Tukholman arkkitehtuuri- ja designmuseon ArkDesin uudistettu kokoelmanäyttely tuo museoalalle uusia toimintatapoja ja kiertotalousajattelua. Kokoelman lisäksi esillä on vaihtuvia näyttelyitä, kuten Joar Nangon videoteoksia, Abelardo Gonzalezin yökerhosisustuksia 1970-luvulta sekä Léonie Geisendorfin suunnittelutöitä.
Tukholman arkkitehtuuri- ja designmuseo ArkDes avautui syyskuun lopulla jälleen yleisölle perusteellisesti uudistettuna. Näyttelyuudistuksen suunnittelusta vastasi tukholmalainen arkkitehtitoimisto Arrhov Frick. Tavoitteena oli muunneltava näyttely-ympäristö, joka mahdollistaa ArkDesin yli neljä miljoonaa aineistoa sisältävän kokoelman aarteiden esittelyn.
Arrhov Frick päätyi suunnitelmassaan kierrättämään ArkDesin aiempien näyttelyiden materiaaleja: puulevyä, pleksilaseja ja teräksisiä osia. Uuden näyttelysuunnitelman perusmoduuli on pintakäsittelemättömästä kierrätyspuusta ja metalliosista koottu, sekä vaaka- että pystysuunnassa käytettävä, neliömäinen pyörillä liikuteltava vitriini. Näyttelyarkkitehtuuri on ajankohtainen osoitus kiertotalouden mahdollisuuksista museo- ja näyttelyalalla.
Uusi kokoelmanäyttely esittelee hienoja otteita museon kokoelmasta, esimerkiksi Erik ja Tore Ahlsénin ja Maj Anderssonin suunnitteleman Henriksdalsbergetin 770 asunnon linnoitusmaisen kerrostalon (1969) asemapiirroksen.
Näyttely on jäsennetty temaattisiin alueisiin, mutta teemoittelua vaivaa yhteismitattomuus: asuntosuunnittelun ja luonnosteluvaiheen kaltaisten suunnittelun osa-alueiden rinnalle on nostettu vuoden 1930 Tukholman näyttely. Museon kokoelmasta tai Ruotsin arkkitehtuurihistoriasta ei kerrota lineaarista, kronologista tai hierarkkista tarinaa. Suunnittelijat ja vuosiluvut eivät paistattele esittelyiden otsikoissa tai yläriveillä, niitä joutuu paikoin etsiskelemään teksteistä.
Näyttelyarkkitehtuuri on ajankohtainen osoitus kiertotalouden mahdollisuuksista museo- ja näyttelyalalla.
”Unboxing” on uusi toimintamuoto, jossa henkilökunta kutsuu näyttelyvieraat tutustumaan museon kokoelmiin.
Tunnussanoittamisen ja taidehistoriallisen viitoituksen jättäminen taka-alalle tekee kokoelmanäyttelystä jonkinlaisen ajattoman suunnitteluideoiden tilan, jossa huomio kohdistuu arkkitehtuuriin ja muotoiluun ideoista toteutukseen etenevinä visuaalisina prosesseina. Näyttelysuunnittelijat itse ovat kuvanneet tavoitelleensa näyttelyyn studion avointa ja toiminnallista henkeä.
Museotyön ja tiedonvälityksen kannalta kriittinen kysymys kuitenkin on, miten toteutus onnistuu välittämään tietoa ja tunnelmia lähtötiedoiltaan tai kognitiivisilta tarpeiltaan moninaisille näyttelykävijöille. Museon takapihalla Mycket-arkkitehtuurikollektiviin suunnittelema, lapsia leikkiin kutsuva ja peikkotaruista ammentava toiminnallinen ulkotila odottaa talven tuloa.
Kokoelmanäyttelyä syventää ja aktivoi uusi unboxing-toimintamuoto. Iltapäivisin ArkDesin kokoelmahenkilökunnan asiantuntija kaivautuu näyttelytilassa kokoelmakansioihin, ja näyttelyvieraat kutsutaan mukaan. Vierailupäivänä toimintatapa herätti muissa kävijöissä uteliaisuutta ja ihmetystä.
Tekee mieli kiittää ArkDesiä rohkeudesta, mutta toisaalta pohdin, onko unboxing kokoelmahenkilökunnan resurssienkäytön radikaalia uudistamista vai tyhjäkäyttöä, ja voiko suorasukaisen toimintamuodon riskinä olla, että kävijälle välittyy kuriositeettimainen käsitys museon kokoelmatoiminnasta. Arkkitehtuurihistoriaan seikkailunhaluisesti suhtautuvalle kävijälle unboxing on joka tapauksessa hyvä syy ajoittaa näyttelyvierailu iltapäivään.
Kokoelmanäyttelyn yhteyteen on asetettu esille saamelaisen arkkitehdin ja taiteilijan Joar Nangon installaatio.
Parhaillaan esillä olevien vaihtuvien näyttelyiden kattaus on monipuolinen ja antaa esimakua siitä, miten Arrhov Frickin näyttelyarkkitehtuuri taipuu vaihtelevien aineistokokonaisuuksien esillepanoon.
Kokoelmanäyttelyn sisään on sijoitettu luontevasti kaksi pientä väliaikaista näyttelyä. Esillä on videopainotteinen piipahdus arkkitehti Abelardo Gonzalezin (s. 1940) yökerhojen sisustussuunnitteluun 1970–1980-luvuilla sekä arkkitehti Léonie Geisendorfin (1914–2016) suunnittelutyötä tarkasteleva näyttely, joka tähdentää väkevästi kokoelman rikkautta. Geisendorfin toteuttamattoman Tukholman katolisen kirkon suunnitelmiin uppoutuva osuus on pienestä koostaan huolimatta erityinen ja näkemisen arvoinen. Myös arkkitehti itse pääsee ääneen arkistoäänitteissä.
Näytteillä on myös saamelaisen arkkitehdin ja taiteilijan Joar Nangon (s. 1979) videoteoksia goahti – eli kotainstallaatiossa, jonka yhteydessä Arrhov Frickin näyttelyrakenteet asettuvat luontevasti sivuosaan.
Toisessa näyttelysalissa esillä on lastenhankinnan muotoiluhistoriaa käsittelevä, runsas, alun perin Yhdysvalloissa tuotettu Designing Motherhood -näyttely, jonka vitriinien äärellä voi kokea liikutusta, historiallisia oivalluksia, epäoikeudenmukaisuuttakin. Tässä salissa uusi näyttelyarkkitehtuuri suoriutuu epätasaisemmin: näyttelykalusteet hoitavat homman paikoin mallikkaasti, paikoin tilankäyttö on huteramman tuntuista.
Kaikki tällä hetkellä avoinna olevat vaihtuvat näyttelyt jatkuvat vähintään pitkälle ensi vuoteen. Suuren uudistyön valmistumisesta huolimatta ArkDesissä eletään vaativaa ajanjaksoa, sillä Ruotsin valtionhallinto selvittää lähikuukausien aikana lähtökohtia sille, että ArkDes lakkautettaisiin itsenäisenä viranomaisorganisaationa ja sen toiminta siirrettäisiin Moderna museetin alaisuuteen.
Tilanteen vaativuudesta huolimatta toivon, että ArkDes pääsee kokeilemaan, mitä kaikkea uudesta näyttelyrakenteesta voi saada irti – miten se voisi mahdollistaa merkityksellisiä ja entistä monimuotoisempia kohtaamisia huomionarvoisen kokoelman äärellä.
Uudistettuun kokoelmanäyttelyyn voi tutustua Tukholman arkkitehtuuri- ja designmuseossa ArkDesissä. Léonie Geisendorf -näyttely on esillä 5.10.2025 saakka, Abelardo Gonzalez -näyttely 5.4.2026 saakka ja Joar Nangon videoteokset 3.5.2026 saakka.