Luonnon monimuotoisuuden huomioimiseen kaavatasolla olisi nyt jo työkaluja, mutta koska luontoarvoilla ei ole hintaa, muut asiat ajavat usein ohi. Pakollinen kompensaatiovelvoite auttaisi, sillä se tekisi luonnon tuhoamisesta kallista.
Maankäytön muutokset ja rakentaminen ovat merkittävä syy luonnon monimuotoisuuden heikkenemiselle. Luontoa tuhoutuu, kun metsää raivataan asunnoille ja muille rakennuksille, teille, maatalouden tarpeisiin, voimalinjoille, kaivoksille ja niin edelleen. Luonnonalueet pirstaloituvat ja eliöiden on vaikea liikkua ja jatkaa sukua. Geenit eivät virtaa, alkaa lajien hiljainen hiipuminen.
”Kaavoituksella on tuntuva merkitys luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa”, sanoo ympäristöneuvos Marina von Weissenberg ympäristöministeriöstä.
Von Weissenberg muistuttaa, että Suomi sitoutui joulukuussa Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuiseen luonnon monimuotoisuuskehykseen. Sen keskeinen tavoite on luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen vuoteen 2030 mennessä.
Miten siihen voi vaikuttaa käytännön kaavatyössä?
”Keinoja ja työkaluja luonnon monimuotoisuuden huomioimisen olisi, mutta koska luontoarvoilla ei ole hintaa, muut intressit ajavat usein niiden ohi”, sanoo yliopistolehtori Panu Halme Jyväskylän yliopistosta. Halme on yksi Jyväskylän yliopiston Kunnat hidastamaan luontokatoa -julkaisun kirjoittajista.
Halme esittelee niin sanottua lieventämishierarkiaa kuntien maankäytön suunnittelun uudeksi toimintamalliksi. Siinä edetään vaihe vaiheelta kaavatasolta seuraavalle. Yleiskaavoituksessa pyritään välttämään luontohaittoja, asemakaavoissa edelleen välttämään ja lieventämään haittaa paikallisesti ja jos muu ei auta, kompensoimaan haitta. Koko prosessin perusta on luontotiedon kerääminen ja hallinta.
Yleiskaavassa tulisi Halmeen mukaan tunnistaa arvokkaat luontokohteet, välttää niille rakentamista ja ohjata rakentamisen painetta vähemmän arvokkaisiin suuntiin. Esimerkiksi jos kaupungin yhdellä reunalla on arvokkaita lehtoja, kasvua voidaan ohjata muualle. Tämä vähentäisi aiheutettua haittaa ja kompensointitarvetta.
Suurimmissa kaupungeissa rakentamisen kasvusuuntia ei enää voi valita. Tällöin luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta vaihtoehdoiksi jäävät kompensointi tai rakentamisen lopettaminen – jälkimmäinen lienee poliittisesti hankalaa.
Asemakaavatasolla luontohaittaa lievennetään. Jos suunnittelualueella on esimerkiksi arvokas korpi, puro tai lampi, tutkitaan miten rakentaminen voisi kiertää kohteen. Kompensaatio on vihoviimeinen vaihtoehto. Jos luontoa menetetään, se korvataan jossain muualla. Kompensaatiota voidaan tehdä kaupungin sisällä ennallistamalla. Esimerkiksi nurmikenttiä voidaan muokata niityiksi.
Halme harmittelee, ettei kompensaatiovelvoitetta saatu mukaan luonnonsuojelulakiuudistukseen. Nyt kompensaatio on vapaaehtoista. Kompensaatiovelvoite olisi tehnyt luonnon tuhoamisesta kallista, ja luonto olisi saanut hinnan. Suurista kaupungeista Espoo on ottanut kuitenkin tavoitteekseen, ettei luonnon tila heikkene enää nykyistä enempää.
”Lisääkö tiivistäminen luontokatoa taajamissa?” ympäristöministeriön Marina von Weissenberg pohtii. ”Uudet rakennuspaikat jyrätään sileiksi luontoarvoja pohtimatta. Voisiko olla jokin luontokorvaus, joka kannustaisi säästämään luontoarvoja?”
Hulevesien paikallinen käsittely lisää luonnon monimuotoisuutta.
Aina suojelu ei Panu Halmeen mukaan osu oikeaan paikkaan. Suurikin suojelualue voi olla luonnon monimuotoisuuden kannalta merkityksetön, jos se ei ole yhteydessä muihin arvokkaisiin kohteisiin. Toisaalta pieni vanhan metsän pläntti voi olla hyvinkin merkittävä, jos se toimii linkkinä muiden alueiden välillä. Tärkeintä on kohteiden muodostama verkosto.
Paikkatieto-ohjelman käyttö tuo helpotusta luonnon monimuotoisuuden kokonaisuuden hahmottamiseen. Ohjelma voi Halmeen mukaan laskea esimerkiksi luonnonalueiden kytkeytyneisyyttä ja sitä miten lajit liikkuvat ja leviävät.
Tämä antaa vahvan pohjan aluesuunnittelulle luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Esimerkiksi tänä vuonna vahvistetussa Uudenmaan maakuntakaavassa on hyödynnetty Zonation paikkatietopohjaisen ekologisen maankäytön suunnittelun menetelmää.
Von Weissenberg nostaa hyväksi esimerkkiksi Pirkanmaan maakuntakaavan uudistuksen. Siinä luonnonvarojen huomioimista edustavat ekologisen verkoston tarkastelut sekä ekosysteemipalvelujen analyysit, jotka näkyvät kartalla luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden alueina.
”Kaavoitukseen tarvitaan enemmän biologeja, jotta luonnon monimuotoisuus voidaan turvata”, sanoo von Weissenberg. Hän pitää harmillisena sitä, että tieto monimuotoisuuden huomioimisesta on vaikeasti löydettävissä. Onnistuneita ratkaisuja ei myöskään ole missään koottuna.
Kaavoitukseen tarvitaan enemmän biologeja, jotta luonnon monimuotoisuus voidaan turvata.
Suomi on muiden YK:n jäsenmaiden tavoin sitoutunut kolmenkymmenen prosentin suojelutavoitteeseen. Tämä ei Halmeen mukaan tarkoita sitä, että kolmekymmentä prosenttia maa- ja vesialueista tulisi totaalisesti suojella: noin kymmenen prosenttia alasta suojeltaisiin kaikelta maankäytöltä ja loppu muodostuisi kevyemmin suojelluista alueista, esimerkiksi virkistysalueista, joilla voisi tehdä jopa pieniä metsänhoidollisia toimenpiteitä.
Nyt kaupungit muuttavat kaavoittaessaan virkistysalueita asuinalueiksi. Tämä käytäntö ehkä vaikeutuisi.
Kolmenkymmenen prosentin suojelutavoitteen onnistumisen kannalta Halme pitää tärkeänä alueiden kytkeytyneisyyttä. Nyt herkästi suojellaan yksityisiä tai valtion metsiä vähän mistä sattuu, eikä tämä ole suojelunäkökulmasta aina kustannustehokasta.
EU:n vireillä oleva ennallistamisdirektiivi lisäisi kaupungeissa muun muassa latvuspeitteisyyttä.
”Latvuspeitteisyys mittaa vihreän määrää, ei välttämättä laatua”, huomauttaa Halme. Sen sijaan alueellinen viherkerroin on hänen mukaansa kehittynyt määrän mittaamisesta myös ekosysteemipalveluiden mittaamiseen, ja tulevaisuudessa mukaan saataneen luontoarvot.
Peitteisyyden ja muun elävän luonnon lisääminen varsinkin kaupungeissa lisää sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Vehreys tasaa sään äärevöitymisen mukanaan tuomia vitsauksia, kuten kaupunkitulvia ja lämpösaarekeilmiöitä.
Lähiluonnolla on lukuisia positiivisia terveysvaikutuksia. Viimekädessä luontokadon pysäyttämisestä riippuvat myös henkiriepumme.