Rakentamislain asetuksia valmistellaan hitaasti – “Jos rakentamislaki ehti tulla voimaan ennen kuin kaikki asetukset on saatu valmisteltua, lakia pitää soveltaa monelta osin”
Hallituksen esitys rakentamislain korjaussarjaksi on viivyttänyt tarvittavien asetusten valmistelua.
Teksti: Päivi Virtanen
Ensi vuoden alussa voimaan tulevan rakentamislain asetuksista osa on valmisteilla. Työtä asetusten parissa riittää vielä pitkään, sillä rakentamislaissa on annettu mahdollisuus 46 lakia täsmentävään asetukseen.
Asetusten valmistelu on ollut alkuvuonna tauolla odottamassa Orpon hallituksen rakentamislain muutosehdotuksen, niin sanotun korjaussarjan, lausuntokierrosta ja lausuntoyhteenvetoa.
Korjaussarjaa koskevia lausuntoja tuli yhteensä 279. Lausuntojen käsittelyn, laintarkastuksen ja käännösten jälkeen korjaussarja viedään Euroopan unioniin notifioitavaksi kesällä ja sen jälkeen eduskuntaan syyskuussa. Samaan aikaan valmistellaan myös lakia täsmentäviä asetuksia.
”Jos rakentamislaki ehtii tulla voimaan ennen kuin kaikki asetukset on saatu valmisteltua, välivaiheessa rakentamislakia pitää soveltaa monelta osin”, Safan erityisasiantuntija Heini Korpelainen sanoo.
Parhaillaan valmisteilla on ilmastoselvitystä ja materiaaliselostetta koskevan asetuksen lisäksi asetus vaativuusluokista ja koulutuksesta, asuin-, majoitus- ja työtila-asetus sekä asetus rakentamislain tietomallien toimittamisesta.
Kaikkien rakentamislain asetusten etenemistä valvoo ja niitä kommentoi ympäristöministeriön ylijohtajan Teppo Lehtisen vetämä seurantaryhmä, johon osallistuu kolmentoista kiinteistö- ja rakentamisalan järjestön edustajaa. Safan edustajana työhön osallistuu liiton puheenjohtaja Asko Takala. Ryhmän toimikausi kestää vuoden 2025 marraskuuhun saakka.
Yhden lain sijaan maankäyttöön ja rakentamiseen liittyviä asioita säädellään tulevaisuudessa kuudessa eri laissa. Tällä hetkellä on käynnissä alueidenkäyttölain valmistelu, rakentamislain niin sanottu korjaussarja sekä asetusten valmistelu. Grafiikka: Kaarina Tammisto, koonnut Pia Selroos
Valmistautumisaika jää lyhyeksi
Ilmastoselvitystä- ja materiaaliselostetta koskevassa asetuksessa säädetään ilmastoselvityksen laatimisesta ja sisällöstä sekä arviointimenetelmästä, jota olisi käytettävä rakennuksen hiilijalanjäljen ja hiilikädenjäljen laskennassa. Lisäksi asetuksessa säädetään siitä, miten ja missä laajuudessa materiaaliselosteeseen luetteloidaan rakennuksen ja rakennuspaikan osat sekä tiedot rakennusosien materiaaleista.
Asetukseen voi tulla muutoksia, koska hallituksen korjaussarjassa vaatimuksia korjaus- ja laajennushankkeita koskien esitettiin helpotettavaksi. Asetuksen valmistelutyö jatkuu huhtikuussa.
”Safa vastusti lausunnossaan hallituksen muutosehdotusta, jonka mukaan vaatimus ilmastoselvityksestä ja materiaaliselosteesta poistuisi korjaushankkeilta ja laajennuksilta”, Safan edustajana asetusta valmistelevassa ympäristöministeriön työryhmässä toimiva Korpelainen sanoo.
Uudessa rakentamislain liitännäislaissa, niin sanotussa pätevyyslaissa, säädetään suunnittelijoita ja työnjohtajia koskevasta valtakunnallisesti yhtenäisestä pätevyydentoteamisesta. Pätevyydet tulee toteamaan ympäristöministeriön valtuuttama toimielin, joka ylläpitää valtakunnallista pätevyysrekisteriä. Päätöstä pätevyyksien toteajasta – joita voi myös olla useampi kuin yksi – ei vielä ole tehty.
Lakia täsmentävää asetusta suunnittelutehtävän ja työnjohtotehtävän vaativuusluokista ja koulutuksesta valmistellaan ympäristöministeriössä virkatyönä kevään kuluessa. Tukenaan virkamiehillä on pääosin kiinteistö- ja rakentamisalan järjestöjen ja korkeakoulujen edustajista koostuva asiantuntijaryhmä. Safaa ryhmässä edustaa erityisasiantuntija Pia Selroos.
”Uudessa valtakunnallisessa rekisterissä pätevyys perustuu suunnittelutehtävän vaativuuteen kuten tähänkin saakka. Pätevyysluokkia on neljä. Asetuksen valmistelu käynnistyi maaliskuun lopussa, joten valmistautumisaikaa tuleviin muutoksiin jää hyvin niukasti”, Selroos sanoo. ”Pätevyyden toteaminen saattaa koskea uutena ryhmänä myös maisemarakentamisen suunnittelijoita. Pääsuunnittelijan pätevyys sen sijaan jatkunee vapaaehtoisena.”
Vapaaehtoisia rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyysasioita hoitava Fise Oy valmistelee parhaillaan hakemusta valtakunnalliseksi pätevyyksien myöntäjäksi. Mikäli Fisestä tulee ministeriön valtuuttama pätevyysviranomainen, myös Safan rooliin yhtenä sihteerijärjestönä tulee muutoksia.
”Uudistus tietää joka tapauksessa aikamoista ruuhkaa sekä rakennusvalvonnoille että pätevyyksien toteajalle. Meidän on kyettävä myös levittämään ajoissa tietoa muutoksista suunnitteleville arkkitehdeille”, Selroos sanoo.
Arkkitehtien työpöydillä tulee näkymään konkreettisesti myös yksi uudistuvan rakentamislainsäädännön päätavoitteista, rakennetun ympäristön digitalisoiminen. Uudessa rakentamislaissa säädetään rakentamisen tietomalleista sekä tietojen toimittamisesta rakennetun ympäristön tietojärjestelmä Ryhtiin. Tätä koskevalla asetuksella tarkennetaan uusia digitaalisia informaatio- ja mallinnusvaatimuksia. Työ on ollut tauolla odottamassa korjaussarjan edellyttämiä muutoksia.
Rakentamisen tietomalleihin perehtyneen arkkitehti Sergej von Bagh’in mukaan uusi tietomalli tulee väistämättä aiheuttamaan lisätyötä arkkitehtitoimistoille alkuvaiheessa. Bagh on tuonut työryhmään arkkitehtitoimistojen näkökulmaa.
”Olen pyrkinyt työryhmässä varmistamaan, että tietomallien sisältämä tieto olisi riittävä rakennusvalvonnan tarpeisiin, muttei kuitenkaan liian työllistävä arkkitehtitoimistojen kannalta”, von Bagh sanoo. ”Tietomallissa olisi tärkeää säilyttää sama tieto kuin tähänkin saakka, vaikka formaatti muuttuu.”
Uudistus tietää joka tapauksessa aikamoista ruuhkaa sekä rakennusvalvonnoille että pätevyyksien toteajalle.
Päivänvalo vaikuttaa suoraan hyvinvointiin
Uusi rakentamislaki sisältää vaatimuksen, jonka mukaan kaikki asuinhuoneet on varustettava ikkunalla. Vuonna 2017 säädettyä asuin-, majoitus- ja työtila -asetusta päivitetään nyt tämän uuden vaatimuksen pohjalta. Asetusta valmisteleva ympäristöministeriön yliarkkitehti Harri Hakaste kertoo työn olevan jo loppusuoralla. Hakasteen mukaan ehdotus asetukseksi viedään kommentoitavaksi rakentamislain asetusten seurantaryhmään, ja huhtikuussa se lähtee vielä lausuntokierrokselle.
Safa on ympäristöministeriölle osoitetuissa kommenteissaan esittänyt, että asetusta päivitettäessä huomioitaisiin erityisesti asuintilojen muuntojoustavuus ja kalustettavuus sekä riittävä päivänvalo.