Renessanssihenkeä arkkitehtuurin asemaan – haastattelussa Katarina Siltavuori

Olet työskennellyt Designmuseossa, Ornamossa ja taidegallerioissa. Miltä tuntuu siirtyä arkkitehtuurin pariin?

– Olen aina ollut kiinnostunut arkkitehtuurista, ja esimerkiksi graduni Det nya konstmuseet käsitteli Kiasman, Arkenin ja Moderna Museetin rakennuksia ja niiden hankkeita.

Rakennettu ympäristö on osa kaikkien, myös minun, elämää. Arkkitehtuuri on osa laajaa kulttuurin ja taiteen kenttää, enkä näe sitä mitenkään erillisenä ilmiönä pyramidin huipulla. Arkkitehtuurin tekninen puoli on minulle vieraampi. Olen aiemmin ollut kaupungin ja rakennusten kokija enemmän käyttäjänä. Nyt siirryn sisäkehälle.

Arkkitehtuuri on osa laajaa kulttuurin ja taiteen kenttää, enkä näe sitä mitenkään erillisenä ilmiönä pyramidin huipulla.

Esimerkiksi Tapiolan museokeskus WeeGee on mielestäni mainio, ajallisesti kerroksellinen ja moniulotteinen rakennus, joka on tullut minulle tutuksi Wirkkala Bryk -säätiön toiminnassa. Pidän monenlaisesta arkkitehtuurista ja rakennetun ympäristön erilaisista piirteistä sekä rakennusten liittymisestä luonnonympäristöihin.

Mikä tiedotuskeskuksessa muuttuu uuden johtajan mukana?

– Tiina Valpola teki suuren työn ja loi perustan toiminnalle. Hanna Harris toi toimintaa hienosti näkyväksi ja laajensi tiedotuskeskuksen verkostoja.

Olen aloittanut keskellä etätöiden leimaamaa korona-aikaa, mikä on aiheuttanut omat hankaluutensa. Siksi olen halunnut aloittaa tutustumalla toimintaympäristöön, ennen suuria linjauksia. Myös tekeillä oleva uusi arkkitehtuuripoliittinen ohjelma, Apoli, tuonee joitakin painopisteitä.

Resurssiemme rajallisuus on väistämättä kaiken aikaa läsnä, emmekä voi olla varmoja esimerkiksi osin veikkausvoitto-varoihin perustuneen rahoituksen jatkuvuudesta. Varsinaista muutosta yhteistyöhön Archinfon perustajajäsenten kanssa – eli SAFAn, ATL:n, RTS:n, Suomen arkkitehtuurimuseo- ja tiedotuskeskussäätiön ja Alvar Aalto -säätiön kanssa – en vielä osaa esittää, mutta seuraamme tiiviisti heidän toimintaansa ja etsimme sopivia yhteistyön keinoja. On tärkeää, että emme tee päällekkäistä työtä ja että voimme kukin tahoillamme ja tarvittaessa yhdessä edistää arkkitehtuurin asiaa.

Archinfon viiden hengen työryhmä ei riitä nykyistä merkittävästi laajempaan toimintaan. Siten mahdollisten uusien avaus­ten tieltä joudumme luopumaan jostakin. Joudumme myös kaiken aikaa pohtimaan olemassa olevia hankkeita sekä niiden merkitystä.

Ajattelen, että yhteisen arvomaailman ja kulttuurin vuoksi Pohjoismaat voisivat yhdessä olla kokonaisuutena vahvempi ja näkyvämpi toimija kuin kukin maa yksinään. Haluan tavoitella näitä mahdollisuuksia, ja myös Baltian suunta on luonteva tässä yhteydessä.

Kuinka arkkitehtuurin erilaiset mittakaavat ja sektorit näkyvät tiedotuskeskuksen toiminnassa?

– Tiedotuskeskuksen ydintehtävä on monipuolinen viestintä, jota voidaan kohdistaa kaikentyyppisiin ja -kokoisiin hankkeisiin. On hyviä ja tuttuja viestinnän ja visualisoinnin keinoja, kuten julkaisut ja pienoismallit, ja tietenkin tietotekniikan mukana tulee jatkuvasti uusia tapoja.

Samastun modernistien ajatukseen taiteen kuulumisesta ja sen tuomisesta jokapäiväiseen elämään.

Ajattelen toimintaympäristöämme hieman renessanssihenkisesti, eli kaikki arkkitehtuurin tasot ovat osia samasta kokonaisuudesta, johon myös taide kuuluu. Esimerkiksi prosenttitaide on hyvä konsepti, jossa taiteen ei pitäisi olla mistään muusta pois, vaan se luo uusia ulottuvuuksia rakennettuun ympäristöön. Samastun modernistien ajatukseen taiteen kuulumisesta ja sen tuomisesta jokapäiväiseen elämään. 

Millaisia keinoja tiedotuskeskuksella on arkkitehtuuriviennin edistämiseksi?

– Venetsian biennaali paviljonkeineen on tällä hetkellä tiedotuskeskuksen kansainvälinen ykköskohde.

Tiedotuskeskus voi edistää keskustelua ja esimerkiksi tuoda Suomeen ja viedä täältä ulkomaille osaajia, kuraattoreita, kriitikoita ja asiantuntijoita. Haluan osaltani lisätä vuorovaikutusta.

Erinomainen vientituote on ollut suomalainen koulukonsepti ja korkeatasoinen arkkitehtuuri sen erottamattomana osana. Esimerkiksi sen mahdollisuuksia voi edelleen kehittää.

Tiedotuskeskuksella on ollut vahva rooli muun muassa lasten arkkitehtuurikasvatuksen saralla. Kuinka keskus voi edistää yleistä kiinnostusta arkkitehtuuriin?

– Arkkitehtuurista kirjoitetaan edelleen liian vähän, vaikka tilanne on kehittynyt myönteisesti. Tätä täytyy edelleen edistää. Yksi arkkitehtuuriviestinnän ongelma liittyy kommunikaatioon. Arkkitehtuurin kaikista tasoista täytyy viestiä ymmärrettävällä tavalla, ja arkkitehtuurikeskustelua pitää lisätä sekäammattilaisten että ennen kaikkea laajan yleisön kesken.

Arkkitehdit ja arkkitehtuuri täytyy saada osaksi esimerkiksi populaarien sisustuslehtien ja muun median sisältöjä. Tiedotuskeskus voisi auttaa erityyppisten kontaktien luomisessa. Arkkitehtuurin tiedotuskeskus palvelee arkkitehteja, mutta vähintään yhtä paljon kaikkia muita.

On lisäksi mahtavaa, että uuden arkkitehtuuri- ja design­museon hanke on päässyt näin pitkälle. Toivon, ettei sille enää heitetä keppejä rattaisiin. Suomi tarvitsee tällaista museota, ja nykyiset tilat ovat alusta asti olleet molemmille museoille riittämättömät. Erityisesti Arkkitehtuurimuseo tarvitsee myös rutkasti lisärahoitusta, jotta arkkitehtuurihistoriamme ja koti- ja ulkomainen nykyarkkitehtuuri saadaan ansaitusti esille. Tässäkin vuorovaikutus on tärkeää, ja näen siinä myös Archinfon roolin vahvana. Merkittävä osa matkailijoista tulee Suomeen nimenomaan arkkitehtuurin ja muotoilun innoittamana.

Kuinka arkkitehtuurin aseman yhteiskunnassa tulee olla muuttunut viiden vuoden kuluttua, jotta koet onnistuneesi tehtävässäsi?

– Aiemmin mainittu pohjoismainen yhteistyö on vahvistunut, ja sillä saralla on syntynyt onnistuneita käytäntöjä ja pysyviä toimintamalleja. Tiedotuskeskuksen verkostot ovat kasvaneet entisestään, ja arkkitehdit tietävät saavansa kauttamme kontakteja eri suuntiin. Tavoite on, että Archinfo tunnetaan luotettavana toimijana ja kumppanina sekä kotimaassa että ulkomailla.

Arkkitehtien työtä ja ammattitaitoa on tärkeää tehdä nykyistä paremmin ja laajemmin ymmärretyksi. Tavoitteenani on, että yleisö osaisi nykyistä selvemmin nähdä, että rakennukset ja rakennettu ympäristö muodostuvat useiden toimijoiden työn tuloksena – onnistuminen tai epäonnistuminen ei ole ainoastaan arkkitehdin työpanoksesta kiinni. Arkkitehtuurin ja arkkitehtien tuoma lisäarvo rakennushankkeisiin tunnistettaisiin.