Pääkirjoitus: Ennen työkokemusta hankittiin opintojen ohella, nykyopiskelijoita patistellaan valmistumaan ensin
Lähestyvä syksy merkitsee myös korkeakoulujen lukuvuoden alkua. Tavallisesti aika on otollinen omien opiskeluaikojen nostalgiseen muisteluun, mutta tänä syksynä päällimmäisenä mielessäni on huoli erityisesti kandivaiheen opiskelijoista, jotka ovat suorittaneet pääosan opinnoistaan kotoa käsin.
Safan keväällä tekemän opiskelijakyselyn mukaan korona on lisännyt opintojen kuormittavuutta ja vaikeuttanut erityisesti harjoitustöiden ohjaamista ja ryhmätyöskentelyä.
Inhimillinen vuorovaikutus – kurssikavereihin tutustuminen ja ongelmien yhdessä ratkominen – on tärkeä osa opintoja, eikä siis ole ihme, että opintoihin ja korkeakouluyhteisöön kiinnittyminen on koettu vaikeaksi zoom-ikkunan kautta. Opiskelijat ovat järjestäneet toisilleen vertaistukea verkon välityksellä, mutta pandemian hellittäessä jälkihoitoon tarvitaan koko ammattikuntaa niin työpaikoilla, yliopistoissa kuin Safan piirissäkin.
Koronan aiheuttamien poikkeusolojen ohella arkkitehtikoulutus on ollut muutoksessa jo pitkään. Tutkinto jaettiin vuonna 2005 kandi- ja maisterivaiheeseen, opintoaikoja rajattiin ja myöhemmin yliopistojen rahoitus sidottiin yhä tiiviimmin tavoiteajassa valmistuvien opiskelijoiden osuuteen.
Malli ohjaa voimakkaasti niin opiskelijaa kuin yliopistoa tiiviiseen opintojen suorittamiseen, minkä jälkeen on tarkoitus siirtyä työelämään. Aiempi käytäntö, jossa opiskelijan oli mahdollista hankkia jopa vuosia oman alan työkokemusta opintojen rinnalla ja kypsyä suunnittelijana ennen valmistumista, ei ole enää mahdollinen.
Vastuuta muutoksesta ei voi sysätä opiskelijoiden tai nuorten arkkitehtien harteille.
Samalla kun nykyjärjestelmää pitää pyrkiä parantamaan, meidän on ammattikuntana tunnustettava nämä opiskelua voimakkaasti ohjaavat reunaehdot. Vastuuta muutoksesta ei voi sysätä opiskelijoiden tai nuorten arkkitehtien harteille, vaan meidän on oltava valmiita päivittämään käsitystämme perustutkinnon roolista arkkitehdiksi kasvamisessa.
Monipuolistuva arkkitehdin ammattikuva vaatii taitojen ja tietojen kartuttamista myös – ja erityisesti – valmistumisen jälkeen. Perustutkinnon voisi nähdä “valmiin arkkitehdin” sijaan lähtökohtana, jolle myöhempi ammatissa kasvaminen ja elinikäinen oppiminen perustuu.
Opiskelijoita ja nuoria arkkitehteja ei tule jättää yksin, oli kyse sitten koronapandemiasta tai opintojen tavoiteajoista. Toivon, että liittovaltuustoryhmät pohtivat syksyn vaalejakin ajatellen keinoja, joilla nuoret ammattikunnan jäsenet voivat tulevaisuudessa päästä paremmin kiinni työelämään ja osaksi arkkitehtiyhteisöä. Viime vuonna pilotoitu Safan mentorointiohjelma on osoittautunut yhdeksi erinomaiseksi keinoksi jakaa kokemuksia ja mahdollistaa kohtaamisia jäsenten välillä. Mentorointiohjelman toisen kierroksen haku mentoreille ja aktoreille on nyt käynnissä.
Noora Laak
Safan hallituksen varapuheenjohtaja