Kansainvälisen arkkitehtikongressin keskusteluissa toistui, miten uuden rakentamista tulee välttää viimeiseen asti. Ympäristötietoisimmankaan rakennushankkeen positiiviset elinkaarivaikutukset eivät toteudu lähimmän kymmenen vuoden aikana.
Kööpenhaminassa heinäkuussa pidetyn Kansainvälisen arkkitehtiliitto UIA:n maailmankongressin ”Leave no one behind” ja sen jälkeen pidetyn yleiskokouksen perusteella muodostui rikas, moniulotteinen ja samalla yllättävänkin yksituumainen kuva ajankohtaisista arkkitehtuurin teemoista ja tehtävistä.
Keskustelujen ja esitysten kirjon ansiosta tämänvuotinen kongressi poikkesi huomattavasti edellisestä kokemuksestani Barcelonassa vuonna 1996, jolloin tapahtumaa hallitsivat tähtiarkkitehtien tuhansia kuulijoita vetäneet esitykset.
Kööpenhaminassa korostui parhaillaan käynnissä olevan Venetsian arkkitehtuuribiennaalin tapaan, että arkkitehtuuria tarvitaan enemmän kuin koskaan ja kaikkialla maailmassa, erityisesti kehittyvissä maissa ja nimenomaan paikallisista lähtökohdista.
Suuret arkkitehtuuritapahtumat voivat parhaimmillaan haastaa perinteistä arkkitehtuuriajattelua ja -kenttää. Yhteiset uhkat, kärjessä ilmastonmuutos ja luontokato, edellyttävät paikallista osaamista ja voimavaroja hyödyntäviä sekä kehittäviä ratkaisuja eri puolilla maailmaa. On keskusteltava myös siitä, miten, missä ja kenen kanssa arkkitehtien tulee toimia tavoitellessamme samalla kulttuurisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaista, kestävää ja tervettä yhteistä maailmaa, jossa ketään ei jätetä jälkeen eikä yksin.
Suuret arkkitehtuuritapahtumat voivat parhaimmillaan haastaa perinteistä arkkitehtuuriajattelua ja -kenttää.
Maapallon lämpöennätykset rikkoutuivat maailmankongressin aikana. Keskusteluissa, esityksissä ja käytävillä toistui, kuinka uuden rakentamista tulee välttää viimeiseen asti; ympäristötietoisimmankaan uudisrakentamishankkeen positiiviset elinkaarivaikutukset eivät yleensä ehdi toteutua lähimmän kymmenen tai viidentoista vuoden aikana. Maailmankongressin tapahtumat läpäisi vahvasti viesti future is now, tulevaisuus on nyt.
Arkkitehtuurin ja arkkitehdin ammattikuvan muutosta pidettiin välttämättömänä. Kaikkien rakentamisen osaajien tulee kohdistaa luova suunnitteluosaamisensa olemassa olevan ympäristön ja rakennuskannan hyödyntämiseen. Arkkitehtien, insinöörien sekä muiden asiantuntijoiden ja rakentajien on haettava uusia innovatiivisia ratkaisuja yhdessä – ja käyttäjien kanssa.
Erityisesti Aasian ja Afrikan edustajat painottivat osallisuuksien ja kumppanuuksien merkitystä vaikuttavan arkkitehtuurin tekemisessä. UIA:n pääsihteeriksi yleiskokouksessa valittu macaolainen Rui Leão havainnollisti kahvitaukokeskustelussamme asiaa esittämällä, että länsimaissa arkkitehdit koulutetaan suunnittelemaan for the people, ihmisille, kun taas he pyrkivät toimimaan with the people, ihmisten kanssa.
Onkohan näin? Joka tapauksessa luonnon monimuotoisuuden huomioiminen ja luontokadon rajoittaminen edellyttänee vastaavankaltaista asennemuutosta with the nature, luonnon kanssa.
Kuten tanskalainen kaupunkisuunnittelija Jan Gehl totesi paneelikeskustelussa Melbournen kaupunginarkkitehti Rob Adamsin kanssa, kaupunkisuunnittelussa on nyt katsottava sivummalle ja haettava ratkaisuja niille ympäristöille, joissa ei voi tapahtua niin paljon kuin keskustoissa. Ja: omien virheiden tunnistaminen on edellytys uusien, parempien ratkaisujen löytämiselle ja luomiselle.
Lopuksi onnittelen Paula Huotelinia ansaitusta valinnasta UIA:n neuvostoon. Kiitokset myös kaikille UIA:n maailmankongressin tapahtumiin osallistuneille safalaisille. Meitä ei tällä kertaa ollut kovin montaa – toivottavasti Barcelonan kongressissa vuonna 2026 on jo enemmän