Norja, Ruotsi ja erityisesti Tanska ovat siirtyneet rakentamisen ilmastotoimissa aikeista tekoihin huomattavasti Suomea ripeämmin, ja myös tuloksia on saavutettu. Näyttää siltä, että Suomessa on juututtu yksityiskohtien vatvomiseen ongelmien ratkomisen sijaan, kirjoittaa Safan puheenjohtaja Asko Takala.
Osallistuin syyskuussa viranomaisten, yliopistojen ja rakennusteollisuuden vuosittaiseen Nordic Climate Forum for Construction -tapahtumaan Malmössä. Pohjoismaista ja nykyisin myös Virosta osanottajia kokoava tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten samassa kaupungissa. Niinpä sekä varsinaisessa ohjelmassa että käytäväkeskusteluissa oli luontevaa vertailla, miten tilanne on muuttunut eri maissa. Edistystä tapahtuu, vaikka tavoitteisiin on vielä matkaa.
Malmössä tuli selväksi, että vuonna 2019 lähes esimerkillisillä tavoitteillaan ja ohjelmillaan eturintamassa ollut Suomi vaikutti nyt jääneen jälkijoukkoihin. Norja, Ruotsi ja erityisesti Tanska ovat siirtyneet rakentamisen ilmastotoimissa aikeista tekoihin huomattavasti Suomea ripeämmin ja laajemmin. Näissä maissa rakentamisen lainsäädäntöjen kehittämisen rinnalla rakennusalan toimijat rakennuttajista, kiinteistöjen omistajista ja kehittäjistä rakennusteollisuuteen ovat tarttuneet haasteisiin ja saavuttaneet myös tuloksia. Me paikalla olleet suomalaiset olimme asiasta varsin samaa mieltä.
Mietiskelin tapahtuman aikana, mitä oikein on tapahtunut. Pohdiskeltavaa ja näkemyksiä riittää. Erot poliittisten päättäjien ja talouselämän toimijoiden asenteissa ja tahtotiloissa maiden välillä ovat ilmeisiä. Muissa Pohjoismaissa ja Virossakin tärkeäksi koettuja asioita on vauhditettu selvittämällä ja ratkomalla esteeksi tai hidasteeksi koettuja tekijöitä, eikä olla juututtu yksityiskohtien vatvomiseen, kuten meillä näyttää tapahtuneen.
Esimerkiksi hiilijalanjäljen laskenta- ja raja-arvojen asettaminen on usein linjattu suppeammin kuin meillä, lähinnä rakentamisen aikana varmasti todennettaviin tietoihin, ja tulokset ilmoitetaan paikallisia rakennusvalvontoja rasittamatta suoraan valtakunnalliseen rekisteriin. Rakennusosien ja rakennusmateriaalien – nimenomaan tässä järjestyksessä – kierrätystä on kehitetty käytännönläheisesti ja kokeilemalla – myös liiketaloudellisesti. Meillä taas keskustelu pyörii vastuissa ja kelpoisuuksissa, samalla kun Suomi pitää perää eurooppalaisissa rakentamisen kierrätystilastoissa.
Eräitä selittäviä tekijöitä voivat olla tekemisen mittakaava ja resurssit sekä Suomessa perinteisen varovainen viranomais-, tilaaja- ja hankintaosaaminen. Selosteiden ja selvitysten tuottaminen ja vaatimusten asettaminen näyttää helpommalta suurille toimijoille kuin vaikkapa pienille rakennustuote- ja -materiaalivalmistajille – tai arkkitehti- ja muille suunnittelutoimistoille.
Meillä keskustelu pyörii vastuissa ja kelpoisuuksissa, samalla kun Suomi pitää perää eurooppalaisissa rakentamisen kierrätystilastoissa.
Onko niin, että meillä lainsäädännön ja rakennusalan toimijoiden sekä poliittisten päättäjien tavoitteet kohtaavat huonosti? Ja tuloksena on liian usein kansallisiin etuihin ja pienten toimijoiden puolustamiseen verhottua jarruttelua? Ilmastovaikutteisten muutosten vastustaminen on helppoa ja halpaa mutta samalla lyhytnäköistä edunvalvontaa; kestävämpää ja vastuullisempaa olisi panostaa yhdessä vaikuttaviin toimenpiteisiin niin tutkimuksessa, koulutuksessa, tuotekehityksessä kuin lainsäädäntötyössä.
Malmössä tuli jälleen esiin, että Pohjois-Euroopan rakentamisen vaikutus globaaliin ilmastonmuutokseen on kokoaan suurempi, eikä ilmastonmuutosta rajoittavien kansallisten ja pohjoismaisten toimenpiteiden vaikutusmahdollisuuksia tulisi siksi aliarvioida eikä vastuita vähätellä. Pohjoismaiden ja Baltian maiden tulee jatkaa ja kehittää toisiamme tukevaa, kannustavaa ja keskenään erilaistenkin, mutta yhteisiin tavoitteisiin tähtäävien toimenpiteiden vertailevaa yhteistyötä – myös pärjätäksemme paremmin eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa kehityksessä.