Kun energiantuotanto siirtyy fossiilisista polttoaineista uusiutuviin, paine rakentamisen päästöjen vähentämiseen kasvaa, kirjoittaa Kristo Vesikansa Arkkitehtiuutisten pääkirjoituksessaan.
Uudistetulla konseptilla järjestetty Arkkitehtipäivä kokosi huhtikuun alussa Helsingin Suvilahteen kolmisensataa safalaista seuraamaan esityksiä ja keskusteluita liiton tämän vuoden teemasta ”kestävä talous”.
Kun teemasta päätettiin viime syksynä, kukaan tuskin osasi ennakoida, kuinka ajankohtainen siitä muodostuisi. Tammikuussa tapahtunut vallanvaihdos Yhdysvalloissa on saanut aikaan poliittisen ja taloudellisen turbulenssin, joka on tehnyt talouden suhdanteiden ennakoimisesta miltei mahdotonta.
Rakennusalalle, jossa investoinneista saadaan tuottoja vasta vuosien päästä, tällainen epävarmuus on tietysti myrkkyä. Kuten tästä numerosta saamme lukea, arkkitehtien työllisyystilanne on jo nyt heikoin sitten 1990-luvun lamavuosien, eikä nopeaa käännettä parempaan ole näköpiirissä.
Laskusuhdanteen positiivisena puolena voi ehkä pitää ilmastonmuutoksen väliaikaista hidastumista, mutta pitkän tähtäimen kestävyystavoitteiden saavuttamisesta se ei tee yhtään helpompaa. Siihen tarvitaan jatkossakin kansallisen ja EU-tason sääntelyä, yksityisen sektorin innovaatioita sekä valistuneita kuluttajavalintoja. Noin kolmanneksen ilmastopäästöistä tuottavalle kiinteistö- ja rakennusalalle lankeaa tässä projektissa raskas taakka.
Arkkitehtipäivän tapahtumapaikka, Selim A. Lindqvistin suunnittelema Suvilahden entinen sähkövoimalaitos, tarjosi erinomaisen taustan näille keskusteluille. Vuosina 1909–1913 valmistunut, betonirakentamisen pioneeritöihin kuuluva kivihiilivoimala on sekä fossiilitalouden monumentti par excellence että varhainen esimerkki teollisuusarkkitehtuurin uudelleenkäytöstä liikunnan, kulttuurin ja tapahtumien tarpeisiin.
Seuraavaksi opit pitäisi skaalata paljon suurempaan mittakaavaan esimerkiksi kun suunnitellaan uutta käyttöä rakennuksen sisäänkäynniltä näkyvälle, pari vuotta sitten toimintansa lopettaneelle Hanasaaren voimalaitokselle.
Sopivasti Arkkitehtipäivän alla Helsinki sulki myös viimeisen kivihiiltä polttaneen voimalaitoksensa Salmisaaressa. Energiantuotannon siirtyessä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin tuotantotapoihin lisääntyy paine vähentää rakentamisen päästöjä. Se edellyttää niin siirtymistä vähähiilisiin materiaaleihin, nykyisen rakennuskannan oivaltavaa korjaamista ja uudelleenkäyttöä kuin rakennusosien kierrättämistä silloin, kun purkaminen on välttämätöntä.
Tässä suhteessa kansainvälisestikin merkittävää pioneerityötä on tehty Tampereen yliopiston koordinoimassa ReCreate-tutkimushankkeessa, jossa etsitään uutta käyttöä purkutalojen betonielementeille. Tämän numeron haastattelussa hankkeen vetäjä, professori Satu Huuhka kertoo loppusuoralla olevan hankkeen tuloksista sekä millaista on johtaa monialaista ja monikansallista tutkimusryhmää.
Kestävyysmurros edellyttää myös arkkitehtitoimistojen toimintatapojen päivittämistä. Arkkitehtipäivän pääpuhujina kuultiin kahta hyvin erilaista toimijaa. Henning Larsenin suunnittelujohtaja Louis Becker esitteli nykyisin Ramboll-konsernin omistaman ja satoja arkkitehteja kahdeksassa maassa työllistävän suurtoimiston projekteja eri mantereilta.
Lähestulkoon hengästyttävä esitys toi hyvin esiin, kuinka kunnianhimoisia projekteja yritys pystyy monipuolisen ammattitaitonsa avulla parhaimmillaan toteuttamaan. Mutta voiko eri puolille maailmaa toimivien lukuisten tiimien työtä ohjata johdonmukainen arkkitehtoninen ajattelu, tai onko se nykypäivänä edes tarpeen?
Toisen keynote-esityksen pitänyt virolainen Arhitekt Must edustaa perinteistä arkkitehtivetoista studiota, joka nojaa vahvasti kolmen perustajaosakkaan osaamiseen ja näkemyksiin. Tämän numeron haastattelussa he kertovat toimiston kahdentoista vuoden mittaisista vaiheista sekä miten pienehkö toimija voi ratkoa aikamme suuria haasteita.