Pääkirjoitus: Asumisen vuosi 2020
Teksti on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 1/2020.
Omat vanhempani olivat kotoisin maalaistaloista. Samassa pihapiirissä tehtiin työtä monipaikkaisesti: hyötyviljeltiin, seurusteltiin naapurien kanssa, vietettiin vähäistä vapaa-aikaa, luettiin ja opiskeltiin, käytiin portin pieleen pysähtyvässä myymäläautossa tai ostettiin naapurilta, kasvatettiin eläimiä ja lapsia. Elämä oli kokonaisvaltaista toimintaa, jota ei eroteltu funktioittain.
Digitaalisuuden myötä olemme palaamassa alkujuurille. Ehkä tiukka funktionaalisuus, niin kuin me sen tunnemme, oli vain hetken välivaihe. Vapaa-aika ja työ limittyvät toisiinsa. Nukkumalähiöistä voidaan tehdä verkkokaupan, muuttuvan työelämän, kaukohallittavien kulunvalvontajärjestelmien ja sähkölukkojen avulla monipuolisia tekemisen paikkoja.
Miten voisimme innoittaa ihmisiä puhumaan kodeista, asumisesta, elämisestä ja kaupunginosista?
Pop up- ja instant-kulttuuri korvaa vakiintuneita ja pysyviä toimintoja. Kaikki näyttää olevan alati muutoksessa ja liikkeessä. Yksinäisyyden vastapainoksi erilaiset yhteisöt kiinnostavat taas. Kuplia syntyy. Toiveet eriytyvät. Yhtenäisyyskulttuurin aika on ohi.
Miten tämä näkyy asumisessamme? Olemmeko keskellä kiivasta debattia siitä, mihin suuntaan asumista, elinympäristöjämme, tulee kehittää ja millaista on lähiöidemme täydennysrakentaminen? Vai onko oma vaikutelmani oikea, että ainoat keskustelun aiheet ovat asuntojen määrä ja minimiasunnon koko sekä sisustuksen trendit?
Olen varma, että muutkin kuin arkkitehdit ovat kiinnostuneet näistä muutoksista ja siitä, miten ne vaikuttavat asuinympäristöömme. Miten voisimme innoittaa ihmisiä puhumaan kodeista, asumisesta, elämisestä ja kaupunginosista? Miten itse voimme vaikuttaa ja keskustella paitsi kokemusasiantuntijoina myös muun muassa tilan, kaupunkirakenteen, mitoituksen, prosessien ja paikkojen asiantuntijoina, arkkitehteina?
Ontelolaatat kehiteltiin vuonna 1971, olisiko aika löytää seuraava innovaatio?
Asumisen suunnittelusta on tullut mahdollisimman ennakoitava prosessi, jossa jokainen uusi innovaatio on epätoivottu poikkeama, virhe. Elämäntapamme on muuttunut, mutta rakennamme asuintalot edelleen samalla jäykällä betonielementtitekniikalla. Ontelolaatat kehiteltiin vuonna 1971, olisiko aika löytää seuraava innovaatio? Voiko puurakentaminen haastaa betonirakentamisen myös rakennekehittelyn saralla?
Maankäyttö- ja rakennuslain muutos etenee, ja normeja halutaan ymmärrettävästi purkaa. Mutta entä jos normeja enemmän suunnittelua kahlitseekin toimialan vakiintuneet toimintatavat, sopimustoimittajien tuotteet ja liukuhihnatuotannoksi viritelty prosessi? Miten voimme haastaa tätä ja esittää oikeita kysymyksiä?
SAFAn asumisen ja elämisen vuoden 2020 on tarkoitus olla innostava, myyttejä murtava, uusia asumisen trendejä esittelevä, historiaan ja tulevaisuuteen katsova. Haastan teidät kaikki osallistumaan keskusteluun somessa, lehdissämme, tänä vuonna järjestettävässä seminaarissa ja muilla mieleen tulevilla tavoilla.
Henna Helander
SAFAn puheenjohtaja