Kysymys kuuluu, voiko luonnon tuhoamista esimerkiksi rakennushankkeiden vuoksi korvata ennallistamalla tai suojelemalla sitä toisaalla. Tulokset ovat toistaiseksi olleet ristiriitaisia.
Ekologisesta kompensaatiosta viritellään työkalua luontokadon vähentämiseksi. Suomen ympäristökeskus Syken johdolla toteutetaan ekologisen kompensaation pilotointihanke, jonka osana järjestettiin seminaari aiheesta syyskuussa.
Ekologisessa kompensaatiossa hyvitetään ihmisen aiheuttamaa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Kompensaatiossa parannetaan luonnon tilaa toisaalla, jos esimerkiksi rakentamisen alle jää luontoa, kuvasi professori Markku Ollikainen seminaarissa. Tavoitteena on, että toteutettu parannus on ekologisesti vähintään yhtä merkittävä kuin aiheutettu haitta. Kompensaatio toimii ”pilaaja maksaa” -periaatteella.
Ekologisen kompensaation keinoja ovat ennallistamis- ja suojeluhyvitys. Ennallistamisessa voidaan esimerkiksi palauttaa ojitettu suo tai ihmisen muokkaama virtavesistö lähemmäs luonnontilaa, kertoi Suomen ympäristökeskuksen kehittämispäällikkö Minna Pekkonen.
Suojeluhyvityksessä taas suojellaan jo olemassa oleva arvokas luontokohde, kuten tietty metsä. Erityisen tärkeitä ovat vanhat tai luonnonmukaiset metsät. Hyvityskohde on hyvä suojella pysyvästi, ovathan aiheutetut haitatkin pysyviä.
Ensisijainen vaihtoehto on kuitenkin luonnon heikentämisen välttäminen, ja vasta jos ei muu auta, turvaudutaan kompensointiin. Puhujien mukaan on tärkeää tunnistaa, onko esimerkiksi rakentamista seuraava luontohaitta yhteiskunnallisesti välttämätön ja miten haittoja voisi paikallisesti minimoida.
Näillä näkymin kompensaatiota esitetään Suomessa vapaaehtoiseksi toimenpiteeksi.
Onko ekologisella kompensaatiolla siten ekologisia perusteita? Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijatohtori Joel Jalkasen mukaan Suomessa soiden suokasviyhteisöt alkavat palautua kohti luonnontilaa kymmenen vuotta ennallistamisen jälkeen.
Kansainväliset esimerkit kompensoinnista eivät ole yhtä rohkaisevia. Seuratuista vajaasta viidestäkymmenestä kompensaatiohankkeesta vain kolmannes on onnistunut. Kompensaation vaikutusten arviointi on myös vaikeaa. Esimerkiksi Länsi-Australiassa kompensaatiohankkeista vain 39 prosentissa toimenpiteiden onnistuminen pystyttiin ylipäätään arvioimaan.
Maailmalla kompensaatiohankkeiden kompastuskiviä ovat olleet muun muassa puutteellinen valvonta, epäselvät, epämääräiset tai huonot kriteerit, huonot rajaukset siitä, mitä ei voi kompensoida, epäselvät vastuut, seurannan puute sekä avoimuuden puute ja läpinäkymättömyys.
Näillä näkymin kompensaatiota esitetään Suomessa vapaaehtoiseksi toimenpiteeksi, jota esimerkiksi kaupungit voisivat toteuttaa. Vireillä olevassa EU:n ennallistamisasetuksessa luontoa on tarkoitus palauttaa pikkuhiljaa alkuperäiseen tilaan. Asetusehdotuksen mukaan viheralueita tulisi lisätä kaupungeissa ja kunnissa.
Viherrakenne tasaa esimerkiksi lämpösaarekeilmiötä tai rankkasateiden vaikutuksia, kun ilmastonmuutos äärevöittää sääilmiöitä. Saksassa rakennuslaki kaava-alueella ja luonnonsuojelulaki sen ulkopuolella velvoittaa hankkeen toteuttajan kompensoimaan korvaavilla (ersetzen) ja tasapainottavilla (ausgleichen) toimenpiteillä rakentamisen kielteisiä vaikutuksia luontoon.
Luonnonsuojelupiireissä on esitetty kritiikkiä ekologista kompensointia kohtaan. Kompensointi nähdään anekauppana, jossa luonnon tuhoaminen voidaan korvata suojelemalla ja säilyttämällä luontoa jossain toisaalla. Tämän pelätään esimerkiksi mahdollistavan kaivosyhtiöiden toimimisen luonnonsuojelualueilla. Lisäksi yhteismitallisia kohteita on vaikea löytää, eivätkä elinympäristönsä menettäneet lajit välttämättä löydä uudelle alueelle.
Helsingissä on käyty kiivasta keskustelua Malmin lentokenttäalueen ja Kumpulanmäen vaahteralehdon rakentamisesta. Molemmat ovat arvokkaita ja ainutkertiaisia luontokokonaisuuksia, joiden muodostumeinen on vienyt vuosikymmeniä – kuinkas kompensoit vastaavan?