Rap-artisti Draama-Helminä tunnettu arkkitehti Helmi Kajaste tekee Aalto-yliopistoon arkkitehtuurin teorian väitöskirjaa arkkitehtuurin ja elokuvan rajoista. Joskus elokuvaharrastus heijastuu myös suunnitteluun.
Helmi Kajasteen lapsuuden haaveammatti oli maisemamaalari.
”Vielä ehtii”, Kajaste sanoo ja hymyilee.
Se on hyvinkin mahdollista, kun ajattelee mitä kaikkea 35-vuotias arkkitehti on tähän mennessä tehnyt. Kajaste on kuvannut lyhytelokuvia, tehnyt musiikkivideoita, kirjoittanut kirjan sekä työskennellyt useissa arkkitehtitoimistoissa, pisimpään Siren Arkkitehdeissa.
Ehkä parhaiten Kajaste tunnetaan kuitenkin rap- ja spoken word -artisti Draama-Helminä. Siitäkin huolimatta, että hän ei omien sanojensa mukaan ole millään muotoa muusikko.
Musiikki on harrastus, ja kaikki lähti kokeilusta.
Draama-Helmi sai alkunsa Kajasteen ystävän mökkifestareilta, joille vierailla on tapana valmistaa esitys. Eräänä vuonna Kajaste teki esitettäväksi pari biisiä. Seuraavana vuonna hän teki biisejä lisää ja päätti äänittää ne. Draama-Helmin erehdys julkaistiin vuonna 2015 Bandcamp-alustalla. Sitä seurasi Draama-Helmi ihmisten ilmoilla (2017). Molemmat albumit on julkaistu myös c-kasettina ja vinyylinä. Kolmas albumi on tulossa ”jossain vaiheessa”.
”Olen sitä vähitellen askarrellut. On oikeastaan aika kiva, että voi olla niin impulsiivinen sen julkaisun suhteen”, Kajaste sanoo.
Viime vuonna Kajaste julkaisi esikoiskirjansa, esseekokoelman Rakenna, kärsi ja unhoita. Teoksessa pohditaan arkkitehtuurin ja elokuvan suhdetta purkamisen, katoamisen ja jälleenrakentamisen kautta sekä arkkitehtuurin ja elokuvan yhtäläisyyksiä ja eroja.
”Rakennus uskottelee olevansa pysyvä, ja elokuva uskottelee olevansa elävä”, Kajaste kirjoittaa eräässä esseessään.
Korona-aikana Kajaste aloitti uuden harrastuksen, vaatteiden ompelun. Sen seurauksena hän on alkanut kiinnittää huomiota elokuvissa nähtäviin vaatteisiin.
”Varsinkin 1940-luvun komedioissa olen huomannut, että vaatteissa kangas on usein leikattu viistoon, jotta se laskeutuisi kauniimmin.”
Sama pätee arkkitehtuuriin. Kajaste kertoo, että kun hän juttelee muilla aloilla työskentelevien ystäviensä kanssa elokuvista, huomaa hän usein arkkitehtina kiinnittäneensä eri tavalla huomiota tiloihin ja rakennuksiin.
Kuvitusta Helmi Kajasteen esseekokoelmasta Rakenna, kärsi ja unhoita (Kosmos 2020). Piirros: Helmi Kajaste
Monella alalla vaikuttava poikkitaiteilija työskentelee tällä hetkellä pääsääntöisesti väitöskirjatutkijana Koneen säätiön apurahalla. Kajaste tekee Aalto-yliopistoon arkkitehtuurin teorian väitöskirjaa elokuvan ja arkkitehtuurin rajoista. Aineistona väitöskirjassa on elokuvia, muun muassa Aki Kaurismäen.
Lähestymällä asioita elokuvien kautta voi avautua uusi näkökulma arkkitehtuurin konventioihin ja oletuksiin, jotka ovat niin tuttuja, ettei niitä välttämättä tule edes ajatelleeksi.
Rakkauden elokuviin Kajaste uskoo perineensä vanhemmiltaan. Lapsuudenkodissa katsottiin paljon Suomi-filmejä VHS-kaseteilta sekä Jacques Tatin 1950-luvun elokuvia.
”Enoni on toista maata ja Riemuloma Rivieralla ovat minulle hyvin tärkeitä. Se on huvittavaa, sillä en pienenä ajatellut, että minusta tulisi arkkitehti. Varsinkin Enoni on toista maata on hyvinkin arkkitehtuuririkas elokuva.”
Elokuvan katsomiskokemus voi auttaa luomaan ympärille kodin. Yhdessä kokoelmansa esseessä Kajaste kirjoittaa siitä, kuinka hän asuessaan Prahassa pakeni ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita elokuvateatteriin. Näytöksessä esitettiin Roman Polanskin Inho (1965), mutta elokuvan ahdistavuuskaan ei haitannut.
”Elokuvissa käymisestä missä tahansa tulee sellainen tunne, että tänne muutkin tämän kaupungin cinefiilit tulevat. Elokuvissa voi olla yksin yhdessä, mikä on varsinkin vieraassa kaupungissa lohdullista.”
Ehkä tähän samaan ajatukseen liittyy se, että tärkeiksi paikoiksi kotikaupungissaan Helsingissä Kajaste nimeää Elokuvateatteri Orionin ja Bio Rexin aulan, jossa hänelle tulee ”yhtä aikaa juhlallinen ja kotoisa olo.” Kajaste kuului vuosia Elokuvakerho Montaasiin. Nykyään hän kokoontuu keskustelemaan elokuvista viikoittain muutaman ystävänsä kanssa.
Kajaste uskoo, että lähestymällä asioita elokuvien kautta voi avautua uusi näkökulma arkkitehtuurin konventioihin ja oletuksiin. Kuva: Katja Tähjä
Toisinaan elokuvaharrastus on ulottunut suunnitteluunkin. Kajaste kertoo, että kerran hänen suunnitellessaan asuintalon käytävää mielessä alkoi pyöriä kohtaus honkongilaisohjaaja Wong Kar-wain elokuvasta In the Mood for Love (2000), joka kertoo kielletystä rakkaudesta ja kaipuusta lähelle.
”Sen musiikki, hidastettu kuvaus ja tunnelma. En osaa sanoa, miksi elokuva tuli tilaa miettiessä esille, mutta kyse on varmaankin osin liikkeestä kapeassa tilassa ja valaistuksesta. Se oli ihan onnistunut kokeilu, ja voisin ehkä kokeilla samaa ideaa joskus uudestaankin.”
Yksi huippuhetkistä Kajasteelle arkkitehtinä on ollut se, kun hän työskenteli Perusparannussunnittelu Leo Osaralla ja pääsi osallistumaan Kino Tapiolan sisätilojen korjaukseen.
”Oli siistiä, että pääsin miettimään rakasta ja merkityksellistä rakennustyyppiä, ja vielä työaikana. Tunsin myös, että minusta voi olla jotain hyötyä projektissa, koska tunnen elokuvakulttuuria. Silloin tuntui siltä, että tähdet olivat kohdillaan! On upeaa, että tila on edelleen elokuvateatterikäytössä.”
Eri syistä merkittävä suunnitteluprojekti Kajasteelle oli veljen omakotitalon avokuistin muuttaminen umpinaiseksi.
”Aina kun menen käymään siellä katson, että nyt on hyvä kuisti. On tyydyttävää nähdä kuisti käytössä, ja tuntea olleensa hyödyksi ja iloksi läheisille ihmisille.”
Kajasteen esseekokoelmassa Rakenna, kärsi ja unhoita (Kosmos 2020) pohditaan arkkitehtuurin ja elokuvan suhdetta purkamisen, katoamisen ja jälleenrakentamisen kautta. Piirros: Helmi Kajaste
Kuten muutenkin elämässä, myös arkkitehtina Kajaste on kiinnostunut monenlaisista asioista.
”Sehän tässä on ihanaa ja kauheaa, että niin monet asiat kiinnostavat. Tutkiminen ja väitöskirjan tekeminen on valtavan vaativaa ja mielenkiintoista. Kirjoittamisesta ja puhumisesta on yllättäen tullut iso osa työskentelyäni. Suunnittelun puolella korjaussuunnittelun ajatusmaailma on itselleni läheinen, mutta uudisrakennuksienkin suunnittelu kiinnostaa.”
Kajasteen mukaan hänen ikäluokkansa arkkitehdeille vaikuttaa olevan selvää, että pitäisi säilyttää ja peruskorjata vanhaa. Myös uutta tulisi tehdä ekologisemmin, pitkää aikaväliä ajatellen ja monikäyttöisyys huomioiden.
”Suunnittelu voi vaatia ajatusmaailman muutosta. Huomio on ehkä siirtymässä yksittäisen suunnittelijan nimestä ja fyysisestä rakennuksesta yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen, jotka ovatkin arkkitehtuurin arkea.”
Kajaste on usein ollut eri arkkitehtitoimistojen hankkeissa opiskelijana tai avustavassa roolissa. Projektit ovat usein pitkiä. Kajaste toivoisi, että arkkitehtitoimistot ottaisivat opiskelijoita ja avustajia enemmän mukaan projektien loppuvaiheisiin ja päätöstilaisuuksiin.
”Jos vain siirtyy suoraan seuraavaan projektiin näkemättä aikaisemman valmistumista, jää hieman epätodellinen olo. On aina hieno kokemus päästä kulkemaan tilassa, jota on ollut itse suunnittelemassa. Paikka on oudosti niin tuttu, että siellä osaisi kulkea vaikka silmät kiinni, ja toteutuneen suunnitelman näkemisestä oppii paljon.”
Mustepiirustukset ovat Helmi Kajasteen esseekokoelmasta Rakenna, kärsi ja unhoita (Kosmos 2020).