3A Talks -keskustelussa pohdittiin museohankkeen kestävyyttä ja merkitystä arkkitehtuuriin kannalta sekä nostettiin esiin museotyön potentiaali positiivisten ilmastovaikutusten edistäjänä.
Uuden arkkitehtuuri ja designmuseon rakentaminen on mahdollisuus viestiä globaalisti kestävän rakentamisen edelläkäkävijyydestä, sanoi uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon hankejohtaja Kaarina Gould marraskuun puolivälissä Helsingissä Puistokatu 4:ssä Tieteen ja Toivon talossa järjestetyssä paneelikeskustelussa.
Suomen arkkitehtiliiton, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon ja Arkkitehtitoimistojen liiton yhdessä Arkkitehtuurimuseon kanssa järjestämän keskustelun aiheena oli uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo suomalaisen arkkitehtuurin edistäjänä. Keskustelussa pohdittiin, mitä Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistäminen tarkoittaa arkkitehtuurin näkökulmasta sekä kestävyyskysymysten kannalta ja mitä etuja museoiden yhdistämisellä on.
”Tavoitteena oli kansainvälinen huipputaso. Haluttiin tuoda jotain uutta, jolla olisi myös valtakunnallista vaikuttavuutta ja globaalia kaikupohjaa”, Gould kertoi toimeksiantajien eli Helsingin kaupungin ja opetus- ja kulttuuriministeriön museohankkeelle asettamista tavoitteista.
Arkkitehtuuri- ja Designmuseoiden organisaatiot yhdistyvät vuodenvaihteessa. Uudelle museolle on tarkoitus rakentaa uusi, yhteinen museorakennus Helsingin Eteläsatamaan. Arkkitehtuurikilpailua museon suunnittelusta valmistellaan parhaillaan, ja tavoitteena on, että rakennus voisi avautua yleisölle vuonna 2030, Gould sanoi.
Arkkitehtikentällä on toivottu, että uusi museo suunniteltaisiin jo olemassa oleviin tiloihin, mikä tuottaisi vähemmän päästöjä kuin kokonaan uuden rakennuksen rakentaminen.
”Uudisrakennuksen perusteena on, että tulevaisuuden museotoiminta vaatii spesifejä olosuhteita ja tiloja”, Gould perusteli. Uudisrakennushankkeessa on Gouldin mukaan painotettu poikkeuksellisen paljon ympäristökestävyyden näkökulmia.
”Hankkeelle on asetettu sadan vuoden elinkaaritavoite, arvioitu hiilijalanjälkeä ja erilaisten sään ääri-ilmiöiden tuomia riskejä, asetettu hyvin tiukat energiavaatimukset ja kohtuullisen tiukat hiilijalanjälkitavoitteet”, Gould sanoi.
Mukana keskustelemassa olivat Gouldin lisäksi Aalto-yliopiston rakennussuunnittelun professori ja arkkitehtuurin laitoksen johtaja Pirjo Sanaksenaho, Tiina ja Antti Herlinin säätiön kehitysjohtaja ja Puistokatu 4:n perustaja Anna Herlin sekä Helsingin varakaupunginvaltuutettu ja Safan entinen varapuheenjohtaja, arkkitehti Noora Laak.
Laak totesi olevansa harmissaan siitä, ettei uutta museota suunniteltaessa päädytty uudelleenkäyttämään jotakin vanhaa kiinteistöä.
”Paikka joka saatiin on toki hieno. Mutta miksi on pakko rakentaa uutta, erityisesti kun ajattelee, miten tärkeä kärkihanke tämä meidän alalle on?”
Kun uudisrakennukseen kerran on päädytty, Laakin toiveena on, että se olisi kiertotaloushanke. Sellaisia on Suomessa toteutettu toistaiseksi vasta vähän.
”Vaikka se olisi kivinen tie, toivon että tässä oltaisiin kunnianhimoisia, jotta hanke olisi uskottava myös nuorille arkkitehdeille ja muille nuoren sukupolven edustajille”, Laak sanoi.
Myös Anna Herlin nosti esiin ekologiset näkökohdat ja totesi Laakin tavoin suosivansa mieluummin vanhaa kuin uutta. Herlin kertoi missionaan olevan ”normalisoida hyvä elämä, joka mahtuu planeetan rajoihin”. Tällä hetkellä suomalaiset kuluttavat luonnonvaroja niin paljon, että jos kaikki eläisivät kuten me, tarvittaisiin neljä maapalloa.
”Mitkä ovat ne normit, jotka johtavat tällaiseen porsasteluun?” Herlin kysyi.
Normien muuttaminen on hidasta, mutta esimerkiksi juuri museotilassa syntyvillä kokemuksilla niihin voi vaikuttaa, Herlin totesi. Hän halusi painottaa hiilikädenjäljen eli positiivisten ilmasto- ja ympäristötekojen merkitystä.
”Olen ollut pitkään innoissani kulttuuriperintö- ja museotyön kädenjäljen potentiaalista. Missä muualla planeetan rajoihin mahtuvaa hyvää elämää voisikaan normalisoida niin kuin siellä?”
”Uskon että omalla toiminnallaan uusi museo pystyy kompensoimaan rakentamisen aiheuttamia ympäristökestävyyden miinusmerkkejä”, Herlin sanoi.
Pirjo Sanaksenaho puolestaan korosti, että kestävää arkkitehtuuria saadaan luomalla korkeatasoista arkkitehtuuria.
”Rakennuksesta huolehditaan ja se kestää, kun siitä pidetään ja sinne halutaan tulla.”
Miksi on pakko rakentaa uutta, erityisesti kun ajattelee, miten tärkeä kärkihanke tämä meidän alalle on?
Museoiden yhdistämisessä nähtiin paljon etuja.
”Tämä on arkkitehtuurimuseolle valtava mahdollisuus laajentaa yleisöpohjaa, kun otetaan rakennetun ympäristön kaikki skaalat mukaan ja luonnonympäristö myös”, Sanaksenaho sanoi.
Keskeistä Sanaksenahon mukaan on, millaista näyttelypolitiikkaa tulevassa museossa tehdään: tarttuvatko näyttelyt ajankohtaisiin kysymyksiin ja puhuttelevatko ne yleisöä.
”Arkkitehtuurimuseo on ollut arkkitehtien safe space, jossa on päästy sanoittamaan arkkitehtuuria niin kuin arkkitehdit sitä sanoittaisivat, ilman että on tarvinnut miettiä esimerkiksi talouden ehtoja. Sellaisena se on ollut arvokas ja tärkeä, mutta koska museolle on muitakin tavoitteita, pitää pohtia miten esitystapoja voisi laajentaa”, Noora Laak sanoi.
Arkkitehtuurimuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja, humanitaarisen arkkitehtuurin työelämäprofessori Saija Hollmén nosti kommenttipuheenvuorossaan esiin Gouldin maininnan uudelle museorakennukselle asetetusta sadan vuoden elinkaaritavoitteesta.
”Sata vuotta ei museaalisessa kontekstissa ole kovin pitkä aika”, Hollmén huomautti. Sekä Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon nykyiset rakennukset että Puistokatu 4 on rakennettu 1890-luvulla.
Keskeistä Hollméninkin mielestä olisi pohtia, miten uusi museo voisi innostaa ja nostaa esiin teemoja, jotka auttaisivat meitä tulevaisuudessa mahtumaan yhden planeetan rajoihin.
Keskustelu oli viimeinen osa kolmen arkkitehtuurimuseoaiheisen 3A Talks -keskustelun sarjaa. Ensimmäisessä osassa syyskuussa käsiteltiin museon perintöä ja merkitystä suomalaiselle arkkitehtuurille ja toisessa osassa lokakuussa keskusteltiin arkkitehtuurin esittämisestä museo- ja näyttelykontekstissa.
Kaikki kolme keskustelua löytyvät tallenteina Archinfon Youtube-kanavalta.
Uuden museoyhtiön hallitus Petri Tervonen (vas.), Laura Aalto, Kaarina Gould (pj.), Jenni Reuter, Katri Viippola ja Pauli Sivonen. Kuvasta puuttuu Mikael Silvanto. Kuva: Anni Koponen
Suomen arkkitehtuurimuseon säätiö ja Designmuseon säätiö sulautuvat 1. tammikuuta 2024 uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota varten perustettuun Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiöön. Museoiden toimintaa ylläpitämään on perustettu AD-museo Oy.
Seuraavat vuodet museot toimivat vielä nykyisissä rakennuksissaan ja erillisinä brändeinä, kunnes uutta museota varten suunniteltu uudisrakennus valmistuu, arvion mukaan vuonna 2030.
Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö on nimittänyt AD-museo Oy -yhtiön hallitukseen Aalto-yliopiston viestintäjohtaja Laura Aallon, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja Kaarina Gouldin (pj), professori, arkkitehti SAFA Jenni Reuterin, muotoilija, yrittäjä Mikael Silvannon, Serlachius-museoiden museonjohtaja Pauli Sivosen (vpj), Fiskarsin liiketoimintajohtaja Petri Tervosen ja Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Katri Viippolan.
Museoyhtiön siirtymäkauden toimitusjohtajaksi on nimitetty Designmuseon johtajana vuodesta 2012 toiminut Jukka Savolainen (M.A.). Arkkitehtuurimuseon johtajana vuodesta 2020 työskennellyt Carina Jaatinen (FM) vastaa uuden museoyhtiön sisältöpalveluista.