Lakia valmistelevan työryhmän arkkitehtiasiantuntija Tarja Laine toivoisi enemmän keskustelua tekoälyn ja digitalisaation vaikutuksista sekä sen pohtimista, miten kuntalaisten osallistumista kaavoitukseen voisi vahvistaa.
Petteri Orpon (kok.) hallitus aloitti loppuvuodesta uuden alueidenkäyttölain valmistelun ympäristöministeri Kai Mykkäsen (kok.) johdolla.
Vielä tämän vuoden voimassa oleva maankäyttö- ja rakennuslaki vuodelta 1999 jaettiin vuonna 2022 kahtia, ja uusi rakentamislaki hyväksyttiin eduskunnassa viime vuonna. Lain on määrä astua voimaan ensi vuoden alussa.
Lisäksi säädettiin kaksi muuta rakentamista ja alueidenkäyttöä täydentävää uutta lakia, joista toinen, niin sanottu digilaki, koskee rakennetun ympäristön tietomallijärjestelmiä ja toinen pätevyyksien toteamista. Nekin astuvat voimaan vuoden 2025 alussa.
Uuden rakentamislain hyväksymisen myötä maankäyttö- ja rakennuslain maankäyttöä koskevat pykälät siirrettiiin sellasenaan uuteen lakiin, joka nimettiin alueidenkäyttölaiksi. Se on määrä saada uudistettua vielä tämän vuoden aikana. Hallituksen tavoitteena on antaa lakiesitys eduskunnalle kevätistuntokaudella 2025.
Arkkitehtiliitto ei saanut alueidenkäyttölakia valmistelevaan työryhmään omaa edustajaa, toisin kuin rakentamislain uudistusta valmisteltaessa. Alueidenkäyttölaissa säädetään kaavoituksesta, joten se vaikuttaa vahvasti myös arkkitehtien työhön. Kunnallisten ja alueellisten toimijoiden lisäksi elinkeinoelämä ja muun muassa rakennusteollisuus ovat ryhmässä vahvasti edustettuina.
Valmistelutyöhön osallistuu lisäksi riippumattomia asiantuntijoita. Pysyvänä arkkitehtiasiantuntijana työryhmässä toimii Vantaan entinen kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine.
Tarja Laine liittyy etähaastatteluun vapaa-ajankodistaan Ypäjältä. Nyt sielläkin ehtii viettää enemmän aikaa, kun kiireinen työ kaupunkisuunnittelujohtajana päättyi kesällä eläkkeellä jäämiseen.
Laine valikoitui lakia valmistelevan työryhmän asiantuntijajäseneksi juuri pitkän kaupunkisuunnittelu- ja kaavoituskokemuksensa vuoksi. Ennen siirtymistään Vantaalle vuonna 2012 Laine työskenteli Uudenmaan ympäristökeskuksessa, sittemmin Uudenmaan ely-keskuksessa elinympäristöpäällikkönä.
Laineen mukaan se oli haastava mutta myöhemmin hyödylliseksi osoittautunut tehtävä.
”Työ keskittyi vahvasti lakiin ja ohjaamiseen, jotka eivät olleet ominta aluettani. Mutta kun siirryin Vantaalle, olin tyytyväinen niihin kituvuosiin. Se antoi hyvän pohjan kaupunkisuunnittelujohtajan tehtävään: sain käytännön kokemusta siitä, miten laki vaikuttaa kaavoittajan työhön.”
Ennen ely-keskusvuosia Laine oli työskennellyt hyvin erilaisissa tehtävissä muun muassa muun muassa konsulttitoimistoissa sekä kehitysyhteistyön parissa Egyptissä, Tunisiassa ja Etiopiassa.
Etiopian Lalibelassa Laine veti 1990-luvulla ympäristön ja kulttuuriympäristön suojeluprojektia, johon liittyi myös kaupunkikehittämistä. Lalibela on Unescon maailmanperintökohde, joka tunnetaan tuhatvuotisista, kallioon hakatuista kivikirkoistaan. Laineen tehtävänä oli kaavoittaa ja suojella kulttuuriperintöalue, jossa oli myös asutusta.
Aivan ensiksi piti perustaa Lalibelaan kunta. Sitä varten piti tehdä kartat – ja opettaa ihmiset lukemaan niitä – ja vasta sitten päästiin varsinaisiin kaavoitustoimiin.
”Työnteko Afrikassa on vaikuttanut minuun niin, etten hirveästi pelästy mitään, mitä töissä tulee vastaan. En myöskään mielelläni harmittele resurssien puutetta. Miten missään muualla pystyttäisiin ikinä esimerkiksi suojelemaan mitään, jos me emme näillä resursseilla pysty siihen täällä?”
Lalibela opetti myös, että kaava ei toimi, jos ihmiset eivät ole saaneet vaikuttaa siihen. Jos kaavasuunnitelmat eivät vastanneet lalibelalaisten tarpeita, he rakensivat minne ja miten heitä huvitti, kaavamerkinnöistä piittaamatta.
Kun asukkaat otettiin mukaan suunnitteluun, tilanne muuttui.
Vantaan entinen kaupunkisuunnittelujohtaja, arkkitehti Tarja Laine toimii uutta alueidenkäyttölakia valmistelevassa työryhmässä asiantuntijana. Kuva: Katja Tähjä
Jos Laine jotain haluaisi muuttaa suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa, se olisi juuri yhteisöllisyyden ja osallistamisen lisääminen.
Lain näkökulmasta tilanne ei ole huono, Laine toteaa. Jo maankäyttö- ja rakennuslakia valmisteltaessa 1990-luvulla mukaan haluttiin osallisuutta vahvistavia elementtejä.
”Alunperin valtio oli maankäytössä määräävä toimija, mutta kunnat ovat saaneet pikkkuhiljaa enemmän valtaa, ja asukkaat huomioidaan paremmin. Asiat eivät toteudu, jos ihmiset eivät ole niitä toteuttamassa.”
Käytännössä asukkaiden osallistaminen ei ole kehittynyt sillä tavalla kuin Laine olisi toivonut. Omassa työssäkin kaupunkisuunnittelujohtajana sen edistäminen jäi usein muiden asioiden jalkoihin, mitä Laine jälkikäteen hieman harmittelee.
”Fiksua mallia osallistamisen vahvistamiseen ei oikein ole löytynyt.”
Kaavoituksen yleisten linjojen osalta Laineella ei ole tekeillä olevaan alueidenkäyttölakiin isompia uudistustoiveita. Tärkeää hänestä on, että kaavahierarkia ja kunnan vastuu elinympäristöstä säilyvät laissa.
Painotuksissa ja pienemmissä yksityiskohdissa sen sijaan olisi korjattavaa. Laine kaipaisi enemmän keskustelua esimerkiksi digitalisaatiosta ja teköälystä, joiden vaikutukset kaavoitukseen ovat jääneet pohtimatta. Mitkä ovat tekoälyn aikakaudella sellaisia asioita, joista kannattaa säätää laissa, mitkä taas voisi jättää suunnittelijoille?
”Tällä hetkellä tekoälykeskustelussa puhutaan lähinnä visuaalisten asioiden siirtämisestä digitaaliseen ympäristöön. Sitä ei käsitellä, mitä uusia kerroksia teköäly tuo vaikkapa asemakaavoitukseen.”
Kaavoitusta tehdään ihmisten ja hyvän elinympäristön vuoksi, ei liike-elämän tavoitteisiin.
Hallituksen yhtenä tavoitteena on sisällyttää uuteen alueidenkäyttölakiin maanomistajan aloiteoikeus yleis- ja asemakaavalle ja mahdollisuus kumppanuuskaavoitukseen eli kaavan laatimiseen kunnan ja yksityisen toimijan yhteistyönä.
Laineesta yhteistyön tekeminen on hyvä asia. Lakimuutos tuntuu kuitenkin turhalta, sillä yhteistyö on mahdollista jo nykylain puitteissa.
”Yksityinen toimija voi nyt jo tehdä aloitteen kaavoituksen aloittamisesta. Esimerkiksi Vantaalla tontit ovat pitkälti yksityisten omistamia, ja heidän kanssaan etsitään yhteistä näkemystä. Jos ja kun kaavoitusmonopoli säilyy kunnilla – niinkuin sen minusta tulee säilyä – lakimuutos ei tuo olennaista muutosta nykytilanteeseen.”
Laine pelkää lisäksi, että kumppanuuskaavoituksessa ”kumppanina” tullaan näkemään vain kiinteistönomistajat.
”Minusta kumppanuus on laajempi käsite ja liittyy yleisemmin yhteiskuntaan ja sen eri toimijoihin, ja toivoisin että tämä huomioitaisiin myös laissa. Kaavoitusta tehdään ihmisten ja hyvän elinympäristön vuoksi, ei liike-elämän tavoitteisiin.”
Lainetta mietityttää myös, miten mahdollinen kumppanuuskaavoitus vaikuttaisi arkkitehtien työtilanteeseen. Jos arkkitehteja tarvitaan jatkossa entistä enemmän yksityisen puolen kaavoitustehtäviin, miten heitä riittää kuntiin, joiden on nyt jo vaikea saada työntekijöitä?
Toinen hallitusohjelman tavoite alueidenkäyttölain uudistuksessa on mahdollistaa yleis- ja asemakaavan tekeminen samalla päätöksellä. Todellisuudessa kaavoista voidaan nyt jo päättää yhtä aikaa, vaikka se tehtäisiin kahtena eri päätöksenä, Laine huomauttaa.
Niin on käytännössä myös järkevämpää toimia.
”Jos tehdään vain yksi päätös ja siitä valitetaan, koko kaavaprosessi lukkiutuu, vaikka valitus koskisi pelkästään asemakaavan osuutta.”
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistusta on valmisteltu vuodesta 2018 lähtien. Yhden lain sijaan maankäyttöön ja rakentamiseen liittyviä asioita säädellään tulevaisuudessa kuudessa eri laissa. Tällä hetkellä on käynnissä alueidenkäyttölain valmistelu, rakentamislain niin sanottu korjaussarja sekä asetusten valmistelu. Grafiikka: Kaarina Tammisto, koonnut Pia Selroos
Osa nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain maankäyttöön liittyvistä pykälistä on alueidenkäyttölain sijaan päätetty siirtää kahteen muuhun uuteen lakiin, jotka on nimetty yhdyskuntasuunnittelulaiksi ja yhdyskuntakehittämislaiksi.
Perusteena on, että niiden sisällyttäminen alueidenkäyttölakiin viivästyttäisi sen valmistelua, Laine selittää.
Yhdyskuntalakikokonaisuus sisältää ympäristöministeriön tiedotteen mukaan maankäyttö- ja rakennuslain säännökset, jotka koskevat muun muassa kuntien maapolitiikkaa, tonttijakoa, katuja ja muita yleisiä alueita, maan lunastamista ja hulevesiä. Lisäksi siihen kuuluvat katujen ja yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapitoa koskevan lain säädökset.
Rakentamislaki, alueidenkäyttölaki, yhdyskuntasuunnittelu- ja kehittämislait sekä digilaki ja pätevyyslaki – maankäyttö- ja rakennuslakia vastaava sääntely tulee jatkossa hajautumaan kuuteen eri lakiin. Miten tämä sopii nykyhallituksen tavoitteeseen keventää ja yksinkertaistaa sääntelyä?
Laineen mielestä vielä on liian varhaista sanoa.
”Alun alkaen olin vähän sitä vastaan, että alueidenkäyttö jakautuisi yhden lain sijaan kolmeen. Toisaalta olen ymmärtänyt, että niiden sisällöt ovat laajentuneet, joten voi olla, että kokonaisuus olisi liian iso yhteen lakiin.”
Rakentamista, maankäyttöä ja yhdyskuntasuunnittelua säätelevien pykälien ripottelu useisiin eri lakeihin tekee kuitenkin kokonaisuuden hahmottamisesta hankalampaa, Laine pohtii. Monet nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain pykälät liittyvät toisiinsa, joten on oltava tarkkana siitä, mitä niistä missäkin laissa sanotaan.
”Kun uudet lait lähtevät kehittymään, eriytyvätkö ne jatkossa toisistaan vieläkin enemmän? Huolenaiheita ja kysymyksiä on. Muutokset laissa näkyvät meidän kaikkien elinympäristössä vuosikymmeniä.”