Pääkirjoitus: Uhkaavatko yrityskaupat arkkitehtuurin laatua?

Yksi arkkitehtuurin alan tabuista on pitkään ollut arkkitehtitoimistojen rooli yritystoimintana. Sen sijaan, että puhuisimme avoimesti toimistojen liikevaihdoista, tuloksista ja strategioista, kuten rakennusalalla muuten tehdään, alan sisäinen keskustelu on keskittynyt arkkitehtuurin toiminnallisuuteen, esteettisiin elämyksiin ja kulttuurisiin merkityksiin.

Nämä kaikki ovat tietysti tärkeitä asioita, mutta nekin ovat riippuvaisia suunnittelun taloudellisista reunaehdoista, esimerkiksi toimistojen omistuspohjasta.

Siitä lähtien, kun Theodor Decker, Theodor Höijer, Axel Loenbohm ja Frans Anatolius Sjöström perustivat vuonna 1872 Suomen ensimmäisen varsinaisen arkkitehtitoimiston, Byrån för arkitektur och praktiska byggnadskonst, ovat arkkitehtiomisteiset toimistot hallinneet suomalaista arkkitehtuurikenttää. Nyt tämän toimintamallin valta-asema näyttää hiljalleen murenevan, kun moni tunnettu toimisto siirtyy joko monialaisten suunnittelu- ja konsulttiyritysten tai pääomasijoittajien haltuun.

Alan toimijoilla on käynnissä olevasta kehityksestä kovin vastakkaisia näkemyksiä, kuten saamme lukea Silja Ylitalon tähän numeroon kirjoittamasta jutusta. Monet pelkäävät arkkitehtien vaikutusvallan ja sitä kautta arkkitehtuurin laadun heikkenevän, kun taas toiset uskovat suurempien yksiköiden ja ulkopuolisen pääoman mahdollistavan toimistojen kansainvälistymisen.

Eroja löytyy myös siitä, nähdäänkö ongelmaksi toimeksiantojen keskittyminen suurille toimijoille ylipäänsä vai nimenomaan omistuksen siirtyminen pois suunnittelijoiden käsistä.

Koska Suomessa kyse on melko tuoreesta ilmiöstä, on vielä liian aikaista tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä sen vaikutuksista suunnittelun laatuun. Muissa Pohjoismaissa vastaava prosessi on ollut käynnissä jo pidempään, eivätkä ainakaan pahimmat pelot näytä siellä toteutuneen.

Esimerkiksi tanskalainen Henning Larsen tekee edelleen korkeatasoista arkki­tehtuuria, vaikka siirtyikin Ramboll-konsernin omistukseen vuonna 2020. ­Paljon on siis kiinni siitä, että omistaja uskoo kunnianhimoisen suunnittelun tuottavan sille lisäarvoa.

Yksi arkkitehtuurin alan erikoisuuksista on, että yrityskauppojen kohteena ovat nimenomaan tunnetut, pitkäikäiset toimistot, eivät innovatiiviset start-upit, kuten monella muulla alalla. Arkkitehtuuria uudistavat ideat tulevatkin epäilemättä myös jatkossa nuorten arkkitehtien työhuoneilta, ja alan toimijoiden tulisi yhdessä varmistaa, että uusille tekijöille säilyy reitti itsenäiseen yritystoimintaan.

Arkkitehtuuria uudistavat ideat tulevat epäilemättä myös jatkossa nuorten arkkitehtien työhuoneilta.

Yksi tällainen reitti ovat arkki­tehtuurikilpailut, jotka mittaavat myös suunnittelun laatua. Toistaiseksi selkeä enemmistö kilpailuissa palkittujen ­töiden tekijöistä on arkkitehtiomisteisia toimistoja, mutta mukaan mahtuu yhä enemmän muitakin toimijoita. Viimeisen vuoden aikana ei ole voinut olla kiinnittämättä huomiota sijoittajaomisteisen Arcon kilpailumenestykseen. Tässä numerossa esiteltävän Turun historian ja tulevaisuuden museon kilpailun voitto taas meni Siggelle, joka yhdistyi talvella sijoittajaomisteisen Sarcin kanssa – ­ehdotus tosin oli tehty ennen toimistojen sulautumista.

Arkkitehtuurin laatua mittaa myös Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto, joka jaettiin hieman ennen tämän numeron ilmestymistä JKMM Arkkitehtien suunnittelemalle Tammelan stadionille.

Pääsuunnittelija Samuli Miettinen kertoo haastattelussamme stadionin kymmenvuotisen suunnittelun haasteista sekä siitä, miten JKMM onnistuu vuodesta toiseen saamaan projektejaan Finlandia-palkintoehdokkaiksi. Miet­tinen on äänessä myös aiemmin maini­tussa toimistojen keskittymistä käsittevässä jutussa, jossa hän puolustaa voimakkaasti omistajuuden pitämistä arkkitehtien käsissä.

Kuten vanha sanonta kuuluu: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Pääkirjoitus on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 4/24.