.
Koska markkinamiehellä on ratkaisu kaikenlaisiin ongelmiimme, myös raittiin ilman puutteeseen, ovat kanadalaiset jo keksineet myydä puhdasta ilmaa tölkeissä. Toivottavasti meidän ei tarvitse varustaa koululaisia Perri-airilla, vaan ikkunan avaaminen voisi riittää. Toisinaan tuntuu että meno on alkanut muistuttamaan toista lapsena mieleen jäänyttä tarinaa – Hölmöläisten hommaa.
Emilia Saatsi