“Olisi huono viesti, että uudet rakennukset ovat parempia tai hienompia kuin korjauskohteet” – Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto jaetaan pian kymmenettä kertaa
Vuosien mittaan on käyty keskustelua muun muassa siitä, pitäisikö yhdyskuntasuunnittelulla, korjausrakentamisella tai asuntokohteilla olla oma palkintonsa, onko nimi liian juhlallinen ja onko palkinto ylipäätään tarpeen. Arkkitehtuurin Finlandiaa perustamassa olleet Rainer Mahlamäki ja Paula Huotelin kertovat kulissien takaisista keskusteluista ja pohtivat palkinnon tulevaisuutta.
Teksti: Kristo Vesikansa
Rainer Mahlamäki. Kuva: Katja Tähjä
Lokakuussa kymmenennen kerran jaettava Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto on vakiinnuttanut asemansa suomalaisen arkkitehtuurin arvostetuimpana tunnustuksena. Mutta miksi palkinto aikanaan perustettiin ja olisiko sitä nyt aika uudistaa jollain tavalla? Keskustelimme aiheesta professori Rainer Mahlamäen ja Safan entisen pääsihteerin Paula Huotelinin kanssa.
Molemmat ovat vaikuttaneet merkittävästi Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon perustamiseen ja myöhempiin vaiheisiin: Huotelin on toiminut alusta saakka esiraadin sihteerinä, ja Mahlamäki oli Suomen Arkkitehtiliiton puheenjohtaja, kun ajatusta palkinnosta alettiin kehitellä. Lisäksi hänen suunnittelemansa Puolanjuutalaisten historian museo Varsovassa sai ensimmäisen Finlandia-palkinnon vuonna 2014, ja Mahlamäki on kuulunut kahtena viime vuonna palkintoehdokkaat valinneeseen esiraatiin.
Idea palkintoon saatiin Mahlamäen mukaan Ruotsin arkkitehtiliiton Tukholmassa järjestämästä Kasper Salin -palkintogaalasta.
”Se oli ainakin minulle hyvin mieleenpainuva kokemus, koska siellä oli iso sali aivan täynnä ihmisiä ja tavattoman hyvä tunnelma. Heti matkan jälkeen syntyi ajatus, että Suomeen tarvittaisiin vastaavanlainen palkinto”, Mahlamäki muistelee.
Alkuperäisenä tavoitteena oli Ruotsin esimerkin tavoin kerätä arkkitehtikuntaa viettämään yhteistä vuosipäivää, joka sisältäisi seminaareja ja luentoja ja huipentuisi palkinnon jakamiseen. Arkkitehtien lisäksi tapahtumaan oli tarkoitus kutsua myös muita rakennusalan toimijoita, joilta toivottiin luonnollisesti myös rahallista tukea hankkeelle. Toisena tavoitteena oli saada media palkinnon avulla kiinnostumaan arkkitehtuurista enemmän.
Ideaa ryhtyi käytännössä viemään eteenpäin Safan hallituksen keväällä 2010 perustama palkinto- ja mitalityöryhmä. Sen ensimmäisen kokouksen pöytäkirjasta löytyy varhaisin maininta palkinnon nimestä. Juhlallinen nimi herätti sittemmin myös kriittistä keskustelua liiton toimielimissä.
”Täytyy sanoa, että vaikka tämä nimi kalskahtaa ehkä turhankin komealta – siinähän ovat sibeliaaniset sävelet taustalla – on se osoittautunut erinomaiseksi kansainvälisissä yhteyksissä. Ulkomailla palkinto noteerataan erityiseksi nimensäkin vuoksi”, Mahlamäki toteaa.
Ensimmäisen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon vuonna 2014 sai Varsovassa sijaitseva Puolanjuutalaisten historian museo, jonka on suunnitellut arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki. Kuva: Photoroom.pl
Runsaasti medianäkyvyyttä
Finlandia-palkinnon säännöt Mahlamäki kertoo kirjoittaneensa yhdessä palkinto- ja mitalityöryhmään kuuluneen Harri Hautajärven kanssa.
”Tärkeää oli, että ammattiraati valitsee ehdokkaiksi kohteita, jotka ovat riittävän korkeatasoisia palkinnon saajaksi, mutta itse palkitun valitsee aina joku ei-ammattilainen. Korviini on kantautunut jonkin verran ihmettelyä, mikseivät tällaista palkintoa jaa ammatti-ihmiset, mutta se ei ole ollut minusta koskaan tämän palkinnon henki. Se, että palkitun valitsee henkilö, joka jollain tavalla tunnetaan julkisuudessa ja edustaa samalla käyttäjää, kansalaista, antaa palkinnolle kiinnostavuutta ja uskottavuuttakin. Toki tällä on yhtäläisyyttä kirjallisuuden Finlandian kanssa, siinäkin lukija on valinnan tekijä”, Mahlamäki selittää.
Paula Huotelin. Kuva: Iris Kärkkäinen
Huotelinin mielestä ollut mielenkiintoista seurata, mitkä asiat ehdokaskohteissa puhuttelevat palkinnon valitsijoita.
”Se laajentaa meidänkin ymmärrystämme siitä, miten arkkitehtuuria lähestytään”, hän sanoo. Huotelin korostaa myös, että toisin kuin monien kansainvälisten arkkitehtuuripalkintojen kohdalla, Finlandia-palkinnon esiraati ja valitsija todellakin perehtyvät ehdokaskohteisiin paikan päällä.
Sääntöjen laatimiseen jälkeen ehti vierähtää useampi vuosi ennen kuin ensimmäinen esiraati pääsi aloittamaan työnsä keväällä 2014. Mahlamäki muistelee viivytyksen syynä olleen ainakin osittain keskustelu, pitäisikö myös yhdyskuntasuunnittelulle perustaa vastaava palkinto. Finlandia-palkinnon tarpeellisuus herätti muutenkin epäilyjä Safan piirissä, mutta keskustelu loppui nopeasti, kun palkinto sai ensimmäisellä jakokerralla runsaasti medianäkyvyyttä.
Mitä ensimmäisen Finlandia-palkinnon saaminen merkitsee Mahlamäelle itselleen?
”Totta kai se on arvokas palkinto, mutta ajattelin jo silloin, ettei kysymys ole mistään hiihtokilpailusta, jossa paras voittaa. Kaikki ehdokkaat olivat korkeatasoista arkkitehtuuria, ja lopputulos kertoi enemmän valitsijan omista tuntemuksista ja mieltymyksistä. Tästä syystä en mielelläni käytä Finlandia-palkinnon kohdalla sanaa voittaja, vaan puhun mielelläni palkinnon saajasta. Se kuvaa paremmin palkinnon henkeä”, hän kertoo.
Kysymys ole mistään hiihtokilpailusta, jossa paras voittaa.
Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri, JKMM Arkkitehdit. Kuva: Tuomas Uusheimo
Monipuolisia ehdokkaita
Finlandia-palkintoehdokkaina on ollut yhteensä 42 kohdetta. Mitä ne kertovat suomalaisesta arkkitehtuurista ja sen kehityksestä kymmenen vuoden aikana? Kohteet ovat ainakin painottuneet voimakkaasti pääkaupunkiseudulle: lähes puolet on Helsingistä ja joka kymmenes Espoosta. Suurimmista kaupungeista Turku, Tampere ja Oulu ovat jääneet kokonaan ilman ehdokkuuksia, ja Vantaaltakin on päässyt mukaan vain yksi kohde. Jyväskylä on sen sijaan pärjännyt hyvin kolmella ehdokkuudella, joista kaksi on valittu voittajaksi.
Kun tekee listaa ehdokkaiden arkkitehtisuunnittelijoista, vaikuttaa se yllättävänkin monipuoliselta: kohteita on suunnitellut yli 30 toimistoa, ja ainoastaan yksi, NRT Arkkitehdit, on saanut palkinnon kahdesti: ensimmäisen Harald Herlin -oppimiskeskuksen korjauksesta vuonna 2017 ja toisen vuonna 2020 Olympiastadionin peruskorjauksesta yhdessä K2S Arkkitehtien kanssa.
Pistesijoissa ylivoimainen johto on JKMM Arkkitehdeilla, jonka nimissä on lähes viidesosa ehdokkuuksista. Pääpalkinnon toimisto on kuitenkin saanut vain Kirkkonummen pääkirjastosta vuonna 2021 ja Harald Herlin -oppimiskeskuksen sisustussuunnittelusta.
Säännöt mahdollistavat Finlandia-palkinnon jakamisen niin Suomessa pysyvästi asuvan arkkitehdin ulkomaille suunnittelemalle kohteelle kuin ulkomaalaisen arkkitehdin Suomeen toteuttamalle työlle. Käytännössä tämä kansainvälinen ulottuvuus on kuitenkin näkynyt varsin heikosti.
Ehdokkaina on ollut tähän mennessä vain kaksi ulkomailla sijaitsevaa rakennusta, ensimmäisen palkinnon voittanut Puolanjuutalaisten historian museo ja Tarton Paavalinkirkon restaurointi vuonna 2017. Ulkomaalaisten arkkitehtien panoksesta on puolestaan vastannut lähinnä monikansallinen työryhmä, jonka Mänttään suunnittelema Serlachius-museo Gösta oli ehdokkaana vuonna 2014 ja sen yhteyteen rakennettu taidesauna viime vuonna.
”Kyllä tässä sellainen sivuhavainto on tullut, että kansainvälistyminen on meillä edelleen aika matalalla tasolla. Arkkitehtuurin rajan ylittäminen näyttää olevan vaikeaa molempiin suuntiin. Lisäksi on joitain käytännön asioita, kuten esiraadin mahdollisuudet tutustua kohteisiin, jotka sijaitsevat hankalien yhteyksien päässä Afrikassa tai Kiinassa, ja palkintotuomarin matkojen järjestäminen”, Mahlamäki selittää.
Näkyvin temaattinen muutos on ollut korjausrakentamisen painoarvon lisääntyminen. Vaikka säännöt ovat alusta saakka mahdollistaneet palkinnon jakamisen korjauskohteelle, oli alkuvuosina ehdokkaina vain kaksi kohdetta, joissa olemassa olevaa rakennusta oli hyödynnetty: Helsingin yliopiston pääkirjasto ja OP-ryhmän pääkonttori. Niissäkin vanhaa oli täydennetty näyttävillä uudisosilla.
Suunta muuttui vuonna 2017, kun Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi kaikki ehdokkaat olivat korjauskohteita. Sen jälkeen voittajaksi on valittu ainoastaan kerran puhdas uudisrakennus eli Uusi lastensairaala vuonna 2018, ja ehdokkaistakin korjauskohteita on ollut noin neljäkymmentä prosenttia. Mukaan on toki mahtunut hyvin erilaisia hankkeita hienovaraisista restauroinneista kokonaisvaltaisiin transformaatioihin.
Uudisrakentamisen jääminen korjaamisen jalkoihin on herättänyt myös kritiikkiä arkkitehtien parissa. Esimerkiksi Jorma Mukala totesi Arkkitehtiuutisten kolumnissa vuonna 2021, ettei korjaamista ja uudisrakentamista ole mielekästä verrata keskenään. Tämä sai aikaan värikkään ajatustenvaihdon lehden sivuilla. Sittemmin keskustelua on käyty ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa.
Huotelin sanoo, että myös palkinnon valitsijoilla on ollut välillä vaikeuksia ymmärtää, miksi peruskorjauskohteet ovat samassa korissa uudisrakennusten kanssa.
”Useampikin on kysynyt, mitä tässä oikein palkitaan – alkuperäinen suunnittelija vai jotain muuta? Meillehän on selvää, että siinä palkitaan arkkitehdin taito, jolla hän on peruskorjauksen suunnitellut”, Huotelin selittää.
Esiraatikin on Huotelinin mukaan silloin tällöin keskustelut, pitäisikö korjausrakentamiselle perustaa oma palkintonsa, mutta aina on todettu, ettei se ole tarpeellista.
Kritiikkiä on tullut sen verran, että asiasta on syytä käydä kunnollinen keskustelu, Mahlamäki sanoo. Itse hän ei kuitenkaan näe tarvetta radikaaleille muutoksille, sillä uutta ja vanhaa saumattomasti yhdistäviä hankkeita on jatkuvasti enemmän. Tällainen erottelu sotisi myös kestävyystavoitteita vastaan.
”Tilanteessa, jossa maailma tänä päivänä on, meidän ei pidä missään nimessä alkaa kategorisoida rakentamista uuteen ja vanhaan. Siinä syntyy väistämättä vastakkainasettelu, jossa toista pidetään arvokkaampana.”
”Jos ajatellaan arkkitehtien eetosta ja tehtävää tässä tilanteessa, joudumme käymään vakavan pohdinnan siitä, mitä todella rakennamme ja missä määrin uusia rakennuksia ylipäänsä tarvitaan. Sen takia pitäisin huonona viestinä, jos antaisimme ymmärtää, että uudet rakennukset ovat jotenkin parempia tai hienompia kuin korjauskohteet”, Mahlamäki perustelee.
Joudumme käymään vakavan pohdinnan siitä, mitä todella rakennamme ja missä määrin uusia rakennuksia ylipäänsä tarvitaan.
Asuinkerrostalo Puukuokka, OOPEAA. Kuva: Mikko Auerniitty
Laadukkaita asuntokohteita hankala löytää
Keskustelua on jonkin verran herättänyt myös Finlandia-palkinnon painottuminen julkisiin rakennuksiin. Mahlamäki myöntää, että tämä oli jossain mielessä tavoitteena palkintoa perustettaessa.
”Sääntöjä laadittaessa taustalla oli ajatus, että palkitun kohteen pitää olla jotakin komeaa ja näkyvää, ja sen tulee kuvastaa parhaalla tavalla suomalaisen ja Suomen arkkitehtuurin tarinaa. Vaikka sitä ei mihinkään kirjoitettu, meillä oli kyllä takaraivossa ajatus, ettei tätä palkintoa voida myöntää esimerkiksi yksittäiselle pientalolle. Palkinnon tulee nostaa esiin kohteita, joilla on julkinen näkyvyys ja kansalaisten käyttömahdollisuus”, Mahlamäki selittää.
Ehdokkaiden joukossa on ollut tähän mennessä ainoastaan kuusi asuinrakennusta, joista voittajiksi on valittu Puukuokka vuonna 2015 ja Käärmetalon peruskorjaus vuonna 2019. Mahlamäki sanoo pyrkineensä löytämään esiraadin jäsenenä ehdokkaiksi hyviä asuntokohteita, mutta riittävän laadukkaita hankkeita ei tahtonut löytyä.
”Ongelmana on, että tänä päivänä julkisella rahalla tehtävä rakentaminen on hyvin säädeltyä ja varsinkin pääkaupunkiseudulla voimakkaasti kaavaohjattua. Toisaalta myös vapaarahoitteista asuntorakentamista painavat raskaat taloudelliset vaatimukset. Ne ovat johtaneet siihen, ettei asuntorakentamisesta oikein tahdo löytyä uutta suuntaa näyttäviä kohteita”, hän selittää.
Parhaissakin asuntokohteissa on Mahlamäen mielestä usein samoja ongelmia, joita kritisoidaan julkisuudessa, kuten pieniä, ahtaita asuntoja ja heikkoja pohjaratkaisuja. ”Ulkoarkkitehtuuri on monta kertaa ammattimaisesti tehty, mutta sisältö ei ole esille nostettavaa”, hän toteaa.
Huotelin kertoo esiraadin keskustelleen, pitäisikö asuntosuunnittelulle olla oma palkintonsa, jota ei olisi rajattu tiukasti rakennushankkeisiin, vaan jonka avulla voitaisiin nostaa esiin muutakin hyvän asumisen puolesta tehtyä työtä. Asiaa ei ole kuitenkaan toistaiseksi lähdetty edistämään.
Safassa käynnissä olevan, koko organisaatiota koskevan muutoshankkeen yhteydessä arvioidaan myös liiton jakamien palkintojen tavoitteet.
”Finlandia -palkinto on muodostunut sellaiseksi pyhäpäivän juhlatilaisuudeksi, jossa istutaan vakavasti kuuntelemassa, ja sitten jälkikäteen arvioidaan toimistojen kahvipöydissä, menikö valinta tänäkään vuonna oikein”, Mahlamäki toteaa ja nostaa esiin alkuperäisen ajatuksen arkkitehtikuntaa kokoavasta juhlagaalasta. Juhlapäiväksi hän ehdottaa Alvar Aallon syntymäpäivää kolmas helmikuuta, jota arkkitehtuurin ja muotoilun alan järjestöt ovat esittäneet viralliseksi liputuspäiväksi.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajat:
2014Puolanjuutalaisten historian museo, Varsova, Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki
