Pääkirjoitus: Eteläranta tarvitsee yleisen arkkitehtuurikilpailun
Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 2/2021.
Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 2/2021.
Helsingin Eteläsataman länsirannan, Makasiinirannan ja Olympiarannan asemakaavan muutostyö käynnistyi osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla tammikuussa. Tässä lain edellyttämässä menettelyssä kaavan osallisille annetaan mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavan lähtökohdista, tavoitteista ja kaavoitusmenettelystä.
Alue on osa valtakunnallisesti merkittävää kansallismaisemaa, joten osallisia taidamme olla me kaikki.
Helsingin kaupungin kerrokantasi.hel.fi -sivulle on koottu aluetta koskevat suunnitteluperiaatteet. Alueen suunnittelun lähtökohdaksi on tehty myös hyödyllisiä selvityksiä, joita löytyy kartta.hel.fi -sivulta. Ne antavat hyvän lähtökohdan kaavamuutostyössä tarvittavien ja lainkin edellyttämien vaihtoehtosuunnitelmien laadinnalle ja vertailulle.
Paras tapa saada vaihtoehtoisia suunnitelmia olisi yleinen arkkitehtuurikilpailu.
Helsingin kaupunginhallitus päätti kuitenkin viime marraskuussa varata alueen niin sanotulle laatu- ja konseptikilpailulle. Päätös tehtiin ennen kuin kaavan osalliset olivat saaneet mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä.
Päätös tehtiin ennen kuin kaavan osalliset olivat saaneet mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä.
Laatu- ja konseptikilpailu esitetään suunnattavaksi ”rakennus- ja kiinteistöalan toimijoille, joilla on tekniset ja taloudelliset edellytykset toteuttaa kokonaisuus asetetussa määräajassa”.
Alue luovutetaan siis toteutettavaksi toimijalle, joka esittää laadullisesti parhaan suunnitelman. Tällaisia toimijoita, joilla on varaa ostaa koko alue ja rakentaa se valmiiksi, ei löydy monia. Muihin vastaaviin kilpailuihin on osallistunut yleensä yhdestä viiteen toimijaa. Vaihtoehtoja kaavoituksen pohjaksi saadaan siis vain muutama.
Yleisistä arkkitehtuurikilpailuista on Suomessa yli satavuotiset kokemukset. Suomalainen kilpailujärjestelmä on luonut perustan maamme arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun kansainväliselle menestykselle. Koko kilpailujärjestelmä kehittyi osaltaan estämään viime vuosisadan alun kiinteistökeinottelua ja edistämään reilua peliä toimeksiannoissa.
Yleinen kilpailu tarjoaisi arkkitehtuurin ja muotoilun kentälle ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua arkkitehtuuri- ja designmuseon ympäristön suunnitteluun. Museosta tavoitellaan maailmanluokan kohdetta. Mikäli museon ympäristö ei yllä maailmanluokan tasolle, pelkästä museorakennuksesta järjestettävällä yleisellä arkkitehtuurikilpailulla on vaikea paikata ympäristön puutteita.
Helsingin tulisi täydentää marraskuista päätöstään niin, että alueen kaavoituksen pohjaksi järjestettäisiin yleinen arkkitehtuurikilpailu. Tontinluovutus- ja toteutuskilpailuja tarvitaan myöhemmin asemakaavan periaatteiden varmistuttua.
Tuomo Hahl
SAFAn varapuheenjohtaja