Kolumni: Muutama kysymys uudesta museosta

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki julkistivat 28.3.2019 aiempaan esiselvitykseen pohjautuneen 40-sivuisen konseptisuunnitelman uudesta arkkitehtuuri- ja designmuseosta. Samana päivänä julkistettiin erillinen toteutusmalliehdotus.

Onko ”Helsinki” päättänyt jotakin arkkitehtuuri- ja designmuseosta? Ei ole. Kansliapäällikkö ja pormestari ovat tehneet valmistelusta ainoat sitovat päätökset. Lisäksi kaupunginhallitus on aamukoulussaan 9.8.2018 merkinnyt tiedoksi pormestarin esittelyn museokokonaisuutta koskeneesta selvityksestä.

Konseptisuunnitelmassa on kryptinen suositus: ”Valtio ja Helsingin kaupunki luovat yhdessä mallin, jossa museon rakennusinvestointi voidaan tehdä ilman vuokrakustannusvaikutuksia museon käyttötalouteen.” Puhutaan myös kauniisti sisältölähtöisyydestä ja suomalaisen arkkitehtuurin hyvistä kilpailuperinteistä – ja merellisestä Helsingistä.

Eteläranta on harvoja paikkoja, joka ei elävöittämistä kaipaa, putsausta toki.

Erillinen toteutusmalliehdotus paljastaa keisarin uudet vaatteet. ”Museorakennus toteutettaisiin uudisrakennuksena Eteläsataman alueelle osana alueen laajempaa kehittämistä. Myöhemmin tarkemmin määriteltävästä alueesta järjestettäisiin kaksivaiheinen konsepti- ja toteutuskilpailu, jonka tavoitteena olisi löytää taho, joka pystyy toteuttamaan alueen kokonaisuuden mahdollisimman korkeatasoisesti. Kaupunki myisi alueen tontit kilpailun voittajalle, joka sitoutuisi toteuttamaan museorakennuksen osana kokonaisuutta kilpailussa määritellyillä reunaehdoilla. Museon osalta järjestettäisiin erillinen arkkitehtuurikilpailu. Alueelle voisi sijoittua myös esimerkiksi hotelli, toimitilaa ja julkista tilaa, mutta ei asumista.”

Valmistelussa on viisaasti toistettu, että uuden museon suunnittelussa edetään ”sisältö edellä”. Mutta kaupungintalolla on edetty talo, turismi ja kiinteistöbisnes edellä. Ei ole liioin kysytty, kannattaisiko uuden instituution aloittaa jossakin olemassa olevassa tilassa etenkin, kun tiedetään, miten vaikeaa museoiden yhteistyö on ollut ja miten erilaisia niiden toimintakulttuurit ovat.

Helsingissä puhutaan positiivisen diskriminaation voimasta. Silti ei ole pohdittu, minne uusi museo toisi lisäarvoa, missä on nyt vain kaupallisia palveluita ja minne on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Eteläranta on harvoja paikkoja, joka ei elävöittämistä kaipaa, putsausta toki.

Tonttia Etelärannan laitureilla ei ole koskaan ollut. Alue on täyttömaata, jolla sataman rantaviivaa on siirretty merelle päin. Se on Kaivopuistosta, tulevaisuudessa Hernesaaren kärjestä alkavan rantapromenadin Katajanokalle jatkuva osa. Ehdottaisiko joku korttelirakentamista Nizzan Promenade des Anglais’n meren puolelle? Joku ehdottaa vakavissaan massiivista rakentamista Etelärannan kaupunkiseinän eteen.

Eikö pääkaupunkiseudulta tosiaan löydy uudelle mu­seolle muuta osoitetta kuin Eteläranta?

Kaupungintalon ikkunasta on katsottu ulos ja ajateltu, että siinäpä hyvä maapala myytäväksi kiinteistösijoittajille. Taustalla ovat kaikuneet monikäyttöiset ”sehän on parkkipaikka” -kommentit. Samalla logiikalla Kauppatorikin on ostajaa odottava pysäköintialue.

Mitä tarkoittaa ”kaksivaiheinen konsepti- ja toteutuskilpailu, jonka tavoitteena olisi löytää taho, joka pystyy toteuttamaan alueen kokonaisuuden”? Etsitään siis investori–rakentaja-tiimiä laskemaan, miten iso hotelli tarvitaan, jotta museollekin kannattaa rakentaa tilat. Helsinki myisi maan sijoittajalle, jolta valtio vuokraisi museon tilat.

Arkkitehtikunta on totuttu mykistämään sanalla kilpailu. Mutta eikö pääkaupunkiseudulta tosiaan löydy uudelle mu­seolle muuta osoitetta kuin Eteläranta? Onko jo unohtunut Guggenheim-kilpailun opetus, että paikalle on mahdotonta suunnitella mitään matalaa paviljonkia mittavampaa? Haluaako SAFA olla samalla siunaamassa Helsingin arvokkaimman rantaviivan myynnin kansainvälisille kiinteistömarkkinoille?

Kaarin Taipale
Tekniikan tohtori, kaupunkitutkija