Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana kymmeniä suomalaisia arkkitehtitoimistoja on myyty, sulautunut yhteen tai saanut taustalleen pääomasijoittajia. Samalla toimistojen koko on kasvanut. Miten tämä vaikuttaa arkkitehtuurin tekemiseen ja viime kädessä laatuun?
Kaupantekotilaisuus heinäkuun neljäntenä päivänä oli lyhyt ja koruton, tavallinen tunnin palaveri. Paikalla olivat Siren arkkitehtien pääosakas ja toimitusjohtaja Jukka Siren, kauppaa valmistellut juristi sekä ostajan, rakennusalan konsultointi- ja suunnitteluyritys Solwersin edustajat.
Juteltiin mukavia, allekirjoitettiin paperit, ja Suomen vanhin arkkitehtitoimisto oli vaihtanut omistajaa. Tuomisinaan uusille omistajille Sirenillä oli lähes satavuotiaan toimiston historiikki.
”Äidin kanssa laskimme joskus 1980-luvulla, että perustamisvuosi olisi 1928, jolloin eduskuntatalon rakentaminen alkoi. Kilpailunhan isoisä voitti vuonna 1925, niin että periaatteessa juhlavuosi voisi olla jo ensi vuonna.”
Jukka Sirenin isoisän Johan Sigfrid eli J. S. Sirénin suunnitteleman eduskuntatalon (1931) jälkeen Sirenit on suunnitellut muun muassa Otaniemen kappelin Espooseen, Kansallisteatterin pienen näyttämön, Ympyrätalon ja Graniittitalon Helsinkiin, Irakiin Bagdadin kongressipalatsin, Suomen Riadin suurlähetystön Saudi-Arabiaan sekä Suomen Pietarin pääkonsulaatin.
Jukka Siren on työskennellyt toimistossa yli neljäkymmentä vuotta, toimitusjohtajana vuodesta 1987. Sitä ennen toimistoa vetivät lähes yhtä pitkään hänen arkkitehtivanhempansa Kaija ja Heikki Siren.
Ennen papereiden allekirjoittamista kauppaa oli valmisteltu jo pitkään, ja edessä on vielä lähes vuoden mittainen siirtymäaika ennen kuin Jukka Siren jää pois toimiston johdosta. Heinäkuun neljännen päivän aamuna Siren tunsi olonsa silti tyhjäksi. Myöhemmin, kun tieto kaupoista levisi, kollegat kyselivät, oliko onnittelujen vai surunvalittelujen paikka.
”Onhan tämä iso muutos”, Siren sanoo syyskuun alussa, kun kaupoista on kulunut kaksi kuukautta.
Lopputulokseen hän on kuitenkin tyytyväinen. Kun toimiston sisältä tai kollegojen keskuudesta ei löytynyt jatkajaa, olisi voinut käydä niinkin, että toiminta olisi vain pikkuhiljaa hiipunut ja loppunut. Nyt Siren arkkitehdit siirtyy kokonaisuudessaan uudelle omistajalle. Jukka Sirenille oli tärkeää, että työpaikat säilyvät ja henkilökunta hyväksyy muutoksen.
”Täytän kohta 75. On jo aika siirtää vetovastuu toisille.”
Sirenien toimiston harvinaisen pitkää historiaa lukuunottamatta yrityskaupassa sinänsä ei ollut mitään poikkeuksellista. Siren on yksi monista arkkitehtitoimistoista, jotka 2010- ja 2020-luvuilla on myyty, sulautunut yhteen toisten arkkitehtitoimistojen kanssa tai saanut taustalleen pääomasijoittajia.
Yksi keskittymisen huippuvuosista oli 2021, jolloin Linja arkkitehdit siirtyi Swecolle, AW2 A-insinööreille, Lukkaroinen – johon oli jo aiemmin oli liittynyt muita toimistoja – Solwersille ja Aihio, Soini & Horto ja Sederqvist & Jäntti yhdistyivät Suomen suurimmaksi arkkitehtitoimisto Arcoksi. Myöhemmin mukaan ovat liittyneet vielä Schauman ja Avario.
Solwers oli 2018 ostanut Davidsson Tarkelan ja myöhemmin Sabelströmin. Brunow & Maunula siirtyi Swecolle jo 2014 ja Neva arkkitehdit 2023. Samana vuonna A-Insinöörit osti B&M:n ja Konkretin, jotka yhdistyivät AW2:n kanssa. Viime talvena yhdistymisestään ilmoittivat suurtoimistot Sarc ja Sigge.
Granlund, Afry ja ruotsalainen arkkitehtitoimisto Tengbom sekä suomalainen Uki arkkitehdit ja Vaero-konserni ovat nekin ostaneet useita pienempiä toimistoja 2010-luvun lopulla ja 2020-luvulla.
Kaiken kaikkiaan viimeisten noin kymmenen vuoden aikana ainakin kolmisenkymmentä suomalaista arkkitehtitoimistoa on yritysmyyntien seurauksena saanut ulkopuolisen omistajan tai sulautunut toiseen yritykseen. Samalla olemassa olevien toimistojen keskimääräinen koko on kasvanut.
ATL:n jäsenistä yli puolet on edelleen korkeintaan viiden hengen toimistoja, mutta toimistojen keskikoko on hieman kasvanut, sanoo ATL:n toiminnanjohtaja Kalle Euro. Kuva: Joona Raevuori
Arkkitehtitoimistojen liiton ATL:n toiminnanjohtaja Kalle Euro näkee keskittymiskehityksen taustalla kolme syytä. Ensinnäkin rakennushankkeiden koko on kasvanut: on rakennettu Rediä, Triplaa ja isoja matkakeskuksia eri puolille Suomea.
”Isoihin hankkeisiin etsitään mielellään isoja kumppaneita.”
Euron mielestä syynä on osittain myös, että ”kunnista on tullut vähän laiskoja”.
”Ne ajattelevat, että on helpointa ostaa sieltä, mistä kaiken suunnittelun saa samasta paikasta. Tämä suosii isoja suunnittelutavarataloja.” Niillä Euro viittaa Rambollin, Swecon ja Afryn kaltaisiin monialaisiin insinööri-, suunnittelu- ja konsulttitoimistoihin.
Toiseksi syyksi Euro nostaa saman, mikä oli Sireninkin myynnin taustalla: toimistonpitäjien ikääntymisen. Jos sukupolvenvaihdos ei syystä tai toisesta onnistu, myyminen on usein ainoa vaihtoehto. Euro ei kuitenkaan pidä sitä pahana.
”Kaikkein surullisinta mielestäni on, jos hyvä toimisto joutuu lopettamaan kokonaan, kun sukupolvenvaihdosta tai myyntiä ei ole valmisteltu ajoissa. Siinä hajoaa koko osaaminen ja yrityskulttuuri.”
Kolmantena syynä keskittymiskehitykselle Euro näkee toimistojen halun kasvaa ja kansainvälistyä. Siihen tarvitaan resursseja.
”Pohjoismaissa moni isoista, kansainvälisistä arkkitehtitoimistoista on käyttänyt ulkopuolista rahoitusta pystyäkseen toimimaan koko Euroopassa tai jopa globaalisti. Bigin ja Snøhettan kaltaiset toimistot ovat satojen henkien firmoja, ja tekevät silti tosi hyvää laatua.”
Euron mukaan yrityskauppoja lisää myös huono taloudellinen tilanne. Hän kuitenkin uskoo, että suurin fuusiovaihe on ohi, ja uusia, pieniä toimistoja alkaa taas syntyä, kun suhdanne paranee. Samalla isot toimistot jatkavat edelleen kasvuaan, Euro ennustaa.
”Toivottavasti niistä joku myös kansainvälistyy.”
Se myös suojaisi toimistoja ja niiden työpaikkoja nykyisen kaltaisissa suhdannekuopissa sekä vahvistaisi suomalaista arkkitehtuurialaa tulevaisuudessa mahdollisesti muualta Euroopasta tulevaa kilpailua vastaan, Euro uskoo.
Kaikkein surullisinta mielestäni on, jos hyvä toimisto joutuu lopettamaan kokonaan.
Vaikka arkkitehtitoimistokentällä tapahtunut muutos on iso, Euro ei näe siinä suurta dramatiikkaa. Hänen mukaansa Suomi muistuttaa nyt vain enemmän muita Pohjoismaita, joissa muutos on tapahtunut jo aiemmin.
ATL:n jäsenistä edelleen yli puolet on pieniä, korkeintaan viiden hengen toimistoja, ja niille on hyvin tilaa Suomen markkinoilla, esimerkiksi asuntosuunnittelussa, Euro toteaa.
Markkinatilanne ei pakota myöskään suuria tai keskisuuria toimistoja yhdistymään tai hakemaan ulkopuolista rahoitusta, Euro huomauttaa. Itsenäisillä, arkkitehtiomisteisilla toimistoilla on Suomessa edelleen hyvät mahdollisuudet menestyä.
Euro ei näe toimistokentän keskittymistä ja sijoittajien mukaantuloa ongelmallisena myöskään suomalaisen arkkitehtuurin laadun kannalta.
”Olennaista on, että yritys on omalla alallaan arvostettu. Jos sitä alkaa heikentää, menettää omistuksestaan arvoa. Eivät pääomasijoittajat sellaista halua.”
Riskinä arkkitehtuurin laadun kannalta Euro näkee sen sijaan hankintakulttuurin ja tilaajien toiminnan, niin yksityisellä kuin julkisella puolella. Rakennuttajat harvoin ajattelevat niin pitkällä tähtäimellä kuin mitä arkkitehtonisesti laadukas, ekologisesti ja pidemmän päälle myös taloudellisesti kestävä elinympäristö vaatisi, Euro harmittelee.
”Niin kauan kuin kuntien hankinnoissa laatua ei nosteta valintakriteeriksi ollenkaan, vaan suunnittelu valitaan pelkän hinnan perusteella, on lopulta ihan sama, kuka sen tekee”, Euro kärjistää.
”Arkkitehtuuria ei voi tehdä kiinnostavaksi pelkästään liiketaloudellisilla toimilla, vaan tarvitaan myös luovuutta, taitoa ja aikaa”, sanoo arkkitehtitoimisto JKMM:n perustajaosakas Samuli Miettinen. Kuva: Marjaana Malkamäki
Arkkitiehtitoimisto JKMM:n neuvotteluhuoneessa istutaan rennosti Yrjö Kukkapuron suunnittelemissa sinapinkeltaisissa Moderno-keinutuoleissa. Aihe on sen verran tärkeä, että siitä on JKMM:n perustajaosakas Samuli Miettisen mielestä paras puhua kasvokkain. Ja koska puhe on myös liiketoiminnasta, mukana on lisäksi JKMM:n toimitusjohtaja, arkkitehti Samppa Lappalainen.
On elokuu, eikä vielä ole tiedossa, että vajaan kahden kuukauden kuluttua JKMM:n suunnittelema Tammelan stadion, jossa Miettinen on ollut pääsuunnittelijana, saa tämän vuoden Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon. Ajoitus on sopiva, sillä tarkoitus on alan keskittymisen lisäksi pohtia myös sen mahdollisia vaikutuksista arkkitehtuurin laatuun.
JKMM on 10,8 miljoonan euron liikevaihdollaan vuonna 2023 Suomen toiseksi suurin arkkitehtitoimisto ja suurin itsenäinen, arkkitehtiomisteinen toimisto. Sen edellä on ainoastaan viiden toimiston yhteenliittymänä syntynyt Arco, jonka taustalla on sijoitusyhtiö Intera Partners. Henkilöstömäärällä mitattuna JKMM:ää hieman suurempia ovat Uki arkkitehdit ja Arkkitehtipalvelu sekä Solwersin omistama Lukkaroinen.
Kokonsa lisäksi vuonna 1998 perustettu JKMM tunnetaan laadukkaasta arkkitehtuuristaan. Jo ennen tämänvuotista Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoa – joka on toimistolle jo toinen – sille on kertynyt kaikista suomalaistoimistoista eniten Finlandia-palkintoehdokkuuksia sekä huomattava määrä kilpailuvoittoja ja muita palkintoja.
Toisin kuin Kalle Euro, Miettinen ja Lappalainen suhtautuvat arkkitehtuurialan keskittymiseen ja pääomasijoittajien mukaantuloon varauksella. He ovat Euron kanssa eri mieltä sekä kehityksen syistä että seurauksista, mutta yhden osan Euron analyysista he allekirjoittavat. Yhtenä selkeänä syynä toimistojen myyntien taustalla on ikääntyminen.
”Ymmärrän hyvin niitä toimistonpitäjiä, jotka ovat halunneet omasta elämäntyöstään hyötyä, varsinkin jos ovat pitkään puurtaneet yksin”, Miettinen sanoo.
Sen sijaan rakennushankkeiden koko ei heidän mielestään selitä kentän keskittymistä. Suomessa suurimpiinkaan hankkeisiin tarvitaan harvoin yli pariakymmentä suunnittelijaa, Miettinen toteaa. Hankkeita on lisäksi mahdollista suunnitella työyhteenliittyminä muiden toimistojen kanssa.
Kansainvälistymiseenkin ulkopuolisesta pääomasta on apua vain, jos samaan aikaan pidetään kiinni laadusta, Miettinen ja Lappalainen sanovat.
”Jossain muussa bisneksessä ulkomaille voidaan mennä investoimalla, mutta arkkitehtuurissa toimivat ihan eri lainalaisuudet”, Lappalainen sanoo. Hänestä on virhe rinnastaa arkkitehtisuunnittelu insinööri- tai muuhun kiinteistö- ja rakennusalaan, ”joita voi tehostaa ja etsiä synergiaetuja luomalla massaa ja volyymia”.
Voidakseen menestyä ulkomailla tarvitaan kansainvälisiä referenssejä, kuten kilpailuvoittoja, Miettinen muistuttaa. Niitä voi saada vain luomalla tarpeeksi omaperäistä arkkitehtuuria.
”Arkkitehtuuria ei voi tehdä kiinnostavaksi pelkästään liiketaloudellisilla toimilla, vaan tarvitaan myös luovuutta, taitoa ja aikaa”, Miettinen pohtii.
Jotta Suomesta voisi nousta kansainvälisesti tunnettuja, globaalisti toimivia arkkitehtitoimistoja Tanskan tai Norjan tapaan, pitäisi Miettisen mielestä ensisijassa nostaa kulttuurisen pääoman arvostusta.
”Arkkitehtuuri on kulttuuria, kunkin maan kulttuurista nousevaa todellisuutta. Jos meillä ei ole sellaista kulttuuria, jota muut pitävät kiinnostavana, meiltä ei nouse sellaista arkkitehtuuria, jota muut haluaisivat ostaa”, Miettinen tiivistää.
”Olisi tärkeää tunnistaa arkkitehtitoimialan erityisherkkyys tai luonteenpiirteet, joissa markkinatalouden peruslainalaisuudet eivät välttämättä toimi ihan niin yksiselitteisesti kuin muilla aloilla”, sanoo arkkitehtitoimisto JKMM:n toimitusjohtaja Samppa Lappalainen. Kuva: Elina Manninen
Millaiset syyt Lappalaisen ja Miettisen mielestä sitten vaikuttavat keskittymiskehityksen taustalla, toimistonpitäjien eläköitymisen lisäksi?
”Kyllähän meillä pääoma koko ajan kasaantuu harvempiin käsiin, se on globaali ilmiö. Yritysten määrä vähenee, pienet pikkuhiljaa niellään. Sama tapahtuu arkkitehtuurialalla”, Samppa Lappalainen pohtii.
Miettinen ja Lappalainen eivät usko, etteikö ulkopuoliseen omistukseen päätyminen vaikuttaisi arkkitehtuurin tekemiseen ja lopulta laatuun.
”Tottakai sillä on vaikutusta, jos on paine tehdä sijoittajille tulosta”, Miettinen sanoo.
”Minun käsitykseni on, että monille [toimistonsa myyneille arkkitehdeille] on tullut yllätyksenä, että pääoman ohjaus bisneksessä näkyy niin vahvasti”, Lappalainen sanoo.
Miettisen ja Lappalaisen mukaan JKMM:ssä on päädytty siihen, että paras tapa varmistaa arkkitehtuurin laatu on itsenäisenä pysyminen. Silloin omasta visiosta ja laatukäsityksestä on mahdollista pitää kiinni, vaikka se vaatisi voitosta tinkimistä.
”Liiketoimintana arkkitehtuurin pitää tietysti silti olla kannattavaa”, Miettinen sanoo. ”Mitä korkeammat taiteelliset, tekniset ja toiminnalliset tavoitteet suunnittelussa on, sitä enemmän pitää pystyä panostamaan myös toimiston kehitystyöhön.”
Kannattavuuden säilyttämisessä perinteiset, niin sanotut laatutoimistot ovat Lappalaisen mukaan myös onnistuneet vaikeasta markkinasta huolimatta. Kaikkien fuusioituneiden ja ulkopuoliseen omistukseen päätyneiden toimistojen tilanne ei hänestä näytä yhtä hyvältä.
Syykin on selvä.
”Kun monta toimistoa liittyy yhteen, lopputulos on persoonaton. Kasvot katoavat, brändi muuttuu harmaaksi ja kädenlämpöiseksi. Ainakaan toistaiseksi ei vaikuta, että arkkitehtitoimistot olisivat olleet pääomasijoittajille kovinkaan tuottoisaa bisnestä.”
Toki kyse voi olla alkukankeuksista ja suhdanteen tuomista hankaluuksista, Lappalainen pehmentää.
”Pianhan me näemme, miten tässä käy, onko meillä megaisoja suomalaisia yrityksiä, jotka menestyvät ulkomailla, tekevät kiinnostavaa arkkitehtuuria ja hyvää tulosta. Hienoahan se olisi jos näin kävisi, siitä hyötyisivät kaikki. Meidän veikkauksemme on, että näin ei tapahdu, mutta mielelläni olisin tässä asiassa väärässä”, Lappalainen sanoo.
Miettisen mielestä pääomasijoittajia enemmän suomalainen arkkitehtuuri kaipaisi tällä hetkellä keskustelua arkkitehtuurin kulttuurisesta merkityksestä ja arkkitehtuurista taiteena.
”Arkkitehtuurihan on kaiken taiteen alusta: aistein koettavassa ympäristössä se luo mahdollisuuden kaikelle muulle taiteelle”, Miettinen pohtii.
Keskustelu jatkuu Kristo Vesikansan Finlandia-haastattelussa, jonka voi lukea tästä linkistä.
Kyllähän meillä pääoma koko ajan kasaantuu harvempiin käsiin, se on globaali ilmiö.
Arkkitehtisuunnittelun keskittyminen on vaikuttanut alaan myös muuten kuin yksittäisten toimistojen kautta.
Kesäkuussa Arkkitehtitoimistojen liitto ATL hyväksyi historiallisen sääntömuutoksen, jonka mukaan jatkossa riittää, että arkkitehtitoimiston toimivassa johdossa on vähintään yksi yliopistokoulutuksen saanut arkkitehti. Sitä ennen ATL:n täysivaltaisiksi jäseniksi on hyväksytty vain sellaiset toimistot, joiden osake-enemmistö on yliopistokoulutettujen Safan jäsenarkkitehtien käsissä.
Sääntömuutoksen myötä ATL:n äänivaltaisiksi jäseniksi pääsevät jatkossa myös esimerkiksi isojen suunnittelufirmojen tytäryrityksinä toimivat arkkitehtitoimistot sekä kokonaan pääomasijoittajien omistuksessa olevat toimistot. Nämä ovat voineet olla jäseninä aiemminkin, mutta ilman äänioikeutta liiton kokouksissa. Arkkitehtijohdon lisäksi edellytyksenä on, että toimistolla säilyy oma y-tunnus.
Keskustelu sääntömuutoksesta alkoi jo vuosia sitten, Euro kertoo.
”Huomasimme, että jäseniä alkaa tippua pois, koska omistuspohja muuttuu, vaikka toiminta pysyisi samana ja valta toimistossa arkkitehdeilla.”
Muissa Pohjoismaissa vastaavaa sääntöä ei ole, Euro sanoo.
”Näimme, että jäsenyys on tärkeämpää sitoa siihen, että toimiston johdossa on arkkitehtiosaamista ja arkkitehtikoulutettua väkeä. Varsinkin kun samaan aikaan tiedetään, että nuoria ei enää kiinnosta sitoutuminen järjestöihin samalla tavalla kuin ennen”, Euro sanoo viitaten ammattijärjestöjen jäsenmäärien laskuun yleisesti.
”Olemme ATL:ssä ehdottomasti laadukkaan suomalaisen arkkitehtuurin puolella, mutta haluamme myös, että se pystyy kehittymään ja toimimaan jatkossakin, ja että ATL pystyy toimimaan ja kehittymään”, Euro perustelee.
Sääntömuutos on herättänyt paljon keskustelua ja kiihkeääkin vastustusta. Ensimmäisessä äänestyksessä päätös kaatui ja muutosprosessi jäi tauolle. Kolmannessa, viimeisessä äänestyksessä muutos meni läpi lähes yksimielisesti äänin 38–1.
JKMM:n Samuli Miettinen ja Samppa Lappalainen vastustivat muutosta omien sanojensa mukaan ”jyrkästi”. Viimeiseen äänestykseen he eivät enää osallistuneet.
Miettisen ja Lappalaisen mielestä kysymys on ennen kaikkea periaatteellinen ja ”fundamentaali”. Miettinen siteeraa liiton säännöistä kohtia, joiden mukaan jäsenyhteisöjen tulee olla riippumattomia, myös taloudellisesti. Omistuspohjaa koskeva sääntömuutos on hänestä pahasti ristiriidassa tämän kanssa.
Lappalaisen mielestä ”olisi tärkeää tunnistaa arkkitehtitoimialan erityisherkkyys tai luonteenpiirteet, joissa markkinatalouden peruslainalaisuudet eivät välttämättä toimi ihan niin yksiselitteisesti kuin muilla aloilla.”
Toisin sanoen se, että rakentamisen lisäksi arkkitehtuuri on myös taidetta.
”ATL:n tulisi olla arkkitehtuurin, arkkitehtien ja arkkitehtuurin laadun edunvalvoja. Nyt sinne pääsevät tahot, jotka eivät välttämättä edusta näitä arvoja”, Lappalainen sanoo.
Asko Takala on Sivén & Takala arkkitehtien osakas. Toimisto on painottunut asuntosuunnitteluun ja työllistää tällä hetkellä noin kymmenen henkeä. Kuva: Katja Tähjä
Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja Asko Takala sijoittuu näkemyksineen jonnekin Euron sekä Miettisen ja Lappalaisen välimaastoon. Takala on Sivén & Takala arkkitehtien osakas ja toimi myös ATL:n puheenjohtajana vuosina 2010–2013. Sivén & Takala on asuntosuunnitteluun painottunut toimisto, joka työllistää tällä hetkellä noin kymmenen henkeä.
ATL:n sääntömuutoksen hyväksyneeseen kokoukseen Takala ei osallistunut, mutta kertoo päätöksen taustalla olleen pelon ATL:n jäsenmäärän pienenemisestä.
”Suhtaudun muutokseen kriittisesti, mutta en sitä täysin tyrmääkään. Jos olisimme pitäneet säännöstä kiinni, liitolta olisi voinut kadota vaikuttavuuspohjaa. Mitä suurempi ATL on, sitä vaikuttavampi se voi olla.”
Takala sanoo ymmärtävänsä niitä, jotka Miettisen ja Lappalaisen tavoin näkevät asiassa ison eettisen ja periaatteellisen kysymyksen. Hänestä onkin tärkeää ”seurata huolella ja tarkkaan”, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja tarvittaessa reagoitava siihen.
Takala toteaa, että häntäkin muutos toimistojen omistajuuspohjassa harmittaa.
”Mutta muutos ei johdu pelkästään ulkopuolisista tekijöistä, vaan kyllähän siihen vaikuttaa myös meidän [arkkitehtiliiton] jäsenkunnan oma suhtautuminen yritystoimintaan ja yrittäjyyteen.”
Yrittäjyys tuntuu houkuttavan entistä harvempia eikä yrittäjiksi ehkä ajauduta samalla tavalla kuin joskus aiemmin, sanoo alalla yli neljäkymmentä vuotta toiminut Takala.
”Omistajuuden kautta tuleva henkilökohtainen vastuu pelottaa. Myös vaatimustaso etenkin pienten toimistojen vetäjille on kasvanut.”
Samaan aikaan tietoisuus työntekijän oikeuksista ja etuuksista on etenkin nuorten arkkitehtien keskuudessa parantunut. Se vaikuttaa osaltaan siihen, millaiset toimistot nähdään houkuttelevina työpaikkoina.
”Isot toimistot pystyvät tuottamaan erilaisia työelämäpalveluita paremmin kuin pienet, joilla voivat tulla resurssit ja osaaminenkin vastaan.”
Takala toivoo, että yrityksiin töihin hakeutuvat nuoret olisivat tietoisia siitä, millaiset motiivit ja arvot työnantajan toiminnan taustalla vaikuttavat. Samaan aikaan olisi tärkeää tukea pienimuotoista, kokeilevaa yritystoimintaa, jota voisi aluksi harjoittaa myös palkkatyön ohessa.
EU-direktiivit eivät estä painottamasta laatua, meiltä vain puuttuu osaaminen ja rohkeus.
Euron tavoin Takala näkee suunnittelualan keskittymiskehityksen yhtenä syynä kuntien ”laiskat” hankintamenettelyt ja kehnon hankintaosaamisen. Se voi ajaa etenkin pienet kunnat tukeutumaan isoihin monialatoimistoihin, joille arkkitehtisuunnittelu on vain yksi palvelu muiden joukossa.
Suurin osa suomalaisista hankkeista sopisi kuitenkin erinomaisesti myös pienille toimistoille, Takala toteaa. Niiden pärjäämistä kilpailussa voisi edistää kehittämällä toimistojen yhteistyömenettelyä.
”Olen ehdottanut, että ATL kehittäisi valmiin sopimusmallin tarjousryhmien muodostamiseen, jottei kaikkien tarvitsisi keksiä samaa uudelleen.”
Samalla pitäisi uudistaa hankintalainsäädäntöä niin, että julkisissa hankinnoissa velvoitettaisiin ottamaan huomioon aina myös laatu pelkän hinnan sijaan.
”Euroopassa tällaista lainsäädäntöä on jo, esimerkiksi Espanjassa. EU-direktiivit eivät estä painottamasta laatua, meiltä vain puuttuu osaaminen ja rohkeus”, Takala sanoo.
Kirsi Korhonen Hanasaaren kulttuurikeskuksen (suunnitellut Veikko Malmio, 1975) edustalla Espoossa. Korhosen ja Penttisen toimisto on suunnittelut kulttuurikeskuksen peruskorjauksen (2017). Kuva: Katja Tähjä
Pienetkin toimistot pystyvät edelleen toimimaan ja tekemään laadukasta arkkitehtuuria, vahvistaa Kirsi Korhonen Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen -toimistosta Kalle Euron näkemyksen.
”Mutta työlle on myös esteitä”, Korhonen sanoo.
Korhosen ja Penttisen toimisto on viime vuodet keskittynyt asuntosuunnitteluun. Rakennusalan huono suhdanne näkyy arjessa konkreettisesti: työntekijöitä on tällä hetkellä puolet siitä mitä alkuvuodesta. Parhaimmillaan toimisto on työllistänyt yli kymmenen henkeä.
”Tällä hetkellähän asuntoja rakennuttavat lähinnä julkiset rakennuttajat”, Korhonen toteaa. Niiden kilpailutuksissa toimisto on kuitenkin pärjännyt hyvin ja suunniteltavaa riittää. Uudisasuntojen lisäksi työpöydällä on ollut konversiohankkeita, kuten julkisuudessakin näkynyt toimistotalon muutos asunnoiksi Mannerheimintie 76:ssa Töölössä.
Korhonen kehuu Helsingin kaupungin osaamista ja asennetta asuntosuunnittelun tilaajana. Kilpailutuksissa ei määrää pelkkä hinta, vaan laatua voidaan painottaa merkittävästikin. Kilpailutukset osataan myös tehdä niin, että saadaan mitä halutaan.
Laatua painottavana tilaajana Helsinki tuntuu kuitenkin olevan poikkeus.
”Niissä kunnissa missä kunnollista laatuarviota ei oteta huomioon, emme voi menestyä julkisen puolen kilpailutuksissa. Lähdemme siitä että työ tehdään kunnolla, eikä meillä ole mahdollisuuttakaan polkuhinnoitteluun.”
Myös moni yksityisen puolen gryndereistä tuntuu olevan kiinnostunut vain hinnasta, Korhonen harmittelee.
Todella alhaisilla tarjouksilla kilpailutuksia voittavat toimistot eivät aina anna realistista kuvaa hankkeen todellisesta työmäärästä, mikä vääristää kilpailua, Korhonen näkee. Hänestä tätäkin ongelmaa hillitsisi, jos hinta ei olisi kilpailutuksissa niin määräävä tekijä.
Korhonen uskoo Miettisen ja Lappalaisen tavoin, ettei arkkitehtisuunnittelun muuttuminen sijoittajavetoiseksi ainakaan lisää arkkitehtuurin laatua.
”Jäljestä tulee epätasaisempaa. Arkkitehtivetoisissa toimistoissa osakkaat huolehtivat laadusta, mutta sijoittajat haluavat aina omansa pois. Heille arkkitehtuuri on ensisijassa bisnestä.”
Keskittyminen pelkkään asuntosuunnitteluun ei ole ollut Arkkitehdit Korhosen ja Penttisen oma valinta, vaan toimisto tekisi mielellään myös korjaushankkeita, Korhonen sanoo. Pienen toimiston näkökulmasta julkisissa hankinnoissa on kuitenkin rakenteellisia ongelmia, jotka suosivat isoja toimistoja ja pakottavat pienet erikoistumaan kapealle sektorille.
Tällaisia ovat esimerkiksi tiukat referenssivaatimukset.
”Voidaan vaatia esimerkiksi, että kolmen vuoden aikana pitäisi olla monta vastaavaa hanketta toteutettuna. Eivät pienet toimistot kykene sellaiseen tahtiin.”
Se on johtanut siihen, että korjausrakentaminen on käynyt Korhosen ja Penttisen toimistolle käytännössä mahdottomaksi.
”Olemme aiemmin tehneet rakennusten peruskorjauksia, mutta niitä voi tämän kokoisella toimistolla olla ehkä yksi kappale kerrallaan. Ja sitten onkin äkkiä mennyt kolme tai viisi vuotta.”
Korhosen ja Penttisen toimisto on suunnitellut esimerkiksi Hanasaaren kulttuurikeskuksen peruskorjauksen, ”mikä olisi ihan hyvä referenssi, mutta se valmistui jo yli viisi vuotta sitten.” Toimiston muita korjauskohteita ovat olleet muun muassa Hesperia sairaalan peruskorjaus ja laajennus ja Pitäjänmäen kirkon peruskorjaus, mutta niistäkin alkaa olla jo aikaa.
”Olemme oikeastaan pudonneet siitä kelkasta pois. Se tarkoittaa, että yksi osa osaamisesta jää kokonaan käyttämättä.”
Korhonen on huolissaan siitä, miten nuoret suunnittelijat voivat enää lainkaan päästä alalle, kun referenssivaatimukset ovat niin tiukat. Sen vuoksi yleisten arkkitehtuurikilpailujen merkitys uusille tekijöille avoimena väylänä on entistäkin suurempi, Korhonen näkee.
Yksi osa osaamisesta jää kokonaan käyttämättä.
Jukka Sirenkään ei ole erityisen innoissaan arkkitehtitoimistoalan keskittymiskehityksestä. Kirsi Korhosen tavoin hän nostaa esiin tiukentuneet referenssivaatimukset, jotka suosivat suuria toimijoita ja hankaloittavat pienempien toimistojen mahdollisuuksia pärjätä julkisissa hankintamenettelyissä.
Yhteisestä omistajasta huolimatta Solwersilla yritykset toimivat omina, itsenäisinä yksikköinään.
Siren ei usko, että omistajan vaihtuminen tulee vaikuttamaan siihen, millaista arkkitehtuuria toimistolla jatkossa tehdään. Solwers toimii eri tavalla kuin muut tyypilliset monialatoimistot, jotka sulauttavat ostamansa arkkitehtitoimistot itseensä, Siren sanoo.
”Solwersin liikeidea on oikeastaan aika poikkeava ja mielenkiintoinen. Se omistaa kolmisenkymmentä toimistoa Suomessa ja Ruotsissa, ja pyrkii kehittämään niitä orgaanisesti, niin että yritysten perusluonne ja tiimit säilyvät. Yhtiön tulos on tytäryhtiöiden tulosten summa.”
Yhteisiä etujakin pyritään hakemaan, esimerkiksi saattamalla yhdessä yhtiössä hyviksi havaitut käytännöt tiedoksi muille ja etsimällä yhteisiä ratkaisuja vaikkapa kestävän kehityksen kysymyksiin tai kirjanpitoon, mutta niidenkin hyödyntäminen on vapaaehtoista, Siren kuvaa.
Sirenistä positiivista oli myös, että Solwers on suomalainen yritys, ”vahvasti ulkomaille käynnissä olevan siirtymän vastapainoksi”.
”Minusta se on aika hyvä toimija. Se on pörssilistattu yhtiö, mutta koko kulttuuri on syntynyt Suomessa ja pääkonttori on täällä.”
Siren arkkitehtien kohdalla päädyttiin kaupanteon loppumetreillä siihen, että se tulee yhdistymään Solwersin tytäryrityksenä jo vuodesta 2018 toimineen arkkitehtitoimisto Davidsson Tarkelan kanssa. Yritykset ovat kooltaan ja profiililtaan sen verran samanlaisia, että yhdessä toimimisessa nähtiin enemmän etuja kuin erillään pysymisessä, Siren kertoo. Yhdistymistä aletaan suunnitella noin vuoden kuluttua.
Siren ei vielä tiedä, tuleeko toimiston nimi säilymään myöhemmin tehtävän fuusion jälkeen, ja jos niin missä muodossa. Se ei ole enää hänen päätöksensä, eikä hän jää sitä harmittelemaan.
”Nyt on takana kolmen sukupolven lento, joka muuttuu hienoksi historiaksi, ja jää myös elämään arkkitehtuurin historiaan.”