Pääkirjoitus: Engel ja me
Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 12/2020.
Olen ostanut sata kyynärää karkeaa suomalaista verkaa, jonka aion myydä Tallinaan heti jäiden lähdettyä. Moninaiset ovat tavat, joilla arkkitehti saa näinä päivinä hankkia elantonsa.
Näin totesi Carl Ludvig Engel 202 vuotta sitten. Arkkitehti teki silloin moninaisia hommia. Sama pätee edelleen: koskaan ei voi tietää, mitä kaikkea tulee tekemään, vaikka olisi kouluttautunut arkkitehdiksi.
Rakentaminen on pääpiirteissään kolmivaiheista. Siihen kuuluu piirtäminen, odottelu ja rakentaminen.
Rakentaminen on muuttunut. Se on nykyisin yksivaiheista. Siihen kuuluu piirtäminen ja yhtaikainen rakentaminen. Odottelua odotellessa.
Myönnän, että paneudun piirroksiin enemmän kuin tarve vaatii. Ikään kuin ne eivät olisikaan rakentamisen välivaihe, vaan jotakin lopullista.
Tämän paneutumisen useimmat arkkitehdit yhä tunnistavat. Monet kutsuvat sitä kutsumukseksi.
Halusin perustaa puutarhan. Vaikea sanoa tarkkaa syytä tälle intohimolle, mutta hetkellinen se ei ollut.
Niinpä.
Ruusut tuoksuvat voimakkaimmin aamulla ja myös parhaat ajatukset syntyvät aamuisin.
Tosin aamu valkenee tähän vuodenaikaan miltei lounasaikaan.
Haluaisin rakentaa Helsinkiin jotain ennennäkemätöntä, joka olisi heti kaikkien omaa. Tämä voisi olla onnistuneen julkisen rakennuksen öinen määritelmä.
Omaksi tunteminen ja yhtä aikaa yllätyksellisyys on kieltämättä kiehtova ja samalla varsin kunnianhimoinen tavoite. Engel onnistui tavoitteessaan.
Jos ennen näytti siltä, että rakennukset olivat tuulahdus menneiltä ajoilta, pian näyttää siltä kuin ihmiset olisivat vanhentuneet.
Tältä kieltämättä tuntuu nyt.
Arkkitehtina yritän ymmärtää tämän: kaupunki on kaikille erilainen. Ympäristö, se on ihmisen itsepintaisimpien ajatusten monumentteja. Tämän tietäen haluan pystyttää rakennuksia, jotka ovat mahdollisimman monelle todellisia. Koen tämän julkisten rakennusten onnistumisen edellytykseksi. Huone taas on sydämen järjestys, sen kestävimpien kappaleiden heijastus.
Teemme pysyvää arkkitehtuuria, erilaisille ihmisille. Olkoon tämä haaste ja innoitus jokapäiväiseen työhömme.
Tällaista sunnuntaita varten on tehtävä kuusi päivää ankaraa työtä. Mikä näyttää nyt helpolta ja nokkelalta, on vaivoista puristunutta ja avaraa vain pienen hetken.
Luontevan yksinkertaisuuden salaisuus: armoton työnteko. Toimii edelleen.
Toisaalta lumen peittämänä keskeneräinenkin näyttää valmiilta.
Lumi sataa tyhjään kaupunkiin. Helsinki on kaunis kaupunki, jos muistaa olla katsomatta vain tätä hetkeä. Toisaalta lumen peittämänä keskeneräinenkin näyttää valmiilta.
On asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Toiset sattumat ovat puolellamme, toiset meitä vastaan.
”Kauneus on moninaisuutta yksinkertaisessa… Kauneutta kuvaava linja on elliptinen. Siinä on mukana sekä yksinkertaisuus että pysyvä muutos; elliptistä linjaa ei näet voi kuvata ympyrän avulla ja se muuttaa jokaisessa pisteessä suuntaansa.”
Tämä on Engelin lainaus Johann Joachim Winckelmannilta. Kauneus on puhuttanut kauemmin kuin 200 vuotta – ja puhuttaa yhä. Siihen on syynsä.
Engelin kokemukset pohjoisessa, vieraassa kaupungissa ovat lohdullista ja kaunista luettavaa. Kohta ruusut jo kukkivat. Hyvää joulunaikaa kaikille!
Henna Helander
Safan puheenjohtaja
Lainaukset ovat Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -kirjasta, joka voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016.