Rakennukset ovat osa paikallishistoriaa, ja niiden purkaminen vaikuttaa alueen asukkaisiin. Arkkitehtikollektiivi You Tell Me perehtyi Hotelli Vuorannan tapaukseen Helsingin Rastilassa.
”Tuollaisia röttelöitä, talorumiluksia suojellaan, tämä menee jo tahattoman komiikan puolelle. Tämä suojeluhulluus on mennyt yli äyräidensä aikapäiviä sitten”, kirjoittaa nimimerkki ”Näin se vain on” kommenttipalstalla Helsingin Sanomissa kesällä 2019.
Kommentti liittyi 9.7. julkaistuun artikkeliin ”Keskellä kaunista merenrantatonttia rapistuu autioitunut hotelli: ’Upea alue on seisonut pitkään tyhjillään’”, jossa käsiteltiin Helsingin Rastilassa sijainneen Vuorannan mahdollista suojelupäätostä.
Vuoranta vihittiin käyttöön vuonna 1971, jolloin siinä aloitti toimintansa Alkon kongressikeskus. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Helmer Stenros. Alkon luovuttua koulutuskeskuksesta rakennus toimi kymmenen vuotta hotellina sekä muutaman vuoden turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena, mutta toiminnan loputtua vuonna 2017 rakennus seisoi vuosia tyhjillään ja pääsi vähäisen ylläpidon ja ilkivallan myötä huonoon kuntoon.
Vuonna 2022 rakennus on saamassa uuden elämän palvelutalona. Suunnitelman ja huonon kunnon myötä osa rakennuksen rungosta sekä merkittävä määrä rakennusosia julkisivutiilistä ikkunoihin ja väliseiniin on purettu.
”Vuorannassa juhlittiin 90-luvulla työpaikan ikimuistoisia pikkujouluja, joissa meno oli railakasta. Tänne liittyy paljon hyviä muistoja.”
Näin muistelee paikallinen asukasaktiivi Anna-Maija, joka osallistui kuluneena kesänä You Tell Me -arkkitehtikollektiivimme järjestämään, rakennusten arvoa käsittelevään keskustelutilaisuuteen. Tapahtumassa käsiteltiin Vuorannan roolia osana paikallishistoriaa sekä rakennusten purkamista ilmiönä.
Keskustelutilaisuus sekä kollektiivin purkujätettä esittelevä teos It’s Time to Talk About Monstrosities olivat osa Porin Kulttuurisäätiön järjestämää Pori Biennale 2022 – Visitors -näyttelyä, joka levittäytyi Meri-Rastilan ja Kallahdenniemen alueelle.
Rakennusteollisuuden ympäristövaikutukset ovat valtavia, mutta ongelmasta keskusteleminen avoimesti eri ihmisryhmien välillä voi auttaa niiden ratkomisessa.
Vaateteollisuuden tai ruuantuotannon eettisyydestä ja ympäristövaikutuksista puhuminen julkisuudessa on esimerkki siitä, miten tiedon välittäminen voi vaikuttaa ihmisten kulutustottumuksiin. Arkkitehdit voisivat alan ammattilaisina olla sanallistamassa ilmiöitä rakennusteollisuuden, suojelun ja purkamisen taustalla, ei vain toisilleen, vaan suurelle yleisölle ymmärrettävällä tavalla. Tämä voisi tarjota monelle työkaluja esimerkiksi oman ympäristönsä puolustamiseen, kun suunnitellaan rakennusten purkamista.
Pitkään tyhjillään ollut Vuoranta ehti päästä huonoon kuntoon. Kuva: Wikimedia Commons/CC BY-SA 4.0
Julkinen keskustelu rakennussuojelusta keskittyy usein vanhoihin, arvokkaiksi ja kauniiksi koettuihin rakennuksiin, jotka ovat joko suunnittelijansa tai ainutlaatuisuutensa puolesta merkittäviä. Näitä kriteerejä voi olla vaikeaa soveltaa moderniin rakennuskantaan, jota on Suomessa paljon ja johon ei ole vielä muodostunut vastaavaa, ajan tarjoamaa arvostusta kuin vanhempaan rakennuskantaan.
Rakennuksia voi olla helppo julkisessa keskustelussa tuomita huonon kunnon tai ankean ulkomuodon puolesta, mutta jos keskusteluun tuotaisiin näkemyksiä todellisista ympäristövaikutuksista tai purkamisen sosiaalisesta vahingollisuudesta, voisi purkutuomioiden jakaminen keskustelussa olla maltillisempaa.
Myös arkkitehdeilla on mahdollisuus kuunnella, mikä rakentamisessa mietityttää muita kuin rakennusalalla toimivia. Vuorannan kierroksella keskustelua kirvoitti erityisesti käsitys rakennusten korjauskelvottomuudesta.
“Tänä päivänä ei pitäisi olla yhtään rakennusta, joka todetaan korjauskelvottomaksi”, mainitsi eräs kierrokselle osallistunut.
Passiivimuotoisten ilmaisujen, kuten rakennuksen joutuminen huonoon kuntoon, koettiin vievän vastuun pois siltä toimijalta – ihmiseltä – jolla nimenomaan on ollut valta ja vastuu pitää rakennuksesta huolta.
Vuorantaa remontoidaan parhaillaan palvelutaloksi ja osia siitä puretaan. Kuva: Ella Kaira
Tarkalleen 48,36 vuotta. Tämä oli käyttöikä, jonka vaikutusvaltainen New Yorkin kiinteistösijoituspiireissä toiminut insinööri ja historioitsija Reginald Pelham Bolton arvioi teräsrunkoiselle toimistotalolle vuonna 1911. Luku perustui hänen laskelmiinsa materiaalien kulumisesta sekä sitä myötä rakennuksen kasvavasta riskistä joutua korjaus- eli käyttökelvottomaksi.
Vuonna 2016 julkaistussa teoksesssaan Obsolescence: An Architectural History Daniel Abramson kirjoittaa, että käyttökelvottomuuden (engl. obsolescence) käsitteeseen on viimeisen vuosisadan aikana voimakkaasti vaikuttanut vallinnut talousjärjestelmä ja kulttuuri sen ympärillä, mikä taas on ollut omiaan vaikuttamaan ihmisten käsitykseen rakennusten arvosta.
Käyttökelvottomuuden käsite arkkitehtuurissa vakiintui 1900-luvun alun Chicagossa ja New Yorkissa, joissa riskisijoittaminen kiinteistöalalla oli vilkasta.
Abramsonin mukaan käyttökelvottomuuden käsite arkkitehtuurissa vakiintui 1900-luvun alun Chicagossa ja New Yorkissa, joissa riskisijoittaminen kiinteistöalalla oli vilkasta. Sijoittajat, jotka näkivät rakennukset puhtaasti taloudellisen tuoton välineinä, kokivat, että rakennuksen joutuminen käyttökelvottomaksi oli taloudellinen rasite, joka poistuisi helpoiten korvaamalla vanha uudella.
Boltonin julistama toimistotalon käyttöikä perustui yksittäisen henkilön – hänen itsensä – tekemään arvioon, jonka tarkoitus oli taloudellinen hyötyminen sekä sijoittajien käyttäytymisen ohjaaminen. Samalla tavoin myös tulevaisuuden talojen käyttöiän määrittely on ihmisten käsissä. Nyt Vuorannan vieressä sijaitsevan Meri-Rastilan asuinalueen asukkaat kamppailevat oman naapurustonsa hirvitysten ja korjauskelvottomien rakennusten puolesta.
Rastilan ostoskeskus aiotaan purkaa, samoin viereinen nuorisotalo, päiväkoti, koulu sekä mahdollisesti Merirastin kappeli. Purkamisen myötä häviävät alueen merkittävät julkiset rakennukset ja historiallinen kerros alueen keskuksesta.
Kuten Vuorannan kierroksella ilmeni, myös asukkaat tiedostavat, ettei purkutuomio ole väistämätön luonnonlaki vaan valinta.
Ella Kaira on arkkitehti ja Matti Jänkälä viimeistelee arkkitehdin tutkintoaan Aalto-yliopistossa. Kirjoittajat ovat You Tell Me -kollektiivin jäseniä.