Tähtäimessä kestävä huominen – haastattelussa Sofie Pelsmakers

Sofie Pelsmakers työskentelee kestävän arkkitehtuurin ja asuntosuunnittelun tenure track -apulaisprofessorina Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä. Hän vetää siellä myös kestävän asuntoarkkitehtuurin tutkimusryhmää (ASUTUT).

Akateemisella urallaan Pelsmakers on muun muassa julkaissut palkitun kestävää rakentamista käsittelevän oppaan The Environmental Design Pocketbook sekä osallistunut lukuisten muiden teosten kirjoittamiseen. Hän myös toimii apulaispäätoimittajana Buildings and Cities -lehdessä.

Mikä alun perin johdatti sinut kestävän arkkitehtisuunnittelun pariin?

– Tieni arkkitehdiksi alkoi Indonesiassa viettämälläni vuoden mittaisella opintovaihtomatkalla 1990-luvun alkupuolella – ennen kuin kestävyyden termiä edes käytettiin laajalti. Asuin arkkitehti, professori Toni Atyanton perheen luona ja inspiroiduin näkemistäni voimakkaan paikkasidonnaisista opiskelijatöistä. Palattuani Belgiaan aloitin arkkitehtuurin opinnot.

Kontrastina Indonesian paikkasidonnaisuuteen kotimaassani tyypillinen kontekstin sivuuttaminen ja vau-arkkitehtuurin ihannointi oli minulle pettymys. Tämä johdatti minut työkokemuksen perässä Lontooseen, missä päädyin suorittamaan maisterinopintojani kestävästä kehityksestä. Muutto vahvisti identiteettiäni kontekstuaalisena suunnittelijana – konteksti muodostaa arkkitehtonisen lähestymistapani ja toimii sen voimavarana. Mikä tärkeintä, Britanniassa sain tilaisuuden tutkia tätä opinnoissani.

Millaisena näet arkkitehdin roolin ja vastuun kestävässä rakentamisessa?

– Minulle arkkitehtuuri ja siten arkkitehdin rooli ja vastuu saivat todellisen merkityksensä kestävyyden kautta. Kyse on sekä ihastuttavien tilojen luomisesta asiakkaalle ja käyttäjille että velvoitteesta varjella yhteistä hyvää vähentämällä paikallisia ja maailmanlaajuisia ympäristövaikutuksia. Edulliseen energiaan turvautuminen on sallinut meidän unohtaa rakentamisen kontekstisidonnaisuuden ja jättää huomiotta esimerkiksi paikalliset resurssit, maantieteellisen sijainnin, ilmasto-olosuhteet ja jopa käyttäjät.

Onnistunut arkkitehtuuri on tekijäänsä pitkäikäisempää – tämän aivan liian harva muistaa. Tietoisuus luomamme arkkitehtuurin ympäristöllisistä ja sosiaalisista vaikutuksista muuttaa käsitystä sekä maailmasta että omasta roolistamme. Kestävässä arkkitehtuurissa ei ole kyse vain mitattavista suureista vaan myös laadullisista tekijöistä. Ammattikunnan eettistä vastuuta huomioida kestävyys ei voida enää kyseenalaistaa.

Mitkä ovat suurimmat haasteet ja mahdollisuudet, joita ilmastokriisi asettaa arkkitehdeille?

– Elämme resurssirajoitteisen arkkitehtuurin aikakautta, mikä sulkee ovia joiltakin ratkaisuilta. Osa arkkitehdeista kokee tilanteen luovuuttaan rajoittavana, mutta itse näen siinä innostavan mahdollisuuden avata uusia ovia ja kehittää uusia luovia ratkaisuja. Tätä vastuullisuutta pyrin välittämään myös oppilailleni.

Arkkitehdeilla on ainutlaatuinen mahdollisuus haastaa nykytilannetta kestävän maailman luomiseksi. Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi tarvitaan radikaalia ajattelua ja lähestymistapoja. Vaatimustason on oltava kauttaaltaan korkea kaikilla kestävyyden eri osa-alueilla. Arkkitehteina emme voi väittää matalaenergiakohteen olevan kestävä, jos esimerkiksi materiaalivaikutukset ja käyttäjien tarpeet on sivuutettu. Tarvitaan aidon kokonaisvaltaista otetta. On myös muistettava, että ilmastokriisi edellyttää sekä olosuhdemuutosten minimointia että niihin mukautumista.

Tyypillinen arkkitehdin yleistietämys ei enää riitä, vaan tarvitaan lisää eri alueiden asiantuntijoita. Arkkitehteina meidän on tiedostettava omat rajoitteemme, jottemme parhaista aikomuksistamme huolimatta päädy pahentamaan tilannetta. Meidän täytyy siis toimia tiiviissä yhteistyössä muiden alojen kanssa ja sen ohessa merkittävästi lisätä omaa ilmastotietouttamme.

Erityisasiantuntemukseesi kuuluu kohtuuhintainen asuntosuunnittelu. Miten kohtuuhintaisuuden ja ympäristö­ystävällisen suunnittelun tavoitteet suhtautuvat toisiinsa?

– Rahalla saa tiettyjä kestäviä ratkaisuja, mutta kestävyyden ja kohtuuhintaisuuden ei tarvitse sulkea toisiaan pois. Hyvät passiiviset suunnitteluratkaisut riittävän varhain tehtyinä eivät maksa mitään, ja kestävästi suunniteltu rakennus on käytönaikaiset kulut huomioiden kustannustehokas. Mitä myöhäisemmässä vaiheessa kestävyys otetaan huomioon, sitä monimutkaisemmaksi ja kalliimmaksi lopputulos muodostuu niin toteutuksen kuin käytönkin kannalta. Näitä keskeisiä teemoja käsittelen sekä kirjassani että Tampereen yliopistossa syksyllä alkavalla kestävän arkkitehtuurin kurssillani.

Kokonaisvaltainen onnistuminen lähtee hyvästä kaupunkisuunnittelusta, joka tukee rakennustason ratkaisuja. Lontoossa työskentelin kohtuuhintaisen matalaenergiarakentamisen parissa arkkitehtina ja kestävän suunnittelun johtajana Levitt Bernstein -toimistossa. Tuolloin laaditussa Granville New Homes -projektissa keskeisenä lähtökohtana oli auringon­valon pääsy yhteispihoille ja asuntoihin sekä toisaalta ylilämpenemisen välttäminen. Arkkitehtisuunnittelussa nämä seikat vaikuttivat kokonaisvaltaisesti niin rakennusten suun­taukseen, massoitteluun, varjostukseen kuin materiaaleihinkin.

Kestävyyden ja kohtuuhintaisuuden ei tarvitse sulkea toisiaan pois.

Työskentelet arkkitehtuurin tutkimuksen ja käytännön suunnittelun välisen kuilun umpeen kuromiseksi. Mitkä ovat merkittävimmät syyt tämän eriytymisen taustalla?

– Kyse on pääasiassa resurssien puutteesta ja erilaisista työskentelykulttuureista. Käytännön suunnittelussa syvälliseen tutkimukseen ei ole aikaa. Tutkijoilla puolestaan ei ole aikaa, tai henkilökohtaisen urakehityksen kannalta riittävästi kannustetta, lisäpanostukseen tulosten jalkauttamiseksi.

Tästä syntyy myös käänteinen informaatiokuilu: tutkijat eivät välttämättä tiedä, mitä käytännön suunnittelun keskeisimmät haasteet ovat. Ongelmia aiheuttaa myös useiden tutkimusjulkaisujen maksullisuus, joskin tässä ollaan hitaasti edistymässä oikeaan suuntaan saattamalla tutkimusta avoimesti kaikkien saataville.

Miten arkkitehtuurin tutkimusta ja käytäntöä voitaisiin tuoda lähemmäs toisiaan?

– Tahtoisin nähdä kulttuurisen muutoksen kohti avoimempaa tiedonjakoa ja kiinteämpää yhteistyötä tutkimuksen, opetuksen ja käytännön toimijoiden välillä. Suomi verraten pienenä yhteisönä on ihanteellinen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Vain yhteistyössä toimimalla voimme saavuttaa hiilineutraaliuden alaltamme edellyttämät kokonaisvaltaiset muutokset.

Olet erityisen kiinnostunut siitä, miten rakennukset toimivat todellisuudessa. Mistä ero suunnitelmien ja todellisuuden välillä kumpuaa?

– Aiemmin mainittu informaatiokuilu kytkeytyy kiinteästi siihen, toimivatko rakennukset todellisuudessa siten kuin suunnitellessa aioimme. Tämän toimivuuden varmistamisessa pohjoismaiset arkkitehdit ovat muuta Eurooppaa jäljessä: vuonna 2018 ACE:n (Architects’ Council of Europe) kyselyyn vastanneista suomalaisista arkkitehdeista vain 7 prosenttia ilmoitti selvittävänsä rakennuksen toteutuksen jälkeisen toimivuuden, kun Euroopan laajuisesti osuus oli 13 prosenttia. Ideaali­tilanteessa luku olisi kaikkialla 100!

Muualla käytönaikainen palaute on osoittanut, etteivät monet suunnitteluratkaisut lukuisista syistä toimi tarkoitetulla tavalla. Palautteen myötä näihin ongelmiin on kuitenkin voitu puuttua, niistä on voitu oppia ja niitä on voitu välttää tulevissa suunnitelmissa. Pohjoismaissa palautteen puute vaikeuttaa tietopohjaista suunnittelua. Teemme interventioita, mutta palaamme liian harvoin selvittämään, oliko niiden vaikutus aiottu.

Sinulla on työkokemusta useista maista. Miten eri maissa käsitellään kestävyyttä tutkimuksessa, suunnittelussa ja opetuksessa?

– Kestävän arkkitehtuurin ja hyvän asuntosuunnittelun tavoitteet ovat olleet vahvasti juurtuneita kaikkialla, missä olentyöskennellyt. Syvä ihmis- ja kontekstiperustainen lähestymistapa on kuitenkin korostunein Pohjoismaissa. Lisäksi kylmän ilmaston takia rakennusten ja niiden suunnittelun taso on täällä verraten erittäin korkea. Toivoisin tämän tarkoittavan pienempää eroa suunnitellun ja käytännössä toteutuneen toimivuuden välillä.

Kuitenkin myös Pohjoismaissa on alettu havaita epäsuotuisaa siirtymää tehokkuuteen laadun kustannuksella. Esimerkkejä tästä ovat muun muassa ympäristöönsä sopeutumattomat rakennusmassat, syvät rakennusrungot ja pienet asunnot. Arkkitehtien tulee suhtautua entistä kriittisemmin tällaiseen kehitykseen, koska nyt tehtyjen ratkaisujen vaikutukset ympäristöön ja ihmisiin ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Nykyinen suuntaus on täysin päinvastainen kuin se, mitä meidän tulisi tavoitella.

Muutit vasta hiljattain Suomeen. Millainen kokemus on ollut tähän mennessä, ja mitä odotat tulevaisuudelta?

– En ole koskaan ennen tuntenut itseäni yhtä tervetulleeksi – ASUTUT-tutkimusryhmä ja muut kollegani Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä ansaitsevat tästä erityiskiitokset! En ole myöskään koskaan ennen tavannut niin monia inspiroivia ihmisiä, jotka tekevät hiljaisuudessa niin hyvää työtä. Toivoisinkin, että olisitte yleisesti vähemmän ”hiljaisia” tutkimuksen, opetuksen ja käytännön suunnittelun parissa tekemästänne työstä, koska niin monet muualla voisivat oppia siitä pyörän uudelleen keksimisen sijaan.

Toivon, että yhteistyössä kanssanne saamme nostettua Suomessa tehtävää työtä näkyvämmäksi niin muissa Pohjoismaissa kuin laajemminkin. Tällöin voimme yhdessä vaikuttaa sekä suomalaiseen yhteiskuntaan että kansainvälisesti.