Neljän arkkitehdin itselleen ja perheilleen 1950-luvulla suunnittelema komea kivitalo joutui aikoinaan lehdistön hampaisiin. Talon tarinaa kertoo arkkitehti Juha Larkas, jonka isä oli yksi talon suunnittelijoista.
Elettiin 1940–50-lukujen taitetta. Viisi arkkitehtia oli kokoontunut kallioille Helsingin Lauttasaareen Pohjoisniemen- tien lähettyville.
Tontilla aiemmin sijainnut kivilouhimo oli lopettanut toimintansa, ja arkkitehtien oli tarkoitus suunnitella siihen itselleen ja perheilleen viiden asunnon rivitalo. Valtion myöntämää edullista aravalainaakin oli saatu.
Enää piti keksiä asunto-osakeyhtiölle nimi.
Arkkitehdit olivat varustautuneet oluella ja muilla asianmukaisilla virvokkeilla ja runosuonet pulppusivat. Nimiehdotukset olivat toinen toistaan lennokkaampia, mutta kaikkia miellyttävää ehdokasta ei ollut löytyä.
Lopulta yksi arkkitehdeista kyllästyi tuloksettomaan puuhaan ja puuskahti: ”Perhana vieköön, olkoon vaikka Kaljakallio!”
Siinä se oli.
Perheasumista ja teekkarielämää
Arkkitehtiuutisissa 4/2021 julkaistiin kirja-arvion yhteydessä kuva Lauttasaaren Pohjoisniementie 5:ssä sijaitsevasta 1950-luvun rivitalosta. Talon suunnittelijaksi oli merkitty Eino Tuompo. Myöhemmin toimitukseen otti yhteyttä arkkitehti Juha Larkas, jonka mukaan kyseisen taloyhtiö As Oy Kaljakallion oli todellisuudessa suunnitellut joukko arkkitehteja yhdessä: Tuompon lisäksi Pauli Salomaa, Esko Suhonen sekä Veikko Larkas, joka oli Juha Larkaksen isä.
Juha Larkas, 77, kertoo Kaljakallion tarinaa paikan päällä entisen kotinsa olohuoneessa. Juha Larkas itse oli kahdeksanvuotias, kun perhe muutti taloon sen valmistuttua vuonna 1952, ja asui siellä vuoteen 2017 asti.
Asuntonsa pohjan kukin arkkitehti suunnitteli itse. Larkas arvelee, että heidän asuntonsa on hänen äitinsä, arkkitehti Laura Järvi-Larkaksen käsialaa, vaikkei tämän nimeä alkuperäisistä papereista löydykään. Sama pohjaratkaisu on nimittäin Kaljakallion toisessa asunnossa, jonka Järvi-Larkas tiettävästi suunnitteli.
”Luultavasti muut arkkitehdit vain ’ohjailivat’ ja nainen teki työn. Se oli vielä sodanaikaista aika äijämäistä aikaa.”
Myös talon nykyinen asukas, savikeraamikko Jutta Himonas, on vakuuttunut siitä, että talon on suunnitellut kolmen lapsen äiti, niin toimiva perheasunto se edelleen on.
”Pidin huolen siitä, että nykyisissä papereissa Lauran nimi on ensimmäisenä”, Himonas sanoo.
Himonas kehuu vuolaasti asunnon yksityiskohtia ja pohjaratkaisua, joita ei ole vuosien varrella juuri muutettu. Ajankohtaisiksi tulleet korjaukset ja remontit on tehnyt pääosin Juha Larkas. Esimerkiksi osa asunnon listoista on Larkaksen käsialaa mutta uusittu entisen mallisiksi.
”Vietimme täällä aikoinaan railakasta teekkarielämää”, Larkas kertoo. ”Kerran lämmitimme saunaa, ja puut loppuivat kesken. Kaveri huikkasi että täällä on jotain rimoja, ja tammipuiset listat päätyivät saunan pesään.”
Vaikutti aravajärjestelmään
Asunnon pinta-ala on virallisesti sata neliötä mutta todellisuudessa lähes kaksinkertainen. Taustalla vaikuttivat ajan aravamääräykset. Siihenkin liittyy tarina, jolla oli lopulta vaikutusta koko aravajärjestelmään, Larkas arvelee.
Aravajärjestelmä oli perustettu vuonna 1949 tukemaan sosiaalista asuntotuotantoa kohtuuhintaisilla lainoilla. Järjestelmän kautta rahoitettujen asuntojen maksimipinta-ala oli sata neliötä. Niinpä Larkasten kodin alin kerros oli virallisesti kellarikerros, vaikka se on lähes kokonaan maan päällä. Korkeutta sillä on 219 senttimetriä, kun asuinhuoneen minimikorkeus oli 220. Myös korkean olohuoneen ylle sirosti kaartuva kolmas kerros on virallisesti parvi, ei huone.
Ajan mittapuulla Kaljakallio oli komea ilmestys, jykevä, rinteeseen rakennettu kivitalo. Sen rakentamisaikaan 1950-luvun alussa alueella oli lähinnä ränsistyneitä kesähuviloita ja purkamistaan odottavia puutaloja.
”Ympärillä alettiin ihmetellä, miten aravarahalla voi tehdä näin hienon talon, ja se joutui lehdistön hampaisiin.”
Kaljakallio päätyi jopa Kari Suomalaisen pilapiirrokseen, jossa sitä nimitettiin Samppanjakukkulaksi. Kuva on edelleen kehystettynä asunnon seinällä.
Kohun seurauksena aravalaina peruttiin, kun talo oli jo melkein valmis. Aravamääräyksiä tarkennettiin muun muassa huoneiden maksimikorkeuden osalta, virkamiehille jaettiin varoituksia, ja muutama sai jopa ehdollista vankeutta, Larkas muistelee.
Rahoituksen peruminen jätti osakkaita pulaan, ja osa asunnoista oli laitettava myyntiin. Ostajia ei kuitenkaan löytynyt.
”Siinä sitä sitten mennä kitkuteltiin.”
Nykyään talo on suojeltu sekä sisältä että ulkoa. Himonas puolisoineen on juuri myynyt asuntonsa. Enää sille ei ollut vaikea löytää ostajia.