Nuoremman polven japanilaisia arkkitehteja esittelevä Make do with now -näyttely Viron arkkitehtuurimuseossa tarjoaa näkymän tulevaisuuteen, jossa uudisrakentamiselle ei ole samanlaista tarvetta kuin tähän asti.
Käsitykset japanilaisesta nykyarkkitehtuurista tuntuvat meillä nojaavan yhä pitkälti kouralliseen kansainvälisiä supertähtiä – Kengo Kuma, Kazuyo Sejima, Ryue Nishizawa, Sou Fujimoto, Junya Ishigami ja muutama muu – ja heidän äärimmäisen konseptuaalisiin, askeettisiin ja täydellisesti viimeisteltyihin projekteihinsa.
Näitä mielikuvia voi nyt päivittää Viron arkkitehtuurimuseon Make do with now -näyttelyssä, joka esittelee joukon 1980- ja 1990-luvuilla syntyneitä arkkitehteja. Yuma Shinoharan kuratoima näyttely oli ensimmäisen kerran esillä Sveitsin arkkitehtuurimuseossa Baselissa vuonna 2022.
Jos edellä mainittujen tähtiarkkitehtien toiminta on perustunut ajatukseen arkkitehtuurista autonomisena taidemuotona, määrittävät nuoremman polven työtä Japanin vaikeat yhteiskunnalliset ongelmat: väestön väheminen ja ikääntyminen, alueiden eriarvoistuminen, maaseudun ja pikkukaupunkien tyhjeneminen sekä tietysti maailmanlaajuinen ympäristökriisi. Tuttuja ongelmia Suomessakin, mutta Japanissa kehitys on ehtinyt sen verran pidemmälle, että kannattaa pitää silmällä, miten niitä siellä ratkotaan.
On syntynyt uudenlainen estetiikka, jota leimaa arkipäiväisyys, kerroksellisuus, epätäydellisyys ja keskeneräisyys.
Nuoremman polven japanilaisia arkkitehteja esittelevä näyttely on esillä Viron arkkitehtuurimuseossa 28.4. asti. Kuva: Evert Palmets/Viron arkkitehtuurimuseo
NÄYTTELYSALIIN astuessa vastassa onkin ensin diagrammi, joka tekee kehityssuunnan selväksi: väkilukua, bruttokansantuotetta ja uudisrakentamista kuvaavat käyrät osoittavat vääjäämättä alaspäin, tyhjilleen jääneiden rakennusten määrä kohti kattoa. Vähemmästäkin tulee epätoivoinen olo: mitä tehtäviä arkkitehdeille jää tällaisessa todellisuudessa?
No tietysti olemassa olevan rakennuskannan korjaaminen ja uudistaminen. Kuraattori Shinohara käyttääkin arkkitehtipolvesta nimitystä ”korjaussukupolvi”.
Tärkeä sukupolvikokemus heille on ollut vuoden 2011 maanjäristys ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus, jotka osoittivat teknisten ja poliittisten järjestelmien haavoittuvuuden. Toisaalta ne kannustivat arkkitehteja etsimään uudenlaisia ammatillisia rooleja.
Esimerkiksi 403 architecture -toimisto alkoi toteuttaa Hamamatsun kaupungissa pienimuotoisia korjaushankkeita. Yutaro Murajin perustama Char-kansalaisjärjestö puolestaan ylläpitää verkkoalustaa, joka tarjoaa ohjeita hyljeksittyjen mokuchin-vuokratalojen korjaamiseksi ja uudistamiseksi.
Monet esitellyistä arkkitehdeista ovat asettuneet taantuville alueille ja tekevät tiivistä yhteistyötä paikallisyhteisöjen kanssa. Esimerkiksi Dot architects -toimisto pyörittää kahtena iltana viikossa baaria korjaamassaan kulttuurikeskuksessa Osakassa.
Uudenlaisiin toimintatapoihin on kannustanut myös ammatinharjoittamisen edellytysten kaventuminen: julkisista hankkeista ei voi kilpailla ilman kunnollisia referenssejä, eikä tarjolla ole entiseen malliin myöskään toimeksiantoja omaperäisistä yksityistaloista, joiden kautta nuoret arkkitehdit pystyivät aiemmin luomaan nimeä.
Arkkitehdit Fuminori Nousaku ja Mio Tsuneyama ovat vuodesta 2017 muokanneet Tokiossa sijaitsevaa nelikerroksista rakennusta kodikseen ja toimistokseen tekemällä muun muassa uusia aukkoja kerrosten välille. Kuva: The S AM Swiss Architecture Museum
NÄISTÄ lähtökohdista on syntynyt uudenlainen estetiikka, jota leimaa arkipäiväisyys, kerroksellisuus, epätäydellisyys ja keskeneräisyys. Näyttelyssä iskevin esimerkki siitä on Fuminori Nousakun ja Mio Tsuneyaman Holes in the House -projekti, 1980-luvun teräsrunkoinen rakennus, jota pariskunta muokkaa hiljalleen kodikseen ja työtilakseen. Ulkomaisten kriitikkojen japanilaiselta arkkitehtuurilta usein odottama yhteys ikiaikaisiin traditioihin löytyy tässä tapauksessa jatkuvasta korjaamisesta ja uudistamisesta.
Monia viimeaikaisia arkkitehtuuribiennaaleja ja -triennaaleja leimanneen toivottomuuden jälkeen on virkistävää nähdä vaihteeksi näyttely, joka osoittaa, että päälle kaatuvista ongelmista huolimatta edelleen löytyy mielekkäitä tapoja toimia arkkitehtina.
Onko näitä periaatteita sitten mahdollista – tai edes tarpeellista – siirtää suurempaan mittakaavaan? Tästäkin näyttely tarjoaa muutamia lupaavia esimerkkejä, kuten Norihisa Kawashiman ja Nori Architects -toimiston suunnittelema 1990-luvun toimistotalon uudistus kiertotalouden periaatteiden pohjalta Nagoyassa.
Make do with now. New Directions in Japanese Architecture -näyttely on esillä Viron arkkitehtuurimuseossa 28.4. asti.