Nelihenkinen torinolaistoimisto BDR Bureau pyrkii suunnittelutyössään yhdistämään kollektiivisen prosessin henkilökohtaiseen herkkyyteen. Tärkeintä on malttaa olla suunnittelematta liikaa.
Torinolaista BDR Bureau -toimistoa luotsaavat nuoret arkkitehdit Simona Della Rocca ja Alberto Bottero. Toimiston suunnittelema Fermi-koulun korjaushanke Torinossa on niittänyt mainetta ympäri maailmaa, ja BRD Bureau sai Italian arkkitehtilliton myöntämän palkinnon ”Young talent of Italian Architecture 2019”. BRD Bureaun ajatuksia kuultiin hiljattain myös Arkkitehtipäivillä.
Torinon teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2011 tavannut pariskunta perusti pienen toimistonsa vuonna 2016. Nelihenkisen toimiston tekijöitä yhdistää samanlainen mutkaton tapa lähestyä elämää ja arkkitehtuuria.
Haastattelin pariskuntaa huhtikuisena iltapäivänä etäyhteyden välityksellä.
Mikä on varhaisin, tiloihin liittyvä muistosi lapsuudesta?
Simona Della Rocca: Olen kotoisin Torinon lähiöstä ja ympärilläni oli aivan tavallisia tiloja. Ensimmäinen tilallinen kokemukseni oli, kun kävelin päiväkotiin kapeaa, päällystämätöntä kujaa pitkin. Lukion taideopettajani oli arkkitehti, ja hän sai minut innostumaan arkkitehtuurista.
Italiassa on paljon arkkitehteja. Kaikille ei riitä suunnittelutöitä, joten moni työskentelee opettajina lasten ja nuorten parissa.
Alberto Bottero: Olen kotoisin maaseudulta Piemonten alueelta. Muistan talojen välisen avoimen sisäpihan. Se oli villi viheralue, jossa kasvoi suuria puita. Koko perhe, isovanhempia myöten, asui pihapiirissä. Piha kokosi perheen yhteen.
Mikä motivoi teitä työssänne?
SR: Olemme aina halunneet parantaa arkkitehtuurin avulla ihmisten arkielämää.
AB: Koimme tämän konkreettisesti ensimmäistä kertaa vuonna 2013, kun suunnittelimme installaation Rooman MAXXI:een. Olimme yllättyneitä siitä, miten ihmiset päätyivät käyttämään tilaa.
Mikä on suunnittelufilosofianne?
SR: Olemme kiinnostuneita avoimesta, joustavasta arkkitehtuurista, joka vastaa arjen tarpeisiin. Pyrimme välttämään liiallista suunnittelua. On hyvä jättää myös yleisempiä tiloja, joita ihmiset voivat vapaasti ottaa haltuunsa ja muovata tarpeisiinsa. Olemassa oleville tiloille on tärkeää pyrkiä löytämään uusia käyttötarkoituksia.
Uudelleenkäyttö on kestävän kehityksen peruskäsite ja tärkeä osa suunnittelutyötänne. Mitä käytännön vinkkejä antaisitte muille arkkitehdeille, esimerkiksi joustavien tilojen suunnitteluun?
Emme usko valmiisiin malleihin, esimerkiksi mahdollisimman joustavan asunnon suunnittelussa, vaan pikemmin yleisen tilan käsitteeseen. On tutkittava tilaa ja sen ulottuvuuksia, mutta ei pidä suunnitella liikaa. Muuten siitä tulee jäykkä, eikä se jätä tilaa käyttäjän luovuudelle.
Minkälainen rooli arkkitehtuurikilpailuilla on työssänne?
Osallistumme kilpailuihin, koska haluamme päästä suunnittelemaan julkisia rakennuksia. Kilpailuissa voi myös vapaammin kokeilla ja tutkia uusia suuntia, sillä niissä ei ole suoria suhteita asiakkaisiin.
Kilpailut vievät kuitenkin paljon aikaa: jos alkuvaiheessa koemme, että idea ei synny luontevasti, lopetamme sen tekemisen. Kilpailuvoitto on vasta prosessin alku, joka voi päättyä hyvin tai huonosti. Häviön sattuessa yritämme turhautumisen sijaan ymmärtää, mikä meni pieleen ja mitä voisi tehdä toisin.
Kuvailkaa työprosessianne.
Yhteistä ideointia edeltää aina kunkin henkilökohtainen pohdinta: teemme luonnoksia ja joskus myös fyysisiä malleja. Mietimme, mihin kysymyksiin projektin on vastattava. Sen jälkeen kyseenalaistamme ajatuksemme ja yritämme kiteyttää koko hankkeen tärkeimmät osat ja aiheet. Se on eräänlainen ei-lineaarinen tutkimusmatka. Pidämme tärkeänä intuitiota ja herkkyyttä, jotka ovat työmme perusta.
Suomalaisissa korjausta vaativissa koulurakennuksissa nähdään usein enemmän ongelmia kuin mahdollisuuksia. Onnistuitte Fermin kouluhankkeessa korjaamaan kevyellä otteella ja kuitenkin vastaamaan käyttäjien ja naapuruston muuttuneisiin tarpeisiin. Kertokaa hankkeesta.
Rakennuksen säilyttäminen oli kilpailuohjelmassa lähtökohtana, vaikka Italiassakin päädytään useammin purkamaan kuin korjaamaan.
Rakennuksen säilyttäminen oli kilpailuohjelmassa lähtökohtana, vaikka Italiassakin päädytään useammin purkamaan kuin korjaamaan.
Kyseessä oli tyypillinen 1960-luvun koulurakennus. Fermin koulussa meitä kiehtoi nimenomaan ajatus tavallisesta arkipäivän arkkitehtuurista.
Yritimme löytää tiloista säilyttämisen arvoisia ominaisuuksia ja vaalia rakennuksen ilmapiiriä. Vaatii aina aikaa, ennen kuin uusi rakennus tulee osaksi yhteisön muistia, kun taas vanha rakennus on jo osa yhteisöä.
Meillä oli onni saada työskennellä pedagogin kanssa projektin alusta lähtien. Sisätiloissa halusimme yksinkertaistaa kalustusta ja vähentää värejä ilmapiirin rauhoittamiseksi. Valitsimme yksinkertaiset, kauniit, mutta kestävät huonekalut.
Koulun käyttöönoton jälkeen tilaaja teetti kyselyn koulun opiskelijoilla ja opettajilla. Yksi käyttäjien eniten arvostamista asioista oli juuri rauhallinen ilmapiiri, joka syntyi vaaleista, rauhallisista väreistä ja materiaaleista. Teimme paljon väritutkimusta jättääksemme julkisivuun muiston vanhan julkisivun tiilen sävystä.
Miten arvioisitte arkkitehtien tilannetta tämän päivän Italiassa?
Sukupolvemme arkkitehdeilla on paljon yhteistä. Opiskelimme, valmistuimme ja aloitimme ammatin harjoittamisen vuonna 2008 alkaneen talouskriisin aikoihin, ilmastokriisin yhä voimistuessa.
Tämä tausta on muovannut meitä ja suunnitelufilosofiaamme. Kriisien aika on tuskin ohi. Varovaista ja hienovaraista lähestymistapaa voidaan pitää yksinkertaisena, vaikka näin ei välttämättä ole.