Sanna Puutosen lyhytproosateos kutsuu matkalle arkkitehtuurin maailmaan. Tarkkanäköisissä novelleissaan Puutonen kuvaa, miten ihminen muuttaa tiloja ja tilat ihmisiä.
Alussa on Paratiisi, viekas käärme ja omenaan tarttunut Eeva.
Arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa opiskelleen Sanna Puutosen (s. 1989) esikoisteoksen Sydänmuuri avaa novelli, joka kantaa nimeä “Teoreettiset lähtökohdat”.
Aloitusnovelli vie voimalla Puutosen lyhytproosan maailmaan. Ensimmäisen novellin lähtökohtana on Raamatun luomiskertomus. Pian lukija vetäistäänkin jo kylmään pohjoiseen, jossa omenaa puraissut Eeva on muuntautunut koristeeksi ovenkahvaan:
“Nainen tiesi päätelmänsä olevan oikea ja hyvä. Hän poimi käteensä punaiseksi kypsyneen omenan ja puraisi.
Näin naisesta tuli kahva.”
Lopulta pohjoissuomalaisen kirjaston ovenkahvaa koristava Eeva päätyy vitriiniin ihailtavaksi.
“Kunnanisät määräävät kahvan irrotettavaksi paikaltaan ja asetettavaksi vitriiniin. Siellä omenaa kädessään kannatteleva nainen säilyy norjana ja muuttumattomana ja vandalismilta suojattuna, mutta tasapuolisesti kaikkien ihasteltavana, kuten sopivaa on. Kirjaston pääsisäänkäynnin oven kunnanisät vaihtavat pyörivään malliin. Se on aivan yhtä toimiva kuin alkuperäinen, ja ihmismäärien kuljetuksen kannalta ehdottomasti tehokkaampi.”
Ensimmäinen novelli on yksi kokoelman parhaista, ja se kuvastaa täydellisesti Puutosen esikoisteoksen maailmaa. Maaginen ja kuviteltu yhdistyvät todellisiin tapahtumiin sekä arkkitehtuurissa tehtäviin konkreettisiin ja käytännöllisiin ratkaisuihin. Jotkut novellit ovat koskettavia, toiset taas hauskoja, osa leikkisyydessään jopa ilkikurisia.
Soljuvaa kerrontaa
Puutonen kuvaa tarkkanäköisissä novelleissaan, miten ihmisten suunnittelemat ja rakentamat tilat muuttuvat käyttötarkoituksen mukaan ja kävijämäärien kasvaessa. Ihminen muuttaa tiloja ja tilat ihmisiä. Jokaisessa tarinassa kulkee mukana arkkitehtuuri, joka nouseekin tavalla tai toisella jokaisen tarinan keskiöön, yhdeksi henkilöhahmoista.
Puutosen vahva kerronta, terävät havainnot sekä kekseliäs faktan ja fiktion yhdistäminen tarjoavat mielenkiintoisen matkan.
Puutosen lyhytproosateos on kekseliäs ja kiinnostava. Kieli on paikoin hyvinkin runollista ja virkkeet kirkkaita. Kerronta soljuu luontevasti, ja Puutosen novelleissa on useita nokkelia oivalluksia.
Yksi parhaista novelleista on ”Äänet”, joka kuvaa Temppeliaukion kirkon arkkitehtuurikilpailun voittaneiden veljesten Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnitelmasta noussutta kiivastakin keskustelua. Voiton jälkeen lehdissä puhuttiin “polttoainesäiliöstä” ja “piruntorjuntabunkkerista”.
“Silloin veljeksistä tuntui kuin he todellakin kelluisivat jälleen Kapellahden rantavedessä vanhassa soutuveneessään, ainoana tehtävänään tarjota kylään palaaville kesävieraille kyyti, jottei näiden tarvitse liata kenkiään lentohiekan sotkemalla lankkupolulla.”
Puutosen novellissa veljekset soutavat veneessä vuoroin opiskelijatovereita, talousmiestä, kirjailijaa, professoria ja kollegoita. Jokaisella on jotain sanottavaa suunnitelmasta.
Henkilöhahmoja historiasta
Useimpien novellien innoittajana on joukko historiallisia lähteitä. Novelleissa “Henkilökuva” ja “Muistomerkki” Puutosen lähteinä ovat olleet Aline ja Eero Saarisen kirjeenvaihto ja muistiinpanot. Lähteitä ja mielikuvitusta yhdistelemällä Puutonen luo Saarisista eläviä henkilöhahmoja.
Tarinoissa keskiöön nousevat lisäksi Eero Saarisen suunnittelemat tilat, kuten TWA-terminaalin suunnitelma New Yorkin JFK:n lentokentälle. Novellissa “Muistomerkki” Puutonen maalailee:
“A kirjoittaa, että Arkkitehdilla on tapana piirtää luonnoksensa siihen, mitä on saatavilla. Hän kirjoittaa, että viime viikolla arkkitehti poimi hedelmäkorista halkaistun greipin ja leikkasi veitsellä neljä viiltoa sen reunasta kantaan asti. Lihastaan irrotettuna kuori muistutti aivan nelisiipistä sittiäistä tai terälehtensä pullistanutta kämmekkää. Arkkitehti nosti kuoren eväsrasiaan ja vei sen toimistolle. Terminaalin idea oli syntynyt.”
Puutosen proosa luo näkökulmia todellisiin tapahtumiin ja tekee mielikuvituksellisia matkoja historiallisten henkilöiden elämiin. Novelli “Kuolemattomat” on hakenut innoituksensa laulaja Tapio Rautavaaran elämästä ja etenkin kappaleesta “Isoisän olkihattu”.
Tunnetut tilat näyttäytyvät Puutosen novelleissa täysin uudesta perspektiivistä.
Koska Puutosen novellikokoelma kuvaa tapahtumia tilojen näkökulmasta, on arkkitehtilukijoilla luvassa riemukkaita tunnistamisen hetkiä. Muut lukijat oppivat paljon uutta tunnettujen tilojen suunnittelun taustoista, tilojen käyttötarkoitusten muuttumisesta ja mahdollisista ongelmista, joita alati muuttuva maailma erilaisille tiloille ja rakennuksille asettaa. Tunnetut tilat näyttäytyvät Puutosen novelleissa täysin uudesta perspektiivistä.
Puutosen vahva kerronta, terävät havainnot sekä kekseliäs faktan ja fiktion yhdistäminen tarjoavat mielenkiintoisen matkan. Puutonen kirjoittaa arkkitehtien unelmaproosaa, ja luo samalla kiehtovia maailmoja vaivattomasti soljuvalla kielellä rikastettuna.
Lukija jää innolla odottamaan omaäänisen esikoiskirjailijan seuraavia tekstejä.
Sanna Puutonen: Sydänmuuri. Otava 2021.