Purkaminen ja uudisrakentaminen tuottaa valtavan hiilipiikin juuri nyt, kun ilmastopäästöjä pitäisi nopeasti vähentää. Purkamista on mahdotonta perustella ainakaan ilmastonmuutoksen torjunnalla, niin kuin Aktian talon tapauksessa on yritetty tehdä.
Suomalaisen rakennussuojelun historian voisi helposti kertoa muutaman julkista keskustelua herättäneen tapauksen kautta. Tarina alkaisi Vanhan Porvoon suojelukiistalla 1900-luvun alussa ja jatkuisi Kaartin kasarmin, hotelli Kämpin, Puu-Käpylän ja Tampereen Verkatehtaan kautta kohti nykypäivää. Osa näistä merkkipaaluista onnistuttiin suojelemaan ja osa menetettiin, mutta kaikki kiistat saivat aikaan muutoksia suojelun käytäntöihin.
Vastaavanlaista symbolia on kaivattu myös parhaillaan meneillään olevalle purkuaallolle. Esimerkiksi Helsingin keskustasta on kadonnut viime vuosina lukuisia 1950–1970-lukujen toimistorakennuksia ilman suurempaa hälyä.
Nyt ilmapiiri näyttää vihdoin muuttuneen. Joulukuussa esitelty suunnitelma korvata Mannerheimintielle vuonna 1963 valmistunut niin sanottu Aktian talo uudella toimistorakennuksella on synnyttänyt vilkkaan keskustelun rakennuksen arvoista ja purkamisen mielekkyydestä yleisemmin.
Aktian talon omistaja Sponda on perustellut purkamista sillä, ettei rakennukseen ole mahdollista sovittaa nykyaikaista talotekniikkaa matalien kerroskorkeuksien takia. Lisäksi se on väittänyt, että uudisrakennus on paremman energiatehokkuutensa vuoksi peruskorjausta ympäristöystävällisempi vaihtoehto ja edistää siten Helsingin kaupungin ilmastotavoitteita.
Arkkitehtiuutisten toimitussihteeri Silja Ylitalo otti artikkelissaan selvää, voiko väite pitää paikkansa. Vertailun lähtöarvot ja johtopäätökset herättivät niitä tutkineissa asiantuntijoissa suuria epäilyksiä, mutta tarkkoja laskelmia emme pyynnöistä huolimatta saaneet käyttöömme.
Ja vaikka laskelmat pitäisivätkin paikkansa, tuottaa uudisrakentaminen valtavan hiilipiikin juuri nyt, kun ilmastopäästöjä pitäisi nopeasti vähentää. Parempi energiatehokkuus kompensoi sen vasta vuosikymmenten päästä, jolloin yhteiskunnan pitäisi jo muutenkin olla hiilinegatiivinen. Purkamista on siten mahdotonta perustella ainakaan ilmastonmuutoksen torjunnalla.
Nyt ilmapiiri näyttää vihdoin muuttuneen.
HIILIJALANJÄLJEN lisäksi purkamista ja säilyttämistä pitää tietysti arvioida rakennuksen kaupunkikuvallisten ja arkkitehtonisten arvojen pohjalta. Julkisuudessa on esitetty niistä monenlaisia näkemyksiä – on jopa ehdotettu Aktian talon tieltä puretun uusrenessanssitalon rekonstruktiota, joko kokonaisena tai ainakin Kalevankadun kulman osalta. Näin voitaisiin paikata kortteliseinämän rikkova sisäänveto, joka sai osakseen kritiikkiä jo rakennuksen valmistuttua. Ratkaisu ei näytä edelleenkään kovin onnistuneelta, mutta muutoin suuri liiketalo on sulautunut osaksi keskustan kaupunkikuvaa. Kalevankadun puolen aukkokin olisi helppo korjata maltillisella lisärakentamisella.
Tätä kirjoitettaessa Aktian talon kohtalo näyttää valitettavasti sinetöidyltä. Nyt voi lähinnä enää toivoa, että siitä muodostuu samanlainen käännekohta rakennussuojelun tarinassa kuin hotelli Kämpistä aikanaan.