Onko merkkipäivinä aina välttämätöntä ylistää kauan sitten edesmenneiden henkilöiden saavutuksia, vai voisivatko ne tarjota tilaisuuden tarkastella heidän toimintaansa kriittisesti, kysyy Kristo Vesikansa pääkirjoituksessaan.
Viime aikoihin tuntuu osuneen suoranainen suma tunnettujen arkkitehtien merkkipäiviä. Elokuun lopulla Eliel Saarinen olisi täyttänyt 150 vuotta ja Reima Pietilä 100 vuotta. Alkuvuodesta ehdimme jo viettää Alvar Aallon 125-vuotispäivää, ja viime vuoden lopulla muistettiin satavuotiasta Elissa Aaltoa sekä 250-vuotiasta Carlo Bassia, unohtamatta tietenkään Wivi Lönnin 150-vuotisjuhlaa toukokuussa 2022.
Eikä juhlinta tule suinkaan loppumaan tähän: lähivuosina voimme nostaa maljan muiden muassa satavuotiaan Aarno Ruusuvuoren, 150-vuotiaan Sigurd Frosteruksen ja 250-vuotiaan Carl Ludvig Engelin muistoksi.
Merkkipäivät ovat tietysti oivallinen tapa muistaa arvovaltaisten kollegojen saavutuksia ja nostaa esiin arkkitehtuurin merkitystä laajemminkin. Samalla ne pakottavat pohtimaan, keitä oikeastaan pidämme muistamisen arvoisina, ja kenen vallassa on päättää siitä.
On myös aiheellista kysyä, miksi miellämme arkkitehtuurin edelleen näin vahvasti henkilöiden kautta, vaikka tutkimus korostaa yhä enemmän verkostojen, käytäntöjen ja prosessien merkitystä. Entä onko merkkipäivinä aina välttämätöntä ylistää kauan sitten edesmenneiden henkilöiden saavutuksia, vai voisivatko ne tarjota tilaisuuden tarkastella heidän toimintaansa myös kriittisesti? Kovin montaa esimerkkiä tästä ei ainakaan tule mieleen.
Juhlimisen aihetta tarjoaa myös lokakuussa kymmenettä kerran jaettava Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto, jonka ehdokkaat esitellään Arkkitehtiuutisten tässä numerossa. Kuten aiemmillakin kerroilla, ne ovat kaikki korkeatasoista arkkitehtuuria, mutta valintaprosessissa on mukana arvaamaton tekijä: ulkopuolinen valitsija, joka arvioi ehdokaskohteita omista lähtökohdistaan ja omilla kriteereillään. Palkinnon tämänvuotinen valitsija Anna Herlin kertoo haastattelussa, millaisilla silmälaseilla hän tarkastelee arkkitehtuuria.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto on herättänyt alusta saakka keskustelua, onko erilaisia rakennushankkeita mielekästä laittaa samalla viivalle, vai pitäisikö mieluummin jakaa erilliset palkinnot esimerkiksi uudis- ja korjauskohteille tai julkisille rakennuksille ja asuntosuunnittelulle. Tässä numerossa Arkkitehtuurin Finlandian vaiheisiin merkittävästi vaikuttaneet Rainer Mahlamäki ja Paula Huotelin kertovat, miksi nykyiseen ratkaisuun aikanaan päädyttiin ja pohtivat, miten palkintoa voitaisiin uudistaa. Keskustelu aiheesta tulee epäilemättä jatkumaan, kun ehdokkaat on nyt julkistettu ja varsinkin myöhemmin syksyllä, jolloin palkinnon saaja selviää.
Muutoksia arkkitehtien työkenttään aiheuttavat myös uuden hallituksen poliittiset linjaukset. Kysyimme kolmelta asiantuntijalta näkemyksiä siitä, miten kesäkuussa julkistettu hallitusohjelma tulee vaikuttamaan rakennettuun ympäristöön ja sen suunnitteluun. Varsinkin ohjelmaan kirjattu tavoite muuttaa keväällä hyväksyttyä rakentamislakia edellyttää arkkitehtikunnalta määrätietoista vaikuttamista, jotta onnistuneet uudistukset saadaan säilymään ja lain lukuisat ongelmat korjattua.