Pirkko Soininen kirjoitti faktoihin perustuvan romaanin Wivi Lönnistä, ensimmäisestä oman arkkitehtitoimiston perustaneesta naisesta Suomessa. Lönn voisi olla kansallinen ylpeytemme, sanoo naisarkkitehtien historiaa tutkinut Hanna Tyvelä.
Kun kirjailija Pirkko Soiniselle heitettiin reilut pari vuotta sitten haaste kirjoittaa romaani arkkitehti Wivi Lönnin elämästä, oli hänen mietittävä hetki. Soiniselta oli juuri ilmestynyt romaani Ellen – Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen päiväkirja (WSOY, 2018), jossa sukelletaan Lönnin aikalaistaiteilijan kokemuksiin.
”Olin iloinen ja otettu, mutta nämä ovat niin pitkiä projekteja, että aiheeseen pitää jollain lailla hullaantua.”
Kirjailija tutustui Lönnin elämään tarkemmin ja kiinnostui hänestä sekä yksityishenkilönä että arkkitehtina.
”Koin Lönniin sen verran tunneyhteyttä, että päätin tarttua tähän”, Soininen kertoo.
Suomen ensimmäisen merkittävän naisarkkitehdin Wivi Lönnin (1872–1966) elämään eläytyvä Valosta rakentuvat huoneet ilmestyi tänä vuonna Bazar Kustannukselta. Romaani kattaa Lönnin elämästä reilun viidenkymmenen vuoden ajanjakson vuodesta 1879 eteenpäin.
Romaanin alussa kerrotaan, että Lönn suunnitteli jo lapsena itselleen leikkimökin.
”Lapsuus, nuoruus ja opiskeluaika tuntuivat tärkeiltä saada mukaan. Lisäksi halusin kuvata Lönnin aktiivivaihetta arkkitehtina. Päätin tarinan vuoteen 1932, koska sen jälkeen hän ei enää suunnitellut merkittäviä töitä.”
Wivin ääni
Lönnistä ei ole vielä kirjoitettu elämäkertaa ja sellaisellekin olisi tilausta. Soiniselta tilattiin kuitenkin nimenomaan romaani. Tietokirjan kirjoittaminen olisi ollut pidempi ja työläämpi projekti.
”En usko että olisin ehtinyt perehtyä aiheeseen riittävän syvällisesti näin lyhyessä ajassa.”
Vaikka Soinisen teos on romaani, se nojautuu faktoihin. Lönnin arkkitehdin työ ja hänen elämänvaiheensa on hyvin dokumentoitu.
Tutkimustyötä tehdessään Soininen tutustui Arkkitehtuurimuseossa Lönnin piirustuksiin. Jyväskylässä hän pääsi käymään Lönnin itselleen suunnittelemassa huvilassa. Yksityisen kirjastonsa Lönn testamenttasi Oulun yliopiston kirjastolle, ja siitä Soininen kertoo ammentaneensa paljon.
Erityisen innostaviksi osoittautuivat kokoelmaan kuuluvat matkapäiväkirja ja muistoalbumi.
”Matkapäiväkirja oli minulle yksi tärkeimmistä lähteistä. Tuijottelin valokuvia ja kuvittelin niiden ympärille tapahtumia.”
Suurimmat vapaudet fiktion puolelle Soininen otti kirjoittaessaan Lönnin yksityiselämästä. Siitä ei löytynyt niin paljon tietoa kuin hän olisi toivonut.
Tärkeimmäksi lähteeksi osoittautuivat Suomen naisarkkitehtien yhdistyksen Architectan arkistoihin kuuluvat, vuonna 1958 äänitetyt haastattelunauhat, joilla Lönn kertoo työstään, elämästään ja ajatuksistaan Kyllikki Halmeen haastattelemana. Niillä on yhteensä noin kahdeksan tuntia Lönnin rönsyilevää, editoimatonta puhetta.
”Niitä kuunnellessa jotain loksahti paikoilleen. Ajattelin, että nyt olen löytänyt Wivin äänen, ainakin sen minun Wivini, jonka tarinan halusin kirjoittaa.”
Ääninauhojen kautta paljastui paljon myös Lönnin persoonasta.
”Hän osoittautui hyvin huumorintajuiseksi ja hauskaksi. Se oli kiinnostavaa, sillä se ei käynyt ilmi mitään muuta kautta.”
Ääninauhoilla Lönn kuvaili muun muassa matkojaan yhdessä Säynätsalon tehtaiden johtajaksi nousseen Hanna Parviaisen kanssa. Romaaniin päätyi kuvaus siitä, kuinka Lönn oli tottunut matkustamaan vaatimattomasti kakkosluokassa vähin matkatavaroin, mutta Parviaisen kanssa matkustettiin aina ykkösluokassa valtavan pakaasikuorman kanssa.
Naisten välisestä ystävyydestä
Romaanissa Suomen ensimmäisen kauppaneuvoksen ja uranaisen Hanna Parviaisen ja Wivi Lönnin läheinen suhde kuvataan intiiminä. Parviainen ja Lönn matkustelivat paljon yhdessä.
He asuivat lopulta yhteisessä kodissa Parviaisen osin rahoittamassa ja Lönnin ja Alli-Salli Ahteen suunnittelemassa NNKY:n talossa Helsingissä.
”Minun oli kirjoittaessani tehtävä jokin ratkaisu heidän suhteensa laadusta. Päädyin ajattelemaan, että he olivat pariskunta, elämäntoverit. Naiset saattoivat tuohon aikaan asua keskenään olematta romanttisesti yhdessä, mutta itse tulin tähän johtopäätökseen. Se oli minun valitsemani näkökulma.”
Romaanissa kuvataan naisten tutustumista, sitä kuinka he alkavat viihtyä yhä enemmän toistensa seurassa ja lopulta heidän lukuisia, yhteisiä matkojaan.
”Heillä oli yhteinen asunto Pariisissa ja Wivi vietti paljon aikaa Sulkulassa Hannan kotitilalla Jyväskylässä. Varmaa on ainakin se, että he olivat hyvin läheisiä.”
Naisarkkitehtien historiaan perehtyneen tutkijan Hanna Tyvelän mielestä Lönnin ja Parviaisen suhteen laatua ei ole niin olennaista tulkita, vaikka romaanissa se tietysti on sallittua. Jo ajallinen etäisyys tekee siitä haastavaa.
”Naisten yhteiselon erilaiset muodot olivat heidän aikanaan varsin tavallisia. Toisaalta taas homoseksuaaliset suhteet olivat laittomia. He elivät avoimesti yhdessä, eivätkä pyrkineet sitä mitenkään salaamaan.”
Tyvelän mielestä on kiinnostavampaa miettiä, miksi tuohon aikaan oli niin paljon erilaisia naisten yhteiselämisen tapoja.
Yhteiskunta on ollut niin naisvihamielinen, että itselliset naiset ovat hakeneet toisistaan turvaa.
”Yhteiskunta on ollut niin naisvihamielinen, että itselliset naiset ovat hakeneet toisistaan turvaa. On hienoa, että on ollut myös kumppanuuksia, jotka eivät suoraan istu nykyajan parisuhdekäsitykseen.”
Tärkeä esikuva
Kun Lönn opiskeli arkkitehdiksi, oli tyypillistä että naiset opiskelivat korkeakouluissa ”vapautettuna sukupuolestaan”. Ei ajateltukaan, että naiset olisivat opiskelleet ammattiin, Tyvelä sanoo.
”Korkeakouluissa oli lähinnä porvaristyttöjä, jotka opiskelivat ennen avioliittoa. Lönn oli suhteellisen työväentaustaisesta perheestä. Hänellä oli jo lähtökohtaisesti erilaiset päämäärät opiskelussa”, Tyvelä sanoo.
Jos nainen halusi Lönnin aikana luoda uraa, tarkoitti se yleensä perhehaaveiden hylkäämistä. Perheellisenä Lönnin olisi ollut mahdotonta pyörittää omaa toimistoa.
”Lönniä seuraavien sukupolvien naisarkkitehdit, joilla ei ollut arkkitehtipuolisoa, päätyivät usein työskentelemään julkiselle puolelle. Arkkitehtiperheissä onnistuttiin yhdistämään työ ja perhe paremmin. Toimisto saattoi olla kodin yhteydessä.”
Tyvelän mukaan Lönn oli nuoremmille arkkitehtinaisille tärkeä esikuva. Lönn auttoi muita naisia uralla eteenpäin, ja tuli näin aloittaneeksi perinteen naisten välisestä solidaarisuudesta alalla.
”Oli valtavan tärkeää, että hänellä oli oma praktiikka, ja että hän palkkasi sinne naisarkkitehteja töihin. Sekä oman ikäisiä että nuorempia piirtäjiksi ja avustajiksi.”
Lönnin arvostuksesta nuorempien naisarkkitehtien silmissä kertoo sekin, että Suomen naisarkkitehtien yhdistys Architecta perustettiin Lönnin 70-vuotissyntymäpäivänä.
Lönnin poikkeukselliseen uraan vaikuttivat Tyvelän mukaan hänen yhteiskunnallinen asemansa naisena sekä laajat naisverkostot, joiden kautta löytyi työmahdollisuuksia, kuten teollisuusrakennukset Hanna Parviaisen kautta tai Ebenesertalo Sörnäisissä.
Wivi Lönn toi Suomeen kansainvälisiä koulusuunnittelun ideoita.
”Hän toi Suomeen kansainvälisiä koulusuunnittelun ideoita. Se yhteiskunnallinen positio, mistä hän tuli ja keitä hän kuunteli, teki hänen urastaan ainutlaatuisen.”
Vaikka Lönn oli jo omana aikanaan arvostettu arkkitehti, saattoivat aikalaiskritiikit unohtaa mainita hänet suunnittelijana kokonaan. Näin kävi Uuden ylioppilastalon tapauksessa, jonka hän suunnitteli yhdessä arkkitehtiystävänsä Armas Lindgrenin kanssa. Lisäksi Lönn voitti Tampereen WPK-talon suunnittelukilpailun, mutta tilaaja antoi työn silti rakennusmestari Heikki Tiitolalle.
Tulossa kirjoja ja näyttely
Lönnin jälkeen 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla arkkitehtuurissa oli yksittäisiä tunnettuja naistekijöitä, kuten Elsi Borg tai Aino Marsio-Aalto.
”Heidän jälkeensä 1900-luku oli aika vahvasti sellainen, että oli arkkitehtipariskuntia. Pietilät ja Sirenit ehkä tunnetuimpina”, Tyvelä kertoo.
Arkkitehtien koulutustilastot alkoivat tasavertaistua 1900-luvun jälkipuolella. Nykyään arkkitehtiopiskelijoista on jo suurempi osa naisia kuin miehiä.
Arkkitehtuurikilpailut, joihin osallistuttiin nimimerkillä, toivat Lönnille todennäköisesti suunnittelumahdollisuuksia, joita hän ei muuten olisi naisena päässyt tekemään. Kilpailut ovat kuitenkin Tyvelän mukaan vielä nykyäänkin sukupuolittuneita.
”Vaikka ne ovatkin anonyymeja, niin edelleen herää sellaisia kysymyksiä, kuin ketkä niihin osallistuvat tai minkälaisissa elämäntilanteissa ylipäänsä voi osallistua.”
Wivi Lönn ei vieläkään ole suurelle yleisölle yhtä tunnettu kuin monet aikalaismieskollegansa. Se saattaa pian muuttua, sillä Lönnistä on lähiaikoina tulossa kaksi kirjaa lisää. Syyskuussa Atena Kustannukselta ilmestyy Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen Wivi ja Hanna, joka keskittyy naiskaksikon yhteisiin vuosiin. Lisäksi kirjailija Jussi Jäppinen kirjoittaa Lönnistä tietokirjaa.
Ensi vuonna Wivi Lönnin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sen kunniaksi Arkkitehtuurimuseoon on tulossa Lönnin töitä esittelevä näyttely.
”Onneksi kaanoneitakin voidaan uudistaa. Lönn ansaitsee tulla tunnetummaksi laajemmallekin yleisölle. Euroopan mittakaavassa hän on ollut edelläkävijä. Maailmanlaajuisestikin on merkittävää, kuinka paljon hän suunnitteli ja miten paljon näitä kohteita on säilynyt tähän päivään asti. Lönn voisi olla kansallinen ylpeytemme”, Tyvelä sanoo.