Kolumni: Rakennetaanko puusta?

”Kolmannes päästöistä syntyy rakennussektorilla”, todetaan ympäristöministeriön Julkisen puurakentamisen tavoitteet -julkaisussa. Kyllä, mutta se ei tarkoita, että päästöt syntyisivät rakennustyömaalla. Suurin osa niistä syntyy rakennuksen käyttöiän aikana, kun lämmitetään, jäähdytetään ja käytetään sähköä muihin tarkoituksiin.

Itse asiassa päästöt syntyvät siellä, missä lämmitys- ja sähköenergia tuotetaan. Rakennuksen suunnittelulla taas voidaan vaikuttaa siihen, paljonko tilojen käyttö kuluttaa energiaa ja onko käyttäjien helppo säästää energiaa. Kaavoitus määrittää, paljonko ruokitaan toista energiasyöppöä: liikennettä.

Puurakentamista on jo parinkymmenen vuoden ajan tarjottu rakennusalan hyvikseksi. Lobbaus näyttää nyt onnistuneen entistäkin paremmin. Kuten Tekniikka&Talous -lehti (29.10.2020) otsikoi, ”Julkiselle puurakentamiselle hurjat kasvutavoitteet – 46 prosenttia uusista kerrostaloista puusta 2025”. Vuonna 2019 tuo osuus oli 3 prosenttia. ”Kansallisena tavoitteena on, että puurakentamisen markkinaosuus kaikesta julkisesta uudisrakentamisesta nousee 31 prosenttiin vuonna 2022 ja 45 prosenttiin vuonna 2025.”

Jopa kaupunkien asemakaavoissa yleistyy vaatimus puu­rakentamisesta.

Kokeillaanpa ajatusleikkiä, jossa sana puu korvataan vuorotellen eri rakennusmateriaaleilla: ”Kansallisena tavoitteena on, että tiilirakentamisen tai betonirakentamisen tai teräs­rakentamisen tai elementtirakentamisen tai paikallarakentamisen tai rapattujen talojen tai… markkinaosuus nousee lähes puoleen viidessä vuodessa.” Eiköhän mistä hyvänsä näistä nousisi melkoinen myrsky!

No mutta kun puurakennus on hiilinielu, kuuluu tyrmistynyt vastaväite. Ei muuten ole. Ennen kuin lyhinkään laudanpätkä on rakennustyömaalla, puu on kaadettu ja kuljetettu pois metsästä, kuivatettu, sahattu, kuljetettu ja pätkitty uudelleen moneen kertaan, hiottu ja pintakäsitelty – energiaa on kulutettu melkoisesti ja lastuja on lentänyt. Rakennuksessa puusta on jäljellä enintään pieni hiilivarasto, joka ei niele enää ainuttakaan hiilidioksidigrammaa. Vain kasvava puu on hiilinielu. Niiden istuttamisesta pitäisi kaavoissa määrätä, jos ja kun ilmastonmuutos huolestuttaa, ei puutavaran käytöstä.

Puurakentamiselle luodaan kotimaisuuden mielikuvaa, mutta todellisuudessa pintamateriaaleja ja puuelementtejä tuodaan nyt ulkomailta. Muistutetaan aivan oikein, ettei puuta pidä polttaa lämmöksi eikä keittää selluksi, ja juuri siksi kehitetäänkin korkeamman jalostusasteen biotuotteita kuin kakkosneloset.

Ei vaadita kummoista mielikuvitusta ymmärtämään, mistä suunnista paineet puurakentamisen suosimiseen tulevat ja kenen intressissä on luoda mielikuvia puurakentamisesta ”ekologisena” ratkaisuna.

Mutta me tiedämme, että kestävä rakentaminen – ja ekologisuus yhtenä sen osatekijöistä – vaatii paljon enemmän kuin vain yhden materiaalivalinnan. Kyllä me tiedämme, että eri rakennusaineilla on omat hyvät ja huonot ominaisuutensa ja jokaiselle on oma paikkansa, myös puulle. Tiedämme senkin, että rakennetussa ympäristössä kannattaa yleensä sovittautua olemassa olevaan rakennuskantaan, hakea vuoro­puhelua sen kanssa eikä huutaa omaa erinomaisuuttaan.

Puu vetoaa tunteisiin.

Miksi kuitenkin lähdemme aina uudestaan auervaarojen matkaan? Puu vetoaa tunteisiin. Olemme vasta äskettäin alkaneet toipua asbestikeuhkoista, höyrysulkujen aiheuttamista vaurioista ja elementtirakentamisen lastentaudeista. Mitä satoa puurakentamisen huumasta vuosikymmenten kuluttua korjataan, sitä emme vielä tiedä.