Alueiden eriytymistä yritetään torjua purkamalla vanhoja vuokrataloja ja rakentamalla tilalle uusia. Asukkaiden häätäminen ei ole kestävä ratkaisu ongelmaan, sanoo Maununaho, joka tutki väitöstyössään espoolaisen Suvelan lähiön vuokrakorttelin uudistamista.
Kun Espoon keskuksen vieressä sijaitsevaa Suvelan lähiötä alettiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa rakentaa, taustalla oli ajatus orgaanisesta kaupungista, joka levittäytyisi ympäristöön luonnonmuotoja mukaillen.
Alueen piti alun perin olla kiinteä osa uutta, Espoon keskus -nimistä kaupunginosaa, jonka suunnittelusta oli järjestetty kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu vuonna 1967. Sen voittivat nuoret puolalaiset arkkitehdit Jan Chimielewskin, Janusz Karubinskin ja Krzysztof Kurasin.
”Suunnitelma oli hyvin aikansa henkinen, orgaanista kaupunkirakennetta tavoitteleva megastruktuuri keskustoineen ja siitä lähtevine lonkeroineen. Palvelut ja asutus rakentuivat jalankulkuverkoston ympärille ja autot ja liikenne erotettiin omille vyöhykkeilleen”, arkkitehti ja tutkija Katja Maununaho kuvaa.
Puolalaisarkkitehtien kunnianhimoisesta suunnitelmasta toteutui lopulta vain Suvela: Kirstintien alue ja sen luoteispuolella sijaitseva Kirstinharju.
Kirstinharjun länsipäätä hallitsi iso Espoon kaupungin vuokratalokortteli. Nyt koko kortteli alkuperäisine katurakenteineen, puustoisine pihoineen ja 1970-luvun lamellitaloineen on purettu ja tilalle rakennettu uusia taloja.
Taustalla oli halu uudistaa huonosta maineesta kärsinyttä aluetta, mutta koko korttelin purkaminen ei alkujaan ollut Espoon kaupungin suunnitelmissa.
Toisin kuitenkin kävi.
Espoon kaupunginmuseon valokuvat kertovat arjesta 1970- ja 1980-lukujen Suvelassa. Kuvat: Espoon kaupunginmuseo
Maununaho on tutkinut maaliskuussa tarkistetussa väitöskirjassaan asuinympäristöjen kulttuurista monimuotoisuutta ja sen huomioimista tilasuunnittelussa. Yhtenä tapausesimerkkinä väitöstyössä on Kirstinharjun vuokratalokorttelien uudistaminen. Maununaho on ollut mukana tekemässä kyselyä vuokrakorttelin asukkaiden asumisen tarpeista sekä järjestämässä kaavauudistukseen liittyviä asukastilaisuuksia. Lähteenä hän on käyttänyt lisäksi Suvelan alueelta keräämäänsä ja muissa hankkeissa alueelta kerättyä tietoa asukkaiden asumistoiveista.
Tilastojen mukaan lähes puolet Suvelan asukkaista on maahanmuuttajataustaisia, siellä on enemmän työttömiä ja yksinhuoltajia, koulutustaso on matalampi ja asuntojen hinnat alhaisemmat kuin Espoossa keskimäärin.
”Segregaatiota on Helsingissä ja Vantaallakin, mutta Espoossa se erottuu selkeämmin, koska muut alueet ovat pääosin aika hyväosaisia”, Maununaho sanoo.
Suvelan kenties suurin ongelma on kuitenkin huono maine, joka on perua jo alueen alkuajoilta 1970-luvulta asti. Maununahon mukaan kyse on osittain median luomasta ja sosiaalisesti rakennetusta mielikuvasta, joka johtui muun muassa alueen vuokratalovaltaisuudesta. Suvelan asuntokannasta peräti 65 prosenttia oli arava-rahoitteisia vuokra-asuntoja, eikä omistusasuntoja alkuvaiheessa rakennettu lainkaan.
Suvelaa on moitittu myös liiasta väljyydestä ja kaupunkimaisen rakenteen puuttumisesta. Maununaho ei täysin allekirjoita väitettä.
”Esimerkiksi Kirstinharjun raitti on tiiviisti rakennettu ja tilallisesti kiinnostavaa kaupunkirakennetta, ja alkuperäisen suunnitteluperiaatteen mukaisesti vain jalankulkijoille ja kevyelle liikenteelle tarkoitettu. Kauempaa kadulta katsottuna alue voi näyttää väljästi rakennetulta, mutta korttelien sisällä tilanne on toinen”, Maununaho sanoo.
Keskeinen kysymys on, mitä ylipäätään tarkoitetaan ”kaupunkimaisuudella” ja miksi se on ongelma, jos lähiöalueet poikkeavat tästä, Maununaho toteaa.
Poliittinen paine alueen uudistamiseksi oli kuitenkin kova. Ratkaisuksi nähtiin niin sanottu asumisen hallintomuotojen sekoittaminen eli käytännössä omistus- ja asumisoikeusasumisen lisääminen vuokratalovaltaiselle alueelle.
Mitä ylipäätään tarkoitetaan ”kaupunkimaisuudella” ja miksi se on ongelma, jos lähiöalueet poikkeavat tästä?
Puolalaiset Jan Chimielewski, Janusz Karubinski ja Krzysztof Kuras saivat tehtäväkseen laatia Espoon keskuksen yleissuunnitelman voitettuaan vuonna 1967 järjestetyn kansainvälisen kilpailun. Suunnitelmasta toteutui lopulta vain vuonna 2022 purettu Espoon kaupungintalo sekä Suvelan asuinalue, joka näkyy kuvan oikeassa alareunassa. Kuva: Arkkitehti 1/1973
Ensimmäinen viitesuunnitelma Kirstinharjun korttelin uudistamiseksi, Avanto Arkkitehtien laatima niin sanottu perhoskaava, valmistui vuonna 2011. Siinä alueen reunoille oli suunniteltu uusia taloja, keskellä olevat vanhat talot olisi säilytetty. Joitain osia vanhasta olisi purettu, jotain korjattu ja jotain korotettu. Uudisrakentamiseen oli tarkoitus hyödyntää muun muassa ympäröiviä pysäköintikenttiä.
Maununahosta suunnitelma oli varsin kiinnostava.
”Kortteliin olisi jäänyt selkeä kerrostuma vanhaa, ja uusi osa olisi erottunut siitä aivan omanlaisenaan rakenteena.”
Myös kaupunki oli valmis etenemään suunnitelman pohjalta ja alkoi etsiä kumppania sen toteuttamiseksi.
Sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Mikään yksityinen rakennuttajataho ei ollut kiinnostunut yhdistelmästä, johon sisältyi sekä vanhojen talojen korjaamista että uusia taloja.
”Näyttää siltä, että jos vanhaa säilytetään, grynderit eivät lähde mukaan”, Maununaho sanoo.
Lopulta suunnittelu aloitettiin alusta uudelta pohjalta. Noppakaava-nimellä kulkenut viitesuunnitelma, jossa kaikki vanhat talot purettiin, valmistui vuonna 2016. Suunnilleen sen mukaisena alue valmistui vuonna 2022.
Talojen kunto ei missään vaiheessa ollut purkamisen perusteena, vaan ne olisi hyvin voinut korjata, Maununaho toteaa.
Kriittistä julkista keskustelua purkusuunnitelmista ei Maununahon mukaan missään vaiheessa syntynyt. Myöskään valituksia purkukaavasta ei tehty.
”Silloin vajaa kymmenen vuotta sitten purkavasta täydennysrakentamisesta oli aika vähän esimerkkejä, Suvela oli eräänlainen pilottikohde. Ei ajateltu, että rakennuksilla itsessään olisi jotain arvoa, eivätkä rakentamisen hiilipäästötkään olleet samalla tavalla agendalla kuin nykyään.”
Yllä: Uudistetun Kirstinharjun korttelin kirkkaan oranssit, punaiset ja keltaiset kerrostalot erottuvat muusta Suvelasta, joka on rakennettu pääosin 1970-luvulla. Uusien talojen arkkitehtisuunnittelusta ovat vastanneet Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja, Arkkitehdit Ingervo Consulting sekä Arkkitehtipalvelu. Alla: Vanhan Suvelan asuintalot on rakennettu tiiviisti jalankulkureitin yhteyteen. Kuvat: Silja Ylitalo
Vanhojen vuokratalojen tilalle nousseet uudet talot ovat keltaisia, oransseja ja punaisia. Niissä on yhteistiloja, kuten kuntosali, asukasolohuone ja -keittiö, joita entisetkin asukkaat toivoivat.
Vanhasta muistuttavat ainoastaan korttelin koilliskulmaan jääneet opiskelijatalot, jotka niiden omistaja, Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas, päätti purkamisen sijaan mieluummin korjata.
Maununaho kävi uudistetussa korttelissa tutustumiskäynnillä syksyllä 2022, kun talot olivat juuri valmistuneet. Aluetta esitellyt isännöitsijä raportoi huoltoon matalalla kynnyksellä pienistäkin epäkohdista, kuten lehdistä porraskäytävässä.
Vanhojen talojen aikaan oli toisin. Tarinan mukaan alueen maine oli niin huono, ettei huolto mielellään edes tullut paikalle. Korttelia pidettiin jopa vaarallisena.
”Sen vuoksi talot sitten olivatkin huonokuntoisia ja likaisia, kun niitä ei huollettu”, Maununaho toteaa.
Asukkaiden näkökulma alueeseen oli toinen. Asukaskyselyissä ja Maununahon myöhemmin väitöstyötään varten tekemissä haastatteluissa korostui etenkin yhteisöllisyys ja naapuriverkostojen tärkeys.
”Ne olivat asukkaille merkittäviä tukitekijöitä arjessa.”
Maununaho pohti, miten kävisi, kun talot purettaisiin ja ihmiset joutuisivat lähtemään. Minne he päätyisivät? Voisivatko lapset silti jatkaa samoissa kouluissa ja päiväkodeissa? Tarjottaisiinko alkuperäisille asukkaille mahdollisuutta muuttaa takaisin alueelle uusien talojen valmistuttua? Mitä tapahtuisi yhteisöllisyydelle ja arjen arvokkaille naapuriverkostoille?
Maununaho pyysi Espoon asuntoja seuraamaan, mihin vanhat asukkaat sijoittuisivat.
”Minusta se olisi aika arvokasta ja tärkeää tietoa.”
Rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä Espoon asunnoista kertoo Arkkitehtiuutisille, että kaikille purettujen talojen asukkaille tarjottiin uutta asuntoa muista Espoon asuntojen kohteista.
Suvelassa vapaita asuntoja ei Räihän mukaan valitettavasti ollut, mutta asukkaille pyrittiin järjestämään uusi asunto ”kunkin hakukriteerien mukaan mahdollisimman sopivasta sijainnista”.
Kirstinharjun kortteliin valmistuneet uudet talot ovat niin erilaisia ja eri kokoisia kuin vanhat, että niistä olisi ollut hankala kohdistetusti tarjota asuntoja vanhoille asukkaille, Räihä sanoo. Harva myöskään haluaa vuosien jälkeen enää muuttaa takaisin, kun elämä on jo ehtinyt vakiintua uuteen paikkaan.
Siitä mihin korttelin asukkaat lopulta sijoittuivat, ei ole tehty tilastoja.
”Siitä on kyllä ollut puhetta, ja se olisi meidänkin näkökulmasta kiinnostavaa tietoa”, Räihä sanoo.
Selvitettyään asiaa Räihä kertoo myöhemmin sähköpostitse, että Espoon asuntojen asiakkuus- ja vuokrausjärjestelmät ovat välissä ehtineet vaihtua, joten tietoja on enää vaikea saada.
Espoon asuntojen verkkosivuilta selviää, että uusissa vuokrataloissa asunnot ovat pienempiä ja kalliimpia kuin vanhoissa taloissa. Esimerkiksi viiden huoneen asuntoja uusissa vuokrataloissa ei ole lainkaan.
Kyselyissä alkuperäiset asukkaat, joiden joukossa oli paljon monilapsisia maahanmuuttajaperheitä, olivat toivoneet taloihin enemmän juuri isoja perheasuntoja.
Vas. Kirstinharjun kortteliuudistuksen ensimmäisessä viitesuunnitelmassa, niin sanotussa Perhoskaavassa (2011), olisi rakennettu uutta korttelin laidoille ja säilytetty vanhat talot keskellä. Oik. Kortteli toteutui lopulta Noppakaava-nimellä kulkeneen suunnitelman (2016) mukaan. Siinä kaikki korttelin vanhat talot purettiin. Kuvat: Avanto arkkitehdit
Keväisenä pyhäpäivänä Suvela on kuin mikä tahansa uinuva lähiö. Kirstinharjun vanhojen havupuiden ja vielä lehdettömien pensaiden ja lehtipuiden lomasta nousevat vaaleat, 6–8-kerroksiset lamellitalot näyttävät sympaattisilta pihojen lomitse kulkevan kävelyreitin varrella.
Talojen keskellä on yksikerroksinen Asian Food Market -niminen elintarvikeliike ja pieni päiväkoti. Kadut ovat siistejä ja vastaantulevat ihmiset lähinnä satunnaisia koiranulkoiluttajia tai vanhempia lapsineen.
Kirstintien asukaspuistossa ja tien toisella puolella koulun pihalla riittää vilinää, kun lapsiperheet ja koululaiset ulkoilevat.
Äkkiseltään on vaikea hahmottaa, mikä alueesta tekee niin pahamaineisen.
Kirstinharjun uudet, kirkkaan väriset talot harjakattoineen ja ulkonevine parvekkeineen pistävät silmään muuten niin 1970-lukulaisessa lähiömaisemassa. Espoon asuntojen Pirjo Räihän mukaan kaupungin vuokratalojen lisäksi korttelissa on muun muassa vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja ja nuorisoasuntoja. Omistusasuntoja sinne ei onnistuttu saamaan.
”Kaupunkikuvallisestihan kortteli on nyt hyvin erilainen kuin ennen. Se ei ole enää mielikuvien harmaa Suvela, vaan vähän kuin uusi alku”, Maununaho toteaa.
Olisiko sama uuden alun tuntu voitu saavuttaa ilman vanhojen talojen purkamista, pelkästään korjaamalla?
”Olisi tottakai. Se olisi ollut myös kiinnostavampaa, ja sehän oli alun perin tarkoituksenakin.”
Ylipäätään ajatus, että alueiden eriytymistä voisi torjua laajamittaisella purkamisella ja uudisrakentamisella, on Maununahosta ongelmallinen.
”Segregaatio on prosessi, jota ei voi ratkaista peruuttamalla takaisin samaa reittiä, jota pitkin se on syntynyt. Ei voi lähteä siitä, että siirretään vanha väestö muualle ja otetaan vanhat rakennukset pois.”
Keskeistä olisi sen sijaan kiinnittää huomiota siihen, mitä alueiden nykyiset asukkaat tarvitsevat. Miten heitä voisi auttaa? Miten ympäristöä voisi parantaa niin, että myös asukkaiden oikeudet ja tarpeet toteutuvat?
Kortteli ei ole enää mielikuvien harmaa Suvela, vaan vähän kuin uusi alku.
Kirstinharjun korttelin uusissa taloissa on muun muassa kuntosali ja asukkaiden yhteistiloja, kuten asukaskeittiö- ja olohuone. Alueiden eriytymistä on tehokkainta torjua ehkäisemällä sitä ennakolta, tutkija ja arkkitehti Katja Maununaho sanoo. Kuva: Katja Tähjä
Segregaatiossa on kyse muustakin kuin väestörakenteen eriytymisestä, Maunuaho muistuttaa. Monikulttuurisuutta itsessään ei pitäisi nähdä ongelmana, tai mitään ihmisryhmiä ylipäätään.
Alueiden eriytymisestä puhutaan paljon, mutta suunnittelun kannalta Maununahosta tärkeää olisi kohdistaa huomio paikkojen segregaatioon.
”Jos jokin ympäristö alkaa rappeutua tai joistain paikoista kertyy huonoja kokemuksia ja niitä aletaan vältellä, siihen pitää totta kai puuttua. Tai jos alueet eriytyvät siinä mielessä, että hyvät palvelut, miellyttävät tilat, luontoympäristö ja muut laatutekijät kertyvät vain tietyille alueille ja toiset jäävät niitä vaille.”
Joskus se voi tarkoittaa, että jotakin puretaan ja jotain uutta rakennetaan.
”Mutta sen pitäisi tapahtua niin, että asukkaiden oikeuksia kunnioitetaan.”
Hyviä esimerkkejä onnistuneista uudistusprojekteista löytyy Suvelastakin. Maununaho mainitsee Suvelan kappelin ja asukaspuiston ympäristön esimerkkeinä laadukkaasta julkisesta tilasta, joka aidosti palvelee alueen asukkaita. Vuonna 2016 valmistuneen kappelin ja asukaspuiston on suunnitellut arkkitehtitoimisto Oopeaa.
”Se on älyttömän hieno kokonaisuus, eikä ei ole aiheuttanut kenenkään häätöjä.”
Samoin kadun toisella puolella sijaitsevan Kirstin koulun peruskorjaus uusine parkourkenttineen ja ulkoliikuntatiloineen saa Maununaholta kiitosta.
”Kyse on lopulta mielikuvista. Houkuttelevat ja viihtyisät tilat saattavat kutsua ihmisiä muualtakin, ja sitä kautta paranevat myös mielikuvat alueesta.”
Ja viime kädessä alueen maine.
Maununaho toivoisi, että asukkaiden näkemykset otettaisiin paremmin huomioon, kun asuinympäristöjä uudistetaan. Ongelmana on, ettei se ole varsinaisesti kenenkään vastuulla.
”Lakisääteinen velvoite osallistaa ja kuulla asukkaita liittyy ainoastaan kaavoitukseen. Rakennussuunnitteluvaihe olisi tässä ratkaiseva, mutta sitä ohjaavat ensisijassa rakennuttajan intressit.”
Paras vaihe asukasosallistamiseen olisi kaavoituksen ja rakennussuunnittelun välissä, Maununaho pohtii. Toistaiseksi siihen ei kuitenkaan ole mitään malleja olemassa.
Tässä Maununaho kääntäisi katseen arkkitehtien suuntaan.
”Me voimme ainakin lisätä tietoisuutta aiheesta.”
Katja Maununahon arkkitehtuurin alan väitöstyö Kulttuurien kohtaamisia asuinympäristössä – Arjen kulttuurisen monimuotoisuuden huomioiminen kaupunkiasumisen suunnittelussa tarkastettiin Tampereen yliopistossa 15.3.2024.