“Korjausrakentamisessa voi syntyä jänniä, uniikkeja tiloja” – Pääsuunnittelija Asmo Jaaksi kertoo, mikä ohjasi Kuvataideakatemian uuden päärakennuksen suunnittelua

Taideyliopiston Kuvataideakatemian uusi Mylly-rakennus valmistui Sörnäisiin Teatterikorkeakoulun viereiselle tontille syksyllä 2021. Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastasi JKMM Arkkitehdit, rakennuttajana toimi Veritas Eläkevakuutus ja urakoitsjana Lujatalo.

Pääsuunnittelija Asmo Jaaksi, JKMM: ”Kuvataideakatemia on sijainnut useissa eri paikoissa sen jälkeen kun se lähti Ateneumista vuonna 1985. Tilojen kanssa on ollut epäonnea, kuten sisäilmaongelmia. Niinpä päätettiin rakentaa pysyvä, tarkoitustaan palveleva rakennus Teatterikorkeakoulun yhteyteen, niin että kahdesta akatemiasta muodostuu yhtenäinen kampus.

Suunnittelu alkoi jo kilpailuvaiheessa vuonna 2017. Mitään valmista tilaohjelmaa, ohjeita tai tuoreita esimerkkejä maailmalta siitä, millaisia kuvataiteen opettamisen tilojen pitäisi olla, ei ollut, joten lähdimme suunnittelussa hakemaan jotakin täysin uutta.

Hankkeessa haluttiin osallistaa mahdollisimman laajasti sekä opetushenkilökuntaa että opiskelijoita. Opiskelijoilla oli omat kiireensä, mutta henkilökunnan ääni tuli vahvemmin esiin. Usein viesti oli ristiriitainen. Se on ymmärrettävää, kun kyseessä on taidekoulu, jonne mahtuu voimakkaita persoonia ja erilaisia näkemyksiä. Haaste oli pelkästään positiivinen, oli kivaa tehdä töitä luovan yhteisön kanssa.

Tavoitteena oli tehdä talo sadaksi vuodeksi – tai toivottavasti vielä pidemmäksi aikaa. Kuva: Tuomas Uusheimo

Päädyimme siihen, että tilan pitää olla geneerinen, yleispätevä ja muunneltava. Kukaan ei osaa sanoa, mitä taide­opetus on tällä hetkellä, puhu­mattakaan siitä mitä se on kymmenen ­vuoden päästä, ja tavoitteena oli tehdä talo sadaksi vuodeksi – tai toivottavasti vielä pidemmäksi aikaa. Päätimme tehdä muuntuvan ja muokkaamista kestävän teollisuustalon, jonka arkkitehtuuri ei ole kiinni yksityis­kohtien ja detaljien säilymisestä, vaan taloa ­voidaan ottaa haltuun hyvinkin ­voimakkaasti.

Toiminnat jaotellaan kevyiden rakenteiden ja kalusteratkaisujen avulla niin että niitä on helppo jatkossa muuttaa.

Kaupunkikuvallisena lähtökohtana oli Sörnäisten alueen teollisen rakentamisen perinne, joka sekin vei konstailemattomaan, tehdasrakennuksenomaiseen suuntaan. Käyttäjänkin toive oli, ettei tila ole liian hieno, vaan enemmän raakatilamainen.

Tontilta purettiin osa vanhoista tehdasrakennuksista. Niiden runkomitoitus ei mahdollistanut uudessa käyttötarkoituksessa toimivien tilojen toteuttamista. Rakennukset olivat myös hyvin huonossa kunnossa. Niiden rakenteisiin oli esimerkiksi imeytynyt epäpuhtauksia, joita olisi ollut hankalaa tai mahdotonta poistaa.

Valtaosa rakennuksesta on uudisosaa. Siitä pyrittiin tekemään mahdollisimman tarkoituksenmukainen, pitkäikäinen ja sitä kautta kestävää rakentamista. Tilat ovat isoja ja suurpiirteisiä, ja toiminnat jaotellaan kevyiden rakenteiden ja kalusteratkaisujen avulla niin että niitä on helppo jatkossa muuttaa.

Talo on hyvällä tavalla industriaali, valoisa, tavallaan karu muttei kuitenkaan tyly. Kuva: Marc Goodwin

Vanhimmat teollisuusrakennukset tontilla on suojeltu kaavalla. Ne säilytettiin ja muutettiin opetustiloiksi. Erityisen hankala oli siilorakennus, koska se ei ollut koskaan ollut rakenteeltaan varsinaista käyttötilaa. Sinnekin saatiin lopulta hauskoja tiloja. Esimerkiksi vanhan ja uuden rakennuksen kerrostasot osuvat miten sattuu ja niiden väleihin on jäänyt ovelia rakenteita vanhoista siiloista. Jotkut tilat ovat tosi kummallisen näköisiä, kuten oppilaskunnan tila, jossa on betonipalkkeja ja vanha ihmeellinen betonisuppilo suihkii ilmassa.

Tällaisia jänniä, uniikkeja tiloja voi syntyä korjausrakentamisessa, jossa erilaiset välitilat ja kummalli­suudetkin ovat sallittuja. Juuri se on korjaus­rakentamisessa hauskaa. Uudisrakentamisessa kaikki tilankäyttö pitää optimoida.

Olen tyytyväinen siitä, että kaikkein vanhinta osaa, hyvin huonossa kunnossa ollutta punatiilistä tehdasrakennusta, saatiin säilytettyä enemmän kuin alun perin uskottiin. Siitä purettiin lopulta vain hyvin vähän, ja koko talon runko ja vesikattorakenne säilyivät. Lisäksi onnistuttiin säilyttämään pihasiipi, joka ei ollut suojelun piirissä.

Mielestämme tavoitimme yleisfiiliksen jota haimme. Talo on hyvällä tavalla industriaali, valoisa, tavallaan karu muttei kuitenkaan tyly.

Sisäpuolelta talo on valmis sitten kun toiminta siellä räjähtää kunnolla käsiin. On ollut vapauttavaa ajatella, että tehdään kehys, jonka sisällä voi rakentua kaikenlaista yllättävää.”

Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 9/21.